Keskiviikon 30.1. Helsingin Sanomissa uutisoitiin kuinka taide- ja tiedejärjestöt marssivat ulos työ- ja elinkeinomisteriön järjestämästä kuulemistilaisuudesta. Kun osapuolet eivät puhu samaa kieltä, niin ei yhteisymmärrystäkään löydy.
Hankausta syntyy mm. siitä että lainsäätäjä katsoo vaikkapa kuvataiteilijoiden olevan elinkeinotoiminnan harjoittajia, eli yrittäjiä, kun taas taiteilijat määrittelevät itsensä "vapaiksi taiteilijoiksi, jotka työllistyvät omasta työstään saamatta kuitenkaan palkkaa". Tähän soppaan kun lisätään vielä apurahat, joiden varaan osa taiteilijakuntaa pyrkii rakentamaan elämänsä, ja lisätään vielä epäselvä ammatin kuva, niin tuloksena on varsinainen Gordionin solmu.
Kysymysiä riittää. Onko apurahan hakua verrattava työn hakuun vai onko kyseessä tuki elinkeinotoiminnan pyörittämiseksi? Onko vapaa taiteilijuus elämäntapa vai ammatti? Milloin taiteilija voidaan määritellä työttömäksi? Voiko työttömänä ollessaan piirrellä omaksi ilokseen? Ja entä jos nämä aikaansaannokset kuitenkin päätyvät osaksi jotain tulevaa näyttelyä? Missä on omaksi ilokseen piirtelyn tai ammattitaidon ylläpidon ja itse itsensä työllistämisen raja? Tai voiko taiteilija ylipäätään olla koskaan työtön? Jne.
Ongelman ratkaisemiseksi tulisi nyt rohkeasti halkaista koko solmu alkutekijöihinsä, vaikka se tekisikin kipeää. Vallitseva systeemi ei palvele yhä enenevän taiteilijamassan tarpeita, oli sitten kyseessä apurahoista tai perusturvasta. Vapaa taiteilijuus tulisi myös kyseenalaistaa, sillä ammatin perusmääritteenä se on kehno ja aiheuttaa tulkintavaikeuksia.
Voisiko apurahajärjestelmän ainakin osittain purkaa ja rakentaa sen pohjalle taiteilijoille aivan oma työttömyyskassa tai perusturvakassa, joka toimisi taiteilijaystävällisin periaattein ja ammatin erikoislaadun huomioiden? Tähän kassaan voisivat valtion lisäksi kantaa kortensa kekoon myös yksityiset taidetta tukevat säätiöt ja muut tahot.
Taiteilijoiden toimeentulossa on paljon ongelmia. Nyt pitäisi päättää mikä on se kaikkein isoin ongelma ja aloittaa sen ratkaisemisesta. Jos ykköstarve on saattaa taiteilijoiden perusturva kuntoon, niin se pitäisi myös sitten tehdä, vaikka sen kuntoonlaitto vaatisi koko apurahasysteemin lakkauttamisen nykyisessä muodossa. Rahaa ei varmasti riitä kaikkeen, joten kysymys kuuluukin: Mikä on tärkeintä? Toimeentulo pienelle joukolle apurahojen muodossa vai perusturva kaikille?
Ehdotus on raaka ja hermostuttaa varmasti ne joille nykyinen systeemi on ollut suosiollinen, mutta jotain radikaalia olisi nyt tehtävä. Ja jotain aivan muuta kuin tämä vanhaan takertuva kosmeettinen näpertely, jolla vain solmua kiristetään ja ongelmaa kierrellään. Nykyisistä apurahoista voisi säilyttää projektikohtaiset avustukset, kuten avustukset näyttelyiden kuluihin. Lisäksi nuorille alalle valmistuville tarvittaisiin jonkinlainen "starttiraha" järjestelmä.
Aluksi kuitenkin olisi tärkeintä määritellä taiteilijuuden käsite uudelleen, selkeästi ja nimenomaan ammattina. Jos koko touhu rakentuu vapaan taiteilijuuden elämäntapa käsitteelle tai "työllistyy omasta työstään ilman palkkaa" potaskalle, niin ei kai muuta ole jatkossakaan odotettavissa kuin ongelmia ja väärin ymmärryksiä? Kyseessä on luova työ, jonka palkkaa tavoitellaan (tai toivotaan) jos ei heti, niin viiveellä, joko apurahojen muodossa tai myyntinä myöhemmin.
Hankausta syntyy mm. siitä että lainsäätäjä katsoo vaikkapa kuvataiteilijoiden olevan elinkeinotoiminnan harjoittajia, eli yrittäjiä, kun taas taiteilijat määrittelevät itsensä "vapaiksi taiteilijoiksi, jotka työllistyvät omasta työstään saamatta kuitenkaan palkkaa". Tähän soppaan kun lisätään vielä apurahat, joiden varaan osa taiteilijakuntaa pyrkii rakentamaan elämänsä, ja lisätään vielä epäselvä ammatin kuva, niin tuloksena on varsinainen Gordionin solmu.
Kysymysiä riittää. Onko apurahan hakua verrattava työn hakuun vai onko kyseessä tuki elinkeinotoiminnan pyörittämiseksi? Onko vapaa taiteilijuus elämäntapa vai ammatti? Milloin taiteilija voidaan määritellä työttömäksi? Voiko työttömänä ollessaan piirrellä omaksi ilokseen? Ja entä jos nämä aikaansaannokset kuitenkin päätyvät osaksi jotain tulevaa näyttelyä? Missä on omaksi ilokseen piirtelyn tai ammattitaidon ylläpidon ja itse itsensä työllistämisen raja? Tai voiko taiteilija ylipäätään olla koskaan työtön? Jne.
Ongelman ratkaisemiseksi tulisi nyt rohkeasti halkaista koko solmu alkutekijöihinsä, vaikka se tekisikin kipeää. Vallitseva systeemi ei palvele yhä enenevän taiteilijamassan tarpeita, oli sitten kyseessä apurahoista tai perusturvasta. Vapaa taiteilijuus tulisi myös kyseenalaistaa, sillä ammatin perusmääritteenä se on kehno ja aiheuttaa tulkintavaikeuksia.
Voisiko apurahajärjestelmän ainakin osittain purkaa ja rakentaa sen pohjalle taiteilijoille aivan oma työttömyyskassa tai perusturvakassa, joka toimisi taiteilijaystävällisin periaattein ja ammatin erikoislaadun huomioiden? Tähän kassaan voisivat valtion lisäksi kantaa kortensa kekoon myös yksityiset taidetta tukevat säätiöt ja muut tahot.
Taiteilijoiden toimeentulossa on paljon ongelmia. Nyt pitäisi päättää mikä on se kaikkein isoin ongelma ja aloittaa sen ratkaisemisesta. Jos ykköstarve on saattaa taiteilijoiden perusturva kuntoon, niin se pitäisi myös sitten tehdä, vaikka sen kuntoonlaitto vaatisi koko apurahasysteemin lakkauttamisen nykyisessä muodossa. Rahaa ei varmasti riitä kaikkeen, joten kysymys kuuluukin: Mikä on tärkeintä? Toimeentulo pienelle joukolle apurahojen muodossa vai perusturva kaikille?
Ehdotus on raaka ja hermostuttaa varmasti ne joille nykyinen systeemi on ollut suosiollinen, mutta jotain radikaalia olisi nyt tehtävä. Ja jotain aivan muuta kuin tämä vanhaan takertuva kosmeettinen näpertely, jolla vain solmua kiristetään ja ongelmaa kierrellään. Nykyisistä apurahoista voisi säilyttää projektikohtaiset avustukset, kuten avustukset näyttelyiden kuluihin. Lisäksi nuorille alalle valmistuville tarvittaisiin jonkinlainen "starttiraha" järjestelmä.
Aluksi kuitenkin olisi tärkeintä määritellä taiteilijuuden käsite uudelleen, selkeästi ja nimenomaan ammattina. Jos koko touhu rakentuu vapaan taiteilijuuden elämäntapa käsitteelle tai "työllistyy omasta työstään ilman palkkaa" potaskalle, niin ei kai muuta ole jatkossakaan odotettavissa kuin ongelmia ja väärin ymmärryksiä? Kyseessä on luova työ, jonka palkkaa tavoitellaan (tai toivotaan) jos ei heti, niin viiveellä, joko apurahojen muodossa tai myyntinä myöhemmin.
Kommentit