21.12.2011

Kivi kengästä

Viime päivinä olen miettinyt tarvetta "kuulua joukkoon", sitä kuinka ihminen rakentaa identiteettiään ja uraansa liittymällä erilaisiin ryhmiin, kuten taiteilijayhdistyksiin.

Jotkut liittyvät yhdistyksiin taiteilija identiteetin lujittamiseksi, itsetunnon kohottamiseksi, toiset paikallisten kontaktien ja yhteyksien luomiseksi. Tai jostain muusta syystä. Kuka mistäkin.

Ajatus mikä tästä nousi mieleeni on se että jäsenellä on yleensä aina jotain odotuksia yhdistyksen suuntaan. Taiteilija saattaa odottaa tietoa näyttelyistä, paikallisista taidetapahtumista ja apurahoista ja muista mahdollisuuksista. Odotuksia voi olla myös sosiaalisuudesta, hengenheimolaisten, ystävien löytymisestä tai siitä että vaikeina aikoina yhdistys toimii jonkinlaisena henkisenä tukipilarina tai muusta vastaavasta. Odotuksia voi olla hyvästä fiiliksestä yhdistyksen sisällä, siitä että kaikkia kohdellaan tasavertaisesti ja hyvin, siitä ettei ketään kiusata ja siitä että lakeja noudatetaan ja toiminta on muutenkin asiallista.

Jos odotukset eivät jostain syystä sitten täyty, niin yhdistyksen jäsenyydestä saattaa tulla jonkinasteinen rasite tai ainakin turhalta, ylimääräiseltä tuntuva asia. Näin on käynyt myös minulle suhteessa Espoon Kuvataiteilijoihin, jonka jäsenyydestä erosin tänään.

Asia liittyy espoolaisten taiteilijoiden riitelyyn, josta olen kirjoittanut jo aiemmin, enkä tässä mene siihen sen enempää. Totean vain että en halua enää jatkaa EKT:n jäsenenä kaiken sen jälkeen mitä syyttä erotettu taidelainaamonhoitaja on joutunut käymään läpi ja kohtaamaan.

Ei kommentteja: