Aina silloin tällöin kuulee jonkun sanovan, että jokin hengen tuotos on "liian taiteellista" hänelle. Tällä puhuja tarkoittaa ettei hän pidä teoksesta tai että se on hänen mielestään huonoa tai luotaan työntävää. Taiteellinen siis rinnastuu outoon tai ei-pitämiseen. Mitä enemmän joku mielletään taiteelliseksi, niin sitä omituisempaa ja kartettavaa se on. Eli taiteella on tässä hienoinen imago-ongelma. Imago-ongelmista kärsii myös museolaitos. Ylen uutisessa museo rinnastuu johonkin pölyttyneeseen, vanhaan ja kehitysen vastaiseen: "Globalisaatio tuli ja muutti koko paletin. Euroopasta tuli kalliin työn ja jähmeiden rakenteiden museo. Globalisaation kiihkeässä rytmissä yksimielisyyttä päätöksiinsä etsivä EU ei ole niitä notkeimpia toimijoita." Eli jäykkä ja vanhaan jämähtänyt ovat siis mielikuvia, jotka museosta tulevat kuin itsestään mieleen juttua kirjoittaneelle toimittajalle.
Liian taiteellinen (ja myös vähemmän taiteellinen) tapahtuu yleensä näyttelyissä, joko gallerioissa tai museoissa. Mielikuva myös galleriasta on huono: elitistinen, kallis ja pieneen piiriin liittyvä. Nämä eivät ole mitenkään hyviä lähtökohtia laajemmalle taiteesta innostumiselle ja pitämiselle. Aikamoisia imago-ongelmia kun itse taide ja sen pääasiallinen toimintaympäristö tuovat mieleen lähinnä negatiivisia mielikuvia. Pistää myös näin taiteilijan perspektiivistä mietteliääksi, josko tälle voisi tehdä jotain.
Kuva on Emmasta, jossa pyörii vielä Nykyaikaa etsimässä -näyttely, jossa on kynnystä yritetty madaltaa – tai "liikaa taiteellisuutta" siedättää – ohjailevilla kysymyksillä.
