Luovuksissa

Kun mietin mikä on taiteilijatoiminnassa kaikkein hankalinta, niin kipupiste löytyy myynnistä ja markkinoinnista. Itse taiteentekeminen on helppoa, ns. "tuotanto" sujuu, mutta taiteen siirtyminen ateljeesta kuluttajalle on jatkuva ongelma. Asia tulee todetuksi myös uudessa Taiteilija lehdessä 4/2007, jossa kuvataiteilija Niina Kestilä toteaa että: "Olipa sitten kyse kuva-, sana- tai tanssitaiteilijasta, niin kaikille yhteinen ongelma on maksavan yleisön, asiakkaan löytäminen. Kuinka myydä osaamistaan ja tuotantoaan asiakkaille?" Asian kanssa ei tarvitse olla yksin. Myynti koetaan aika yleisesti koko kulttuurin kentällä ongelmalliseksi, vieraaksi ja omalle toiminnalle jopa vahingolliseksi. Ja kämä käsitys vahvistuu, kun lukee Kulttuuribusiness (WSOY 2004, ISBN 951-0-27173-x) kirjan artikkeleita. Laitan tähän muutamia sitaatteja kirjan erialojen kirjoittajilta, jotka pohtivat suomalaisen kulttuuriyrittämisen ongelmakohtia ja mahdollisuuksia. "Kulttuurin tekijöill

Suomen Kuvalehdessä 45/2007 julkaistiin selvitys siitä miten eri ammatteja arvostetaan. Tutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat erilaisia lääkäri ja hoitoalojen ammatteja. Muilta aloilta vain palomies mahtuu kärki kymmenikköön. Kirurgi, palomies, lääkäri, erikoislääkäri, ylilääkäri, sairaanhoitaja, silmälääkäri, kätilö, terveyskeskuslääkäri, vanhustenhoitaja, lentokapteeni, neurologi, eläinlääkäri, palopäällikkö jne. Listalta löytyy myös taiteilija-ammatteja, joista eniten arvostettu - kirjailija - pitää sijaa 163. Seuraavana tulee elokuvaohjaaja numerolla 200 ja sitten säveltäjä 209. Valokuvaaja löytyy sijoituksella 237, muusikko 255, kuvanveistäjä 276 ja viimein kuvataiteilija jonka sijoitus on 309 juuri ennen tarjoilijaa. Pientä lohtua taiteilijoille tuo se tosiseikka että kriitikko löytyy vasta sijalta numero 361. Listattuna on arvostukset kaikkiaan 381 ammatille ja joukon viimeisinä tulevat mannekiini, TV-lupien tarkastaja, puhelinmyyjä ja ovelta ovelle-myyjä. Tutkimusta lukie

Kiinnitin aamulla huomioni pieneen uutiseen jossa kerrottiin kahdeksanraajaisen intialaistytön pääsystä leikkaukseen, jossa häneltä yritetään poistaa ylimääräiset raajat kolmenkymmenen lääkärin leikkausoperaatiossa. Toivotan Lakshmi Tatmalle vain voimia raskaaseen leikkaukseen, eikä siitä tässä sen enempää. Mutta tämä uutinen pisti miettimään näitä ns. erikoisia tapauksia vähän laajemminkin. Sata vuotta sitten tirkistelyn haluamme ruokittiin tuomalla kaikenlaiset karvaiset naiset, kauhukabinetit ja elefanttimiehet ihmeteltäviksemme erilaisissa näyttelyissä ja esityksissä. Nykyisin tirkistelyn tarvettamme ruokkivat lehdet ja tv. Ja varmasti ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, jos sanoo että kahdeksanraajaisen intialaistytön selviytymistarina tulee aikanaan päätymään kauhukabinetti dokumenttien "mies raskaana", "kaksipäinen tyttö", "murhaajan tarina" ja "täydellinen penis" jatkoksi. Myös taide ottaa osaa tirkistelyperinteen vaalimiseen. Esim. sak

Helsingin Sanomissa oli 5.11. artikkeli kulttuurialan vaikuttajien palkoista, siitä mitä eri taidelaitosten johtajat ja muut alan työntekijät tienaavat. Joukon jatkoksi oli myös laitettu muutaman keskeisen galleristin ansiotulot vuodelta 2006. Vaikka näiden kolmen kärkigalleristin vuositulot laskettaisiin yhteen, niin summa jää silti vain 40000 euroon. Tämä jos mikä osoittaa selvästi kuinka vaikeaa on kuvataidealalla tulla toimeen, miten pienimuotoista galleriatoiminta suomessa on ja myös sen miten olemattomat ovat valtakuntamme taidemarkkinat. Galleristien laittaminen tälläiselle "kuka tienaa eniten kulttuurilla"-listalle on harhaanjohtavaa ja eikä se anna oikeaa kuvaa asioista. Galleristit ovat itsenäisiä pienyrittäjiä, jotka rahoittavat koko toimintansa teosten myynnillä tai omista säästöistään, kun taas muut listalla olevat kulttuuri-instanssit maksavat palkkoja verovaroilla tuettuna. Jos median on pakko tehdä listoja myös kulttuurin palkoista, niin galleristien paikka ol