Porvaristo nauttii kauheasta

Timo Valjakka tuoteselostaa Iiu Susirajan näyttelyn Hesarissa 16.3. Tämänkaltainen yhdellä positiivisella lauseella höystetty ”kritiikki” on valtavirtaa nykyisin. Eikä tässä mitään, sillä se on myös lihansa likoon laittaville taitelijoille armollisempi, kun ei tarvitse lähtökohtaisesti pelätä lyttäämistä. Jotain uutta vinkkeliä kritiikkeihin jää kuitenkin aika usein kaipaamaan. Tuntuu kuin kritiikit noin yleistäen olisivat jonkinlaisia ”taidemaailman tilaamia” tuoteselosteita näyttelyistä.
    Totta on, että Susirajan kuvasto on jatkumoa kehonsa esille laittavien naiskuvaajien omakuvien sarjaan. Mutta sukulaisuutta on myös miehiin, kuten Vuoden nuori taiteilija 2018 J. A. Juvaniin, jonka sukupuoli-identiteetillä leikkivissä omakuvissa on hengenheimolaisuutta Kiasman näyttelyyn.   
    Mielestäni Susirajalla on Juvaniin selkeämpi yhteys kuin Valjakan mainitsemiin naiskuvaajiin (Cindy Cherman, Elina Brotherus, Aini Kannisto, Heli Rekula), jotka normaalipainoisina lähinnä "esiintyvät" kuvissaan eri aihepiirien parissa eivätkä "kysele" kuvillaan olemukselleen yleisön hyväksyntää. Kun taas Juvani ja Susiraja ikään kuin kysyvät epäsuorasti päälle liimatun rekvisiitta pelleilynsä takaa: "Hyväksytäänkö minut tälläisena, löytyykö myös minulle rakkautta?" Molemmille rekvisiitta toimii siis naamiona, joka antaa suojaa vakavalle kysymykselle.
    Lisäksi yhtymäkohtia löytyy valokuvauksen historiaan, josta esiin voisi nostaa kuvat sirkusmaailman lihavista miehistä ja naisista ja muista kummajaisista, jotka aikanaan houkuttelivat ”normikatsojia".
    Museolaitos on ollut voimakkaassa muutoksessa ja "sirkushuvit" ovat siirtyneet museoihin. Niistä on tullut taide-viihde-opetus-keskuksia, joissa on mahdollista kokea erilaisia tunne-elämyksiä (ruokailua ja shoppailua unohtamatta) ja saada näkökulmia asioihin kultivoituneessa muodossa. Kuten nyt Kiasmassa, jossa katsoja voi peilailla omaa suhdettaan liikalihavaan, erilaiseen naiseuteen ja kenties oppia asiasta (tai itsestään) jotain. Tämän jälkeen on mahdollista jäähdytellä kuumentuneita reflektioitaan Shoplifterin pörröisessä värisyleilyssä. Ja kokemusten ohessa on aina hyvä napsia selfieitä ja pohtia omaa suhdettaan omakuviin ja päivitellä samalla vaikkapa Facebook imagoaan.
    Elämme aikaa, jossa kapitalismi on siirtynyt muuntautuneena taiteen alueelle. Kapitalismiahan on syytetty siitä, että se muuttaa kaiken mahdollisen kauppatavaraksi. Nyt taidekapitalismissa on käynyt sisältöjen suhteen samalla tavalla ja nykytaiteessa aiheeksi kelpaa kaikki, jonka esittäminen on lainpuitteissa sallittua ja jonka avulla voi taidepääomaa kartuttaa.
    Taide on myös terapeuttista, jopa armollista. Taide rakastaa kaltoin kohdeltuja. Taiteessa on mahdollista tehdä puutteesta hyve ja esitellä rintasyövän viillot, amputoidut raajat, valtavirrasta poikkeavat seksuaalisuudet, anoreksiat, lihavuudet, syövän parturoimat päät, kuolleiden kasvot ja kaiken maailman kurjuudet. Ja elämysten nälkäinen yleisö kiittää ja peilailee omia kasviksilla treenattuja vartalojaan teosten pintakiillosta.
    Nykypäivän porvaristo ei enää kauhistele vaan nauttii. Kiitos Iiu. Odotan kuola valuen nakukuviasi (HS 14.3).

Sommittelupeli

Kollaasin tekemistä on luontevaa ajatella pelaamisena, eräänlaisena "sommittelupelinä". Pelaamisen ideaa voi kokeilla helposti pienillä esineillä, joita asetellaan paperille haluttuun järjestykseen toisiinsa yhdistellen ja sopivan tuntuisiin paikkoihin sijoitellen. Esineitä voi lisätä ja poistaa ja niiden paikkoja voi muutella niin kauan kuin lopputulos miellyttää.

Pelaamisen ajatus on jossain määrin läsnä monenlaisessa taiteen tekemisessä ja aivan erityisesti kollaaseissa, joissa osia yhdistellään ja erilaisten elementtien avulla rakennellaan sommitelmaa ja "ehjää" kokonaisuutta.

Toinen pelaamista sivuava ja myös kollaasityöskentelyä hyvin kuvaava ajatus on keskustelu, joka alkaa, kun paperille sijoitetaan ensimmäinen kollaasin osa. Tämä muuttaa tyhjän paperin tilanteen, jolloin keskeneräinen teos ikään kuin esittää tekijälleen sommitteluun liittyvän kysymyksen, johon tämä vastaa liimaamalla paperille uuden palasen. Ja jälleen muuttunut tilanne synnyttää uuden kysymyksen, johon vastataan osasia lisäämällä. Näin "keskustellen" työskentely jatkuu kunnes "kummallakaan osapuolella" ei ole mitään lisättävää ja teos on valmis.

Nämä kaksi ajatusta sopivat hyvin kollaasin tekemiseen.

Ekspandismi – Expandism

Taide mietiskelynä ja pelinä

Olen kiinnostunut taiteelliseen työskentelyyn liittyvästä meditatiivisuudesta ja olen kehitellyt ekspandismi (expandism) -ajatusta, jossa spontaanisti aloitettu abstrakti piirros laajenee (Engl. expand, laajeta) kokonaisuudeksi viivojen (merkkien, muotojen, jälkien) toistamisen ja varioimisen avulla. Toisto tekee piirtämisestä meditatiivisen tapahtuman, jossa on pakko keskittyä ja rauhoittua työn ääreen. Kun viivojen piirtämisen – jonkin yksinkertaisen idean tai työskentelyä ohjaavan ajatuksen mukaisesti – yhdistää hengitykseen, muuttuu piirtäminen rauhoittavaksi hengityksen ja piirtämisen vuoropuheluksi. Eli jonkinlaiseksi mietiskelyksi, jossa keskiössä on itse työskentely ja siihen uppoutuminen.

Viivojen lisääntyessä piirros pikkuhiljaa laajentuu niin että paperi täyttyy viivoista. Käytännössä yleensä aina rajaan piirrettävän alueen, jotta ekspansiolla on selkeä raja. Kun alue on täyttynyt piirtimen jäljistä, piirros on valmis. Syntynyt piirros ei kuitenkaan aina ole taideteoksena mielekäs, koska työskentelyssä on kyse ennen kaikkea piirtämiseen uppoutumisesta ja mietiskelystä. Kun taidetta syntyy, syntyy se ikään kuin tämän prosessin sivujuonteena. Itse työskentely, piirtämisen hetkessä oleminen, mietiskely ja piirtäjän hyvinvointi ovat tässä mahdollista teosta tärkeämpiä. Kutsun näin syntyneitä piirroksiani meditatiivisiksi piirroksiksi.

Helsingin Yliopistossa tekemässäni piirtämiseen liittyvässä Pelkistetty piirtäminen pro gradu -työssä jaoin piirtämisen osa-alueisiin – toisto, työstö, ääriviiva ja sommittelu. Tein näistä osa-alueista pelkistykset, joiden avulla tutkin mm. piirtämiseen liittyvää luovuutta. Pro gradussa esitellyt toistopelkistys (s.17) ja sommittelupelkistys (s.24) – ja kollaasipelkistys (s.28), jossa myös on kyse sommittelusta – liittyvät läheisesti ekspandismiin.

Sommittelun avulla tilaa yritetään ikään kuin valloittaa ensimmäisestä viivasta tai kollaasin osan sijoittamisesta alkaen. Tällöin ekspansioon pyritään heti alussa ja se tarkentuu työskentelyn edetessä. Työskentelystä muodostuu tässä pelin kaltainen tapahtuma, eräänlainen sommittelupeli, jossa askeleelta ratkotaan eteen tulevia viivojen (tai kollaasin osasten) sijoitteluun ja tyhjän tilan haltuunottoon liittyviä ongelmia.

Kollaasissa työskentely (peli) käynnistyy jostain kiinnostavasta detaljista, jonka liimaan alustalle. Tämän jälkeen työskentely etenee ikään kuin vuoropuheluna, jossa pyrin vastaamaan paperilla muuttuvaan tilanteeseen liimaamalla alustaan yhä uusia muotoja esim. tasapainoa etsien. Kollaasi on valmis, kun en enää osaa siihen mitään lisätä tai kun lopputulos on mielestäni ”hyvä”. Kutsun näin syntyviä kollaaseja meditatiivisiksi kollaaseiksi. Tässä meditatiivisuus syntyy sommittelupeliin keskittymisen kautta.

Ekspandismissa tilan valtaamista, ekspansiota voi siis tavoitella kahta reittiä, joko toiston tai sommittelun avulla.

Instagramissa on mahdollista seurata työskentelyäni meditatiivisten piirrosten ja kollaasien parissa. Pyrin päivittämään Instagramia aktiivisesti. Pidän myös aiheeseen liittyvää Expandism -blogia, jonne lisäilen tekstejä hieman harvemmin.