Kun mietin mikä on taiteilijatoiminnassa kaikkein hankalinta, niin kipupiste löytyy myynnistä ja markkinoinnista. Itse taiteentekeminen on helppoa, ns. "tuotanto" sujuu, mutta taiteen siirtyminen ateljeesta kuluttajalle on jatkuva ongelma.
Asia tulee todetuksi myös uudessa Taiteilija lehdessä 4/2007, jossa kuvataiteilija Niina Kestilä toteaa että: "Olipa sitten kyse kuva-, sana- tai tanssitaiteilijasta, niin kaikille yhteinen ongelma on maksavan yleisön, asiakkaan löytäminen. Kuinka myydä osaamistaan ja tuotantoaan asiakkaille?"
Asian kanssa ei tarvitse olla yksin. Myynti koetaan aika yleisesti koko kulttuurin kentällä ongelmalliseksi, vieraaksi ja omalle toiminnalle jopa vahingolliseksi. Ja kämä käsitys vahvistuu, kun lukee Kulttuuribusiness (WSOY 2004, ISBN 951-0-27173-x) kirjan artikkeleita. Laitan tähän muutamia sitaatteja kirjan erialojen kirjoittajilta, jotka pohtivat suomalaisen kulttuuriyrittämisen ongelmakohtia ja mahdollisuuksia.
"Kulttuurin tekijöille markkinointi on perinteisesti vieras tapa ajatella, ja markkinoinnin toimintamallien katsotaan yleensä olevan ristiriidassa kulttuuristen arvojen kanssa."
"Kulttuurialalla stereotypiat elävät tavallista voimakkaammin. Sanat markkinointi ja myynti ovat monen kulttuurin tekijän ajatuksissa edelleen kirosanoja. Koska markkinointi ja myyntityö sijoittuvat kulttuurin arvohierarkiassa alimpaan luokkaan, kuka itseään kunnioittava kulttuurin tekijä haluaa leimautua markkinointihenkiseksi - ei kukaan."
"Resurssien keskittäminen pelkkään taiteeseen on markkinoinnin näkökulmasta yhtä turhaa kuin se, että hyvän tuotteen keksijä pitäisi keksintönsä vain omana tietonaan."
"Kulttuurialalle on tyypillistä, että muiden alalla toimivien ja kriitikoiden arvostus on kulttuurin tekijälle usein kaupallista menestystä tärkeämpää."
"Kulttuurin tuottajien keskuudessa elää sinnikkäästi ajatus, että työ on valmis kun tuote on tehty. Tuotannon myynti jätetään mieluusti muiden ongelmaksi, eikä arvoketjua tuotannon valmistuksesta kuluttajakäyttöön ymmärretä tai haluta ymmärtää, vaikka vasta kuluttajien kokemus tekee tuotannosta tuotteen."
"Julkisen rahan dilemmana voidaan pitää sen passivoivaa vaikutusta: samalla kun se rahoittaa marginaalisia hankkeita, se poistaa toimijoilta ansainnan motiivin. Se synnyttää helposti hankkeita, jotka kituuttavat vuodesta toiseen, mutta eivät koskaan kasva täyteen potentiaaliinsa, koska riskinottokyky ja -motiivi puuttuvat."
Asia tulee todetuksi myös uudessa Taiteilija lehdessä 4/2007, jossa kuvataiteilija Niina Kestilä toteaa että: "Olipa sitten kyse kuva-, sana- tai tanssitaiteilijasta, niin kaikille yhteinen ongelma on maksavan yleisön, asiakkaan löytäminen. Kuinka myydä osaamistaan ja tuotantoaan asiakkaille?"
Asian kanssa ei tarvitse olla yksin. Myynti koetaan aika yleisesti koko kulttuurin kentällä ongelmalliseksi, vieraaksi ja omalle toiminnalle jopa vahingolliseksi. Ja kämä käsitys vahvistuu, kun lukee Kulttuuribusiness (WSOY 2004, ISBN 951-0-27173-x) kirjan artikkeleita. Laitan tähän muutamia sitaatteja kirjan erialojen kirjoittajilta, jotka pohtivat suomalaisen kulttuuriyrittämisen ongelmakohtia ja mahdollisuuksia.
"Kulttuurin tekijöille markkinointi on perinteisesti vieras tapa ajatella, ja markkinoinnin toimintamallien katsotaan yleensä olevan ristiriidassa kulttuuristen arvojen kanssa."
"Kulttuurialalla stereotypiat elävät tavallista voimakkaammin. Sanat markkinointi ja myynti ovat monen kulttuurin tekijän ajatuksissa edelleen kirosanoja. Koska markkinointi ja myyntityö sijoittuvat kulttuurin arvohierarkiassa alimpaan luokkaan, kuka itseään kunnioittava kulttuurin tekijä haluaa leimautua markkinointihenkiseksi - ei kukaan."
"Resurssien keskittäminen pelkkään taiteeseen on markkinoinnin näkökulmasta yhtä turhaa kuin se, että hyvän tuotteen keksijä pitäisi keksintönsä vain omana tietonaan."
"Kulttuurialalle on tyypillistä, että muiden alalla toimivien ja kriitikoiden arvostus on kulttuurin tekijälle usein kaupallista menestystä tärkeämpää."
"Kulttuurin tuottajien keskuudessa elää sinnikkäästi ajatus, että työ on valmis kun tuote on tehty. Tuotannon myynti jätetään mieluusti muiden ongelmaksi, eikä arvoketjua tuotannon valmistuksesta kuluttajakäyttöön ymmärretä tai haluta ymmärtää, vaikka vasta kuluttajien kokemus tekee tuotannosta tuotteen."
"Julkisen rahan dilemmana voidaan pitää sen passivoivaa vaikutusta: samalla kun se rahoittaa marginaalisia hankkeita, se poistaa toimijoilta ansainnan motiivin. Se synnyttää helposti hankkeita, jotka kituuttavat vuodesta toiseen, mutta eivät koskaan kasva täyteen potentiaaliinsa, koska riskinottokyky ja -motiivi puuttuvat."
Kommentit