Luovuksissa

on hyvä esimerkki siitä kuinka taiteilijoita rahastetaan ja vielä varsin tehokkaasti. Tapahtuma on nimetty hämäävästi, niin että se sekaantuu helposti Venetsian biennaaliin, joka taas on yksi taidemaailman tasokkaimmista näyttelyistä. Biennaali tarkoittaa isoa joka toinen vuosi järjestettävää kansainvälistä yhteisnäyttelyä, johon jyry valitsee esille pääsevät taiteilijat. Biennaalit ovat usein huolella mietittyjä, ja siksi niitä myös pidetään auki yleisölle normaaleja näyttelyitä kauemmin. Venetsian biennaalikin on avoinna aina reilut viisi kuukautta kerrallaan. Mutta Firenzen "biennaali" on avoinna vain 9 päivää ja mukaan pääsee esille lähes kuka tahansa, joka vain maksaa korkeat osallistumismaksut, 2700 euroa per taiteilija, jolla taiteilja saa itselleen 3m seinää. Kyseessä ovatkin keskinkertaiset taidemessut, joiden todellinen olemus yritetään häivyttää "hienojen" kulissien ja kulttuuri-höpinä-latinan taa. Näyttelypaikkana mainostetaan historiallista Fort

Tässä pieni ateljeefilosooffinen havainto lähestyvistä vaaleista. Puolueiden taktiikka näyttää olevan se ne yrittävät saada mahdollisimman monta ehdokasta listoilleen. Näin toimitaan siksi että mitä enemmän puolueella on ehdokkaita, niin sitä suurempi on myös kokonaisäänisaalis ja näin yhä useampi kärkipään ehdokas pääsee läpi. Pääministerikin taisi sanoa jotain sen suuntaista että "jos kymmenentuhatta ehdokasta saadaan niin vaalivoitto on taattu". Toisin sanoen ehdokkaiden joukossa on vain murto-osa sellaisia tapauksia, joilla on realistiset mahdollisuudet tulla valituiksi. Ehdokkaiden enemmistön päätarkoitus on toimia talkoolaisina, jotka omilla varoillaan kampanjoiden napsivat haja-ääniä ja pönkittävät vaalin tulosta. Oikeastaan on aika ihme, että suomesta löytyy tuhansittain (epärealistisesti haaveilevia) vapaaehtoisia kunnallisvaalitaistelun tykinruuaksi. Luulisi ettei politiikka ole niin nannaa, että sitä haluaisi vielä omilla varoillaan tukea. Kyllä pienikin

Helsingin Sanomain kulttuuri sivuilla oli muutama päivä sitten vastaus mielipidekirjoitukseeni, jossa ehdotin ympäristökeskustelun käymistä myös taidekentällä ja kulttuurissa. Hesarin kulttuuritoimittaja Kaisa Heinänen vesittää ehdotukseni kirjoittamalla että "taiteen tekeminen on sen verran marginaalista ja epäteollista puuhaa, että suurempi painoarvo on keskusteluttavilla (ympäristö-ongelmaa esiinnostavilla) näyttelyillä." On aivan totta että taide on pieni tekijä ympäristö-ongelmissa. Mutta eikö koko yhteiskunta ole täynnä pieniä "vähäpäästöisiä" toimialoja, joista jokainen voisi taiteen lailla todeta että meidän sotkumme niin pieniä ettei niistä oikeastaan kannata edes keskustella? Mielestäni ympäristökeskustelua pitäisi käydä kaikilla aloilla, sillä pienistä puroista se isokin virta muodostuu. Ja ohjeistusta tarvitaan. Ja mikä sitten on lopulta marginaalia? Mielestäni ei ole yhdentekevää miten lähes 100000 kulttuurin työllistämää suomalaista ympäristöa

Olen saanut jonkin verran palautetta Taidekuluttajan eettistä ohjeista sähköpostilla. Lentomatkailusta todetaan mm. että "yleisesti tiedetään että mm. lentomatkailua pitäisi vähentää nopeasti ja mitä pikemmin, sen parempi, mutta kuitenkin aika monet ajattelevat että lennetään vielä kun se on mahdollista..." Tämä on aika osuva havainto ja liippaa aika läheltä myös omiakin "salaisia" ajatuksia. kohta 4 (Kannata taiteilijan käsityötä, yksinkertaisia työtapoja ja ihmisenergiaa Vältä taideteoksia, joiden valmistamisessa tarvitaan runsaasti sähköä, energiaa syöviä työstökoneita, elekroniikkaa, tietokoneita ja muita teknisiä välineitä tai laitteita. Mitä vähemmän teknisiä apuvälineitä taideteos tai sen valmistaminen edellyttää, niin sen parempi.) on kirvoittanut pienimuotoisia puolustuspuheita, tyyliin "taiteiljan käyttämä energia on aika pientä verrattuna... liikenteeseen, lämmitykseeen" jne. Ja tämähän on aivan totta. Mutta eipä kai siitä haittaakaan ol

Kauniaisten aseman kello näyttää aikaa 7.23. Seisahtunut kello näyttää aikaa, jolloin palohälytys annettiin viime lauantai aamuna.