Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2011.

Majakkagalleria

Kävin tänään ripustamassa näyttelyn Söderskärin saarelle ja yllätys, yllätys majakassa sijaiseva näyttelytila yllätti minut positiivisesti. Täytyy myöntää että Söderskärin Majakkagalleria on yksi erikoisimmista ja tyylikkäimmistä tiloista jossa olen näyttelyä pitänyt. Ihastuin tilaan heti ensi silmäyksellä. Ajanhavina on käsin kosketeltavaa. Majakan paksut kiviseinät pitävät tuulen huminan ja meren äänet ulkopuolella, niin että kolmannessa kerroksessa sijaisevassa galleriassa on täysin hiljaista. Mikä on aika harvinaista näin lähellä Helsinkiä. Matka saarelle Vuosaaren Aurinkolahdelta kestää tavallisella moottoriveneellä reilut puolituntia ja hitaamilla paateilla tunnin. Söderskärin nettisivuilta löytyy tietoa myös Kauppatorilta kolme kertaa viikossa liikennöivästä yhteysaluksesta, jonka vilahtaa yhdessä oheisesta kuvasta. Majakka galleria on noin 4-5m korkea mutterin muotoinen tila. Kevyet teokset - kuten kuvissa - on heppo naputella seinille tiilten saumoihin pienillä nauloilla. Poi

Piirrosjumppaa Oulun Taidemuseolla

Istun parhaillaan junassa paluumatkalla Oulusta Helsinkiin. Kävin Taidemuseolla pitämässä expandismiin liittyvän teemapäivän piirrosjumpan tiimoilta. Museon projektihuone oli varattu tarkoitusta varten. Halukkaita osallistujia oli enemmän kuin kyseiseen tilaan oli mahdollista ottaa. Aiheena oli siis piirtämisen keinoin toteutettava aivojumppa, joka on mahdollista toteuttaa mahdollisimman yksinkertaisin välinein ja niin että kaikki harjoitteet on mietitty niin että aivan tavallinen taiteesta tietämätön ja ns. "huonolla piirtämistaidolla" varustettu henkilö voi osallistua jumppaan siinä missä "paremmatkin" piirtäjät. Alkuun kerroin jumpan-taustalta löytyvästä expandismista, eli ajatuksesta jossa taidetta lähestytään henkisenä harjoituksena ja tähän liittyvästä meditatiivisesta piirtämisestä, joka ajatuksena syntyi ennen aivojumppa-ideaa. Tämän jälkeen jumpan eri vaiheet ja harjoitteet käytiin läpi yhdessä. Tila oli järjestetty niin että kaikki osallistujat