Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2008.

Koiranpaska-yhteiskuntakriittistä taidetta

Päätin ryhtyä Yhteiskuntakriittiseksi, sillä sehän on nyt taiteessa muotia. Ajatus pelkästä kotimaisesta kriittisyydestä tuntui kuitenkin hieman mitättömältä, kuten piirikunnalliset painikilpailut, niinpä laajensin kuviot universaaleihin mittoihin ja ryhdyin kokomaailmakriittiseksi. Oheisen teoksen lähtökohtana on toki saastumiseen liittyvä omakohtainen "taiteilijan lähihavainto", se että koiranpaskakin pitää nykyisin pakata muovipussiin ns. "ympäristöseikkojen" vuoksi. En ole tähän suostunut, vaan vien Topia salapaskalle milloin mihinkin pusikkoon ja siirtelen kokkareita tikunnokassa erinäisten pensaiden lannoitteeksi. Ja syy on tämä. Jos yksi koira tekee tarpeensa kaksi kertaa päivässä ja yksi muovipussi painaa 5-8g niin silloin pökäleiden pakkaaminen tuottaa muovijätettä 3,5-5,8kg vuodessa. Joten pelkästään suomalaisten koirien ympäristöprojekti saastuttaa luontoa aiheuttamalla tonnitolkulla muovijätettä. Eu-tasolla ja laajemminkin ja myös hieman kärjistäen, tä

Köyhän miehen kahvinkeitin

Kuvassa on vanha uskollinen ja käytössä lohkeillut kahvinkeittimeni vuosimallia 1982, joka katosi äskettäin hieman epäselvissä olosuhteissa. Vahva epäilyni on että vaimoni on heittänyt sen salaa pois... Vielä muutama vuosi sitten join kahvia päivän mittaan monta mukillista. Aloitin kahvittelut heti aamusta ja keittelin tauoilla, lounaalla, valipalaa ottaessa ja aina kun janotti. Muki oli aina työpöydän kulmalla ja niinpä kahvia tuli siemailtua päivässä litra puolitoista. Tämä tekee reilut 400 litraa vuodessa. Ja jos asiaa ajattelee 25 vuotisen kahvin suurkulutus historiani kautta, niin kvarttaalivuosisadassa se tekee 10000 litraa. Ja selväähän on ettei kenenkään vatsa kestä tällaista nautiskelua. Joten lopetin päivittäiset kahvittelut ja siirryin satunnaisiin silloin tällöin otettuihin kupposiin. Mutta nestettä pitää ihmisen saada ja jokin pahe olla. Niinpä otin tavaksi juoda päivittäisen ns. iltakaljan. Nyt olen kuitenkin havahtunut salaperäiseen 10 kilon painon nousuun. Ihmettelin

Raekuuro Espoossa 26.6.2008

Tässä sai jälleen kerran todistaa sitä vanhaa sanontaa että "Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen". Ukkosrintama liikkuu parhaillaan Espoossa ja nappasin tämän kesäisen kuvan asian vakuudeksi heti tuoreeltaan n. klo 15.45 kun sateessa oli pieni tauko.

Jumala löi vasaralla peukaloon

Löin vasaralla peukalooni ensimmäisen kerran reilut kolmekymmentä vuotta sitten. Olin koulun veistotunnilla naputtelin nauloja linnunpönttöön. Vieressä oli yksi kaverini, joka huitoi vasarallaan miten sattui ja taittoi huonoilla osumilla jokaisen naulan vinoon. Katselin syrjäsilmällä hymyillen tuota tunarointia ja naulasin itse esimerkillisesti. Ajattelin mielessäni että olen minä aika hyvä, oikeastaan tosi hyvä ja enkä laikaan tuollainen mämmikoura. Samassa isku lipsahti peukaloon ja kipu välähti silmissä. Rippikoulun käyneenä nöyrryin heti, että Jumala tässä varmaan kasvattaa lastaan ja poistaa itsetyytyväisyyttä sielustani. Toisen kerran löin peukaloon parikymmentä vuotta sitten, kun rakensin aitaa. Vaivuin itsetyytyväisiin ajatuksiini ja sain jälleen rangaistuksen omasta vasarastani. Sama toistui uudelleen ateljeeta rakennettaessa kymmenen vuotta sitten. Rakensin puusepän kaverina peräseinää ja vasarat heiluivat. Ajattelin että olen minä aika hyvä ja että varmaan olisin pystynyt

Lenin Varsovassa

Mistä johtuu että taiteilijoista ja taiteesta kuulee aika vähän vitsejä? Tässä kuitenkin yksi joka nousi mieleeni. Luin sen muistaakseni Taide-lehdestä muutamia vuosia sitten. Elettiin 70-lukua Varsovassa ja neuvostoliiton puoluejohtaja Leonid Breznev oli tulossa vierailulle kaupunkiin. Puolan kommunistinen puolue päätti juhlistaa Breznevin vierailua tilaamalla tapahtuman kunniaksi "Lenin Varsovassa"-aiheisen maalauksen. Mutta tehtävän suorittamiseen sopivaa maalaria ei meinannut löytyä, sillä Lenin ei todellisuudessa koskaan käynyt Varsovassa ja sosialistiseen realismiin uskovat taiteilijat eivät maalaa mitään mielikuvituksesta. Viimein kuitenkin löytyi nuori lahjakas maalari joka lupasi toteuttaa työn. Breznevin vierailu alkoi. Juuri valmistunut ja asianmukaisesti peitetty maalaus kannettiin viime hetkellä suureen juhlasaliin, jonne Neuvostoliiton ja Puolan puolue-eliitti oli kokoontumassa. Tilaisuus alkaa ja puheita pidetään. Viimein tulee maalauksen paljastamisen aika.

Kädetön kuvanveistäjä

Joskus vuosia sitten luin jostain aforismin, joka mielestäni kiteyttää hyvin taiteen tekemisen pakkomielteen ja sen mukana tulkevat ristiriidat suhteessa normaaliin elämään. Taiteilija kykenee harvoin vastaamaan odotuksiin rahan ansaitsijana ja hän jää helposti alimittaiseksi rahaan liittyvissä asioissa. Tämä kipuilu koskee erityisesti mies taiteilijoita, sillä koko länsimainen yhteiskunta rakentuu ajatukselle että "mies elättää perheensä". Siksi myös taiteilijan läheisillä on usein tämän perinteen mukaisia odotuksia taiteilijan uran suhteen. On vaikea tajuta miksi mies yhä vaan tekee taidettaan vaikka ollaan kaukana palkansaajien keskiansioista ja elämä muutenkin on yhtä tuskaa. Tässä lupaamani aforismi. Jos joku tietää kenen se on niin olisi mukava saada asiasta tieto. "Hän oli maailman ainoa kädetön kuvanveistäjä. Hän piti talttaa hampaissaan ja vaimo löi häntä puunuijalla päähän."

Taiteellista huoraamista

Viime päivinä olen miettinyt taidekentällä yhä voimissaan olevaa käsitettä "taiteellinen huoraaminen". Ilmaisu tarkoittaa sellaista taiteellista työskentelyä, jossa taiteilija tekee teoksia rahan ansaitsemismielessä. Tälläista toimintaa on esimerkiksi, teosten tekeminen hyvin myyvästä aiheesta, tilausteokset, muotokuvien teko, vaalitaulut tai muu vastaava. Taiteellisessa huoraamisessa taiteilija ikäänkuin jakaa luovuuttaan asiakkaalle rahasta. Ajatellaan että huoraava taiteilija on kyseenalaisella, syntisellä tiellä tyydyttäessään markkinavoimien taiteellisia tarpeita. Vastakohtana taiteelliselle huoraamiselle on ns. vapaa taiteellinen työskentely ei-kaupallisine lähtökohtineen. Siis työskentely, jossa taiteilija keskittyy omien tärkeinä pitämiensä teemojen ja ideoiden työstämiseen, ilman taloudellisia taka-ajatuksia. Vapaa taiteilija käyttää luovuuden lahjaansa aidon "tositaiteen" tuottaamiseen ja hän varjelee lähtökohtaisesti neitsyyttään kaupallisia kähmintöjä

Oikaisuja

Sain eilen aamutuimaan pari puhelinsoittoa ja viestiä, joissa tuttuni tiedustelivat että olenko ruvennut työskentelemään salanimellä. Hesarin jutussa "vaalitaulujen kauppa on satojen tuhansien eurojen arvoinen bisnes" esiteltiin näkyvästi teoksiani, mutta niiden väitettiin olevan aivan muun taiteilijan tekemiä. Juuri se ainoa teossarja jonka olen tehnyt poliittiselle puolueelle nostettiin nyt vaalitaiteen esimerkiksi ja osaksi vaalirahoitussotkua. Näin vaikka teokset on tehty vuoden lopulla ja reilusti vaalien jälkeen ja puolueen 90-vuotis juhlavuotta ajatellen. Tänään hesari sitten oikaisi virheensä huomaamattomasti pienellä parin rivin ilmoituksella kotimaan uutisten seassa. En ole nyt aivan varma pitäisikö asiasta olla pahoillaan vai iloinen kun nimeni ei ilmeisesti sen enempää sotkeudu tähän. Taiteilijan kannalta tässä on kyse toimeentulosta. Toiset rahoittavat vapaan taiteilijaelämänsä tekemällä muita töitä ja jotkut onnekkaat apurahoilla. Oma ratkaisuni toimeentulo-