Hesarin klttuurisivuilla oli 17.5 artikkeli "Aidolla taiteilijalla on aina syvä eetos", jossa Joensuun yliopiston kirjallisuuden professori Erkki Sevänen puolustaa nykytaidetta markkinavoimia vastaan ja sitä kuinka "Taide on korvannut uskonnon".
En nyt ota tässä mitään kantaa ajankohtaiseen lapsiporno oikeudenkäyntiin. Oikeastaan jäin miettimään artikkelin otsikossa olevaa "eetos"-sanaa ja artikkelin musta-valkoista ajattelua. Sanakirjan mukaan eetos tarkoittaa tekoja ja arvoja ja niiden hyväksyttävyyttä pohdiskelevaa siveellistä mielenlaatua. Ja tämä näkyy yhteiskuntakriittisyytenä, joka kuulemma on aina mukana ns. "aidon taiteilijan" teoksissa.
Mutta jos on olemassa aitoja taiteilijoita, niin silloin on myös olemassa "epä-aitoja" tai vähemmän aitoja taitelijoita. Niitä joiden taiteenteon motiivit eivät nouse yhteiskuntakriittisyydestä, vaan tekemisen moottori löytyy esimerkiksi luovuudesta tai vaikkapa omasta elämästä.
En vastusta taiteilijan oikeutta yhteiskuntakriittiseen tai poliittiseen julistukseen, mutta vastustan sitä että toisin toimivat taiteilijat jäävät tukijärjestelmissä helposti heitteille ja ilman taloudellista apua tai muuta ammatinharjoittamiseen liittyvää tukea. Tukijärjestelmät toimivat nyt niin että niissä suositaan aitoja, oikeaoppisia ja muodissa olevia.
Se että taiteilija yrittää itse tulla taloudellisesti toimeen tekemällä omaa työtään pitäsi mielestäni olla taiteilijalle kunniakasta, eikä jotain kummallista likaisille kaupallisille markkinavoimille antautumista, joka häiritsee taidejumalan pyhiä palvontamenoja. Myös "vääräuskoiset" tarvitsevat tukea ja tietoa elinkeinoasioista, sillä taiteilijan omatoimisessa yrittämisessä on leipä todella tiuhkassa ja kaikki apu olisi tuiki tarpeen.
Taiteilijoiden keskuudessa tarvittaisiin kunnollinen keskustelu taiteilijan työstä nimenomaan elinkeinona ja keskustelu esim. siitä onko nykyinen apurahajärjestelmä taiteilijakunnalle paras mahdollinen vai voisiko jokin muu, esim. kaikille tasapuolinen taiteilijatoiminnantuki, olla vielä parempi ja jopa toteutettavissa oleva järjestelmä?
Miksi tähän keskusteluun ei uskalleta ryhtyä? Pelottaako se että avaamalla suunsa sulkee samalla omat mahdollisuutensa mahdolliseen apurahoitukseen. Näin voi tietysti käydä. Jo useampi vanhempi kolleega on epäillyt minulle että "olen pilannut arvostelevilla puheillani omat apurahamahdollisuuteni".
Mutta mitään muutoksia tai parannuksia ei varmasti synny jos ei keskustelua ensin käydä. Kuten keskustelua taiteen myyntiin liittyvistä pelisäännöistä, eli pohdintoja "taiteen työehtosopimuksesta" jossa näyttelytoiminnan käytännöt ohjeistetaan. Tai pohdintoja taidelainaamotoiminnan laajentamiseksi koko maan kattavaksi järjestelmäksi ja keskustelua muusta vastaavasta likaisen markkinapirun saastuttamasta.
Kaikki taiteilijat eivät halua harjoittaa taidetta uskontona, olla yhteiskuntakriittisiä tai julistaa politiikkaa vaan yksinkertaisesti tehdä työtä ja taidetta vapaasti ja tulla taloudellisesti edes siedettävästi toimeen. Taidejumalan palvonnassa ei saa uhrata koko ammattikuntaa. Tukea tarvitaan laaja-alaisesti, ammatillisesti ja tasapuolisesti.
En nyt ota tässä mitään kantaa ajankohtaiseen lapsiporno oikeudenkäyntiin. Oikeastaan jäin miettimään artikkelin otsikossa olevaa "eetos"-sanaa ja artikkelin musta-valkoista ajattelua. Sanakirjan mukaan eetos tarkoittaa tekoja ja arvoja ja niiden hyväksyttävyyttä pohdiskelevaa siveellistä mielenlaatua. Ja tämä näkyy yhteiskuntakriittisyytenä, joka kuulemma on aina mukana ns. "aidon taiteilijan" teoksissa.
Mutta jos on olemassa aitoja taiteilijoita, niin silloin on myös olemassa "epä-aitoja" tai vähemmän aitoja taitelijoita. Niitä joiden taiteenteon motiivit eivät nouse yhteiskuntakriittisyydestä, vaan tekemisen moottori löytyy esimerkiksi luovuudesta tai vaikkapa omasta elämästä.
En vastusta taiteilijan oikeutta yhteiskuntakriittiseen tai poliittiseen julistukseen, mutta vastustan sitä että toisin toimivat taiteilijat jäävät tukijärjestelmissä helposti heitteille ja ilman taloudellista apua tai muuta ammatinharjoittamiseen liittyvää tukea. Tukijärjestelmät toimivat nyt niin että niissä suositaan aitoja, oikeaoppisia ja muodissa olevia.
Se että taiteilija yrittää itse tulla taloudellisesti toimeen tekemällä omaa työtään pitäsi mielestäni olla taiteilijalle kunniakasta, eikä jotain kummallista likaisille kaupallisille markkinavoimille antautumista, joka häiritsee taidejumalan pyhiä palvontamenoja. Myös "vääräuskoiset" tarvitsevat tukea ja tietoa elinkeinoasioista, sillä taiteilijan omatoimisessa yrittämisessä on leipä todella tiuhkassa ja kaikki apu olisi tuiki tarpeen.
Taiteilijoiden keskuudessa tarvittaisiin kunnollinen keskustelu taiteilijan työstä nimenomaan elinkeinona ja keskustelu esim. siitä onko nykyinen apurahajärjestelmä taiteilijakunnalle paras mahdollinen vai voisiko jokin muu, esim. kaikille tasapuolinen taiteilijatoiminnantuki, olla vielä parempi ja jopa toteutettavissa oleva järjestelmä?
Miksi tähän keskusteluun ei uskalleta ryhtyä? Pelottaako se että avaamalla suunsa sulkee samalla omat mahdollisuutensa mahdolliseen apurahoitukseen. Näin voi tietysti käydä. Jo useampi vanhempi kolleega on epäillyt minulle että "olen pilannut arvostelevilla puheillani omat apurahamahdollisuuteni".
Mutta mitään muutoksia tai parannuksia ei varmasti synny jos ei keskustelua ensin käydä. Kuten keskustelua taiteen myyntiin liittyvistä pelisäännöistä, eli pohdintoja "taiteen työehtosopimuksesta" jossa näyttelytoiminnan käytännöt ohjeistetaan. Tai pohdintoja taidelainaamotoiminnan laajentamiseksi koko maan kattavaksi järjestelmäksi ja keskustelua muusta vastaavasta likaisen markkinapirun saastuttamasta.
Kaikki taiteilijat eivät halua harjoittaa taidetta uskontona, olla yhteiskuntakriittisiä tai julistaa politiikkaa vaan yksinkertaisesti tehdä työtä ja taidetta vapaasti ja tulla taloudellisesti edes siedettävästi toimeen. Taidejumalan palvonnassa ei saa uhrata koko ammattikuntaa. Tukea tarvitaan laaja-alaisesti, ammatillisesti ja tasapuolisesti.
Kommentit