Viime päivinä olen miettinyt taidekentällä yhä voimissaan olevaa käsitettä "taiteellinen huoraaminen".
Ilmaisu tarkoittaa sellaista taiteellista työskentelyä, jossa taiteilija tekee teoksia rahan ansaitsemismielessä. Tälläista toimintaa on esimerkiksi, teosten tekeminen hyvin myyvästä aiheesta, tilausteokset, muotokuvien teko, vaalitaulut tai muu vastaava. Taiteellisessa huoraamisessa taiteilija ikäänkuin jakaa luovuuttaan asiakkaalle rahasta. Ajatellaan että huoraava taiteilija on kyseenalaisella, syntisellä tiellä tyydyttäessään markkinavoimien taiteellisia tarpeita.
Vastakohtana taiteelliselle huoraamiselle on ns. vapaa taiteellinen työskentely ei-kaupallisine lähtökohtineen. Siis työskentely, jossa taiteilija keskittyy omien tärkeinä pitämiensä teemojen ja ideoiden työstämiseen, ilman taloudellisia taka-ajatuksia. Vapaa taiteilija käyttää luovuuden lahjaansa aidon "tositaiteen" tuottaamiseen ja hän varjelee lähtökohtaisesti neitsyyttään kaupallisia kähmintöjä vastaan.
Tässä asetelmassa on vahvasti myös uskonnollinen sävy. Neitseellinen, kaupallisesti synnitön taiteilija tuottaa aitoa taidetta museoiden ja muiden taiteen palvontapaikkojen tarpeisiin. Taiteilija on kuin kerjäläismunkki tai nunna joka valmistaa pyhiä taide-esineitä erilaisille taiteen pyhiinvaelluspaikoille, puhdasta taidetta jonka tarkoitus on koskettaa, herättää ajatuksia, nostaa esiin epäkohtia, kritisoida, tarjota lohtua ja näyttää suuntaa. Tätä kun ajattelee niin ehkä taideyliopistojen yhdistämisessä pitäisi etsiä liittolaisia myös uskontotieteen suunnasta.
Asetelmakin on kuin suoraan evankeliumi tekstistä: "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä "taidejumalaa" että mammonaa."
Taideuskonnollista idyliä vain häiritsee se tosiseikka että aika harvalla taiteilijalla on varaa olla taideneitsyt. Käytännössä kentällä häärää monenkirjava joukko kaikenlaista osa-aikahuoraa ja puolineitsyttä ja erilaisia rooleja vedetään aina tilanteen mukaan. Mukavaa on esiintyä neitsyenä apurahojen avulla tai jos elämäntyyliin on muuten varaa tai jos omaa poikkeuksellista sisua kituuttelussa.
Mutta lopulta kaikki on pelkkää silmän lumetta, sillä raha liittyy jossain vaiheessa kaikkeen taiteeseen oli se sitten kuinka ei-kaupallista tahansa, joko suoraan lätkäistynä hintalappuna tai sitten apurahojen salakaavussa.
Näyttäkää minulle minulle taiteilija joka väittää olevansa vapaa, myös rahan rasituksista vapaa, niin minä näytän teille valehtelijan. Kukaan ei ole rahasta tahraton ja jokaisessa taiteilijassa asuu pieni sivutoiminen huora.
Kun uskonto sekoituu taiteeseen niin aivan normaali työnteko saadaan näyttämään likaiselta. Muilla aloilla vastaavaa huoraamista kutsutaan elinkeinotoiminnan pyörittämiseksi tai ammatinharjoittamiseksi.
Ilmaisu tarkoittaa sellaista taiteellista työskentelyä, jossa taiteilija tekee teoksia rahan ansaitsemismielessä. Tälläista toimintaa on esimerkiksi, teosten tekeminen hyvin myyvästä aiheesta, tilausteokset, muotokuvien teko, vaalitaulut tai muu vastaava. Taiteellisessa huoraamisessa taiteilija ikäänkuin jakaa luovuuttaan asiakkaalle rahasta. Ajatellaan että huoraava taiteilija on kyseenalaisella, syntisellä tiellä tyydyttäessään markkinavoimien taiteellisia tarpeita.
Vastakohtana taiteelliselle huoraamiselle on ns. vapaa taiteellinen työskentely ei-kaupallisine lähtökohtineen. Siis työskentely, jossa taiteilija keskittyy omien tärkeinä pitämiensä teemojen ja ideoiden työstämiseen, ilman taloudellisia taka-ajatuksia. Vapaa taiteilija käyttää luovuuden lahjaansa aidon "tositaiteen" tuottaamiseen ja hän varjelee lähtökohtaisesti neitsyyttään kaupallisia kähmintöjä vastaan.
Tässä asetelmassa on vahvasti myös uskonnollinen sävy. Neitseellinen, kaupallisesti synnitön taiteilija tuottaa aitoa taidetta museoiden ja muiden taiteen palvontapaikkojen tarpeisiin. Taiteilija on kuin kerjäläismunkki tai nunna joka valmistaa pyhiä taide-esineitä erilaisille taiteen pyhiinvaelluspaikoille, puhdasta taidetta jonka tarkoitus on koskettaa, herättää ajatuksia, nostaa esiin epäkohtia, kritisoida, tarjota lohtua ja näyttää suuntaa. Tätä kun ajattelee niin ehkä taideyliopistojen yhdistämisessä pitäisi etsiä liittolaisia myös uskontotieteen suunnasta.
Asetelmakin on kuin suoraan evankeliumi tekstistä: "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä "taidejumalaa" että mammonaa."
Taideuskonnollista idyliä vain häiritsee se tosiseikka että aika harvalla taiteilijalla on varaa olla taideneitsyt. Käytännössä kentällä häärää monenkirjava joukko kaikenlaista osa-aikahuoraa ja puolineitsyttä ja erilaisia rooleja vedetään aina tilanteen mukaan. Mukavaa on esiintyä neitsyenä apurahojen avulla tai jos elämäntyyliin on muuten varaa tai jos omaa poikkeuksellista sisua kituuttelussa.
Mutta lopulta kaikki on pelkkää silmän lumetta, sillä raha liittyy jossain vaiheessa kaikkeen taiteeseen oli se sitten kuinka ei-kaupallista tahansa, joko suoraan lätkäistynä hintalappuna tai sitten apurahojen salakaavussa.
Näyttäkää minulle minulle taiteilija joka väittää olevansa vapaa, myös rahan rasituksista vapaa, niin minä näytän teille valehtelijan. Kukaan ei ole rahasta tahraton ja jokaisessa taiteilijassa asuu pieni sivutoiminen huora.
Kun uskonto sekoituu taiteeseen niin aivan normaali työnteko saadaan näyttämään likaiselta. Muilla aloilla vastaavaa huoraamista kutsutaan elinkeinotoiminnan pyörittämiseksi tai ammatinharjoittamiseksi.
Kommentit