Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2007.

Epäselvä ammatin kuva aiheuttaa ongelmia..

Aika usein törmää eriskummallisiin tapauksiin, joita kuvataiteilijoille on tapahtunut. Sosiaaliturva pettää kun erehtyy sairaana miettimään työasioita tai taiteilijasta voidaan tehdä yrittäjä vastoin hänen omaa tahtoaan ja ilman että hän edes tietää asiasta. Kun seuraa näitä ja muita kuvataidealan toimeentuloasioihin liittyviä kummallisuuksia, niin tulee siihen johtopäätökseen että syy tähän sekavuuteen on se että taiteilijan ammatin kokonaiskuva on aivan liian epätarkka ja hämärä. Ihan kaikista mielivaltaisista tulkinnosta ei voi syyttää pelkästään viranomaisia, kun me taiteilijat emme itsekään hahmota mitä taiteilijuus ammattina on ja mitä ammatti kokonaisuutena pitää sisällään. "Virallinen" ja meidän taiteilijoiden laajalti hellimä työn määritelmä on että "kuvataiteilija työllistää itse itsensä saamatta kuitenkaan palkkaa". Taiteen kannalta kiteytys on ymmärrettävä ja oikea, sillä taiteenteon ytimestä löytyvät luovuus ja itseilmaisun vapaus. Mutta taiteilijuude