Siirry pääsisältöön

Taiteen vapaudesta

Viime aikoina olen pohtinut taiteen vapautta. Koko alku vuosi on mennyt erilaisia tilausteoksia tehdessä ja tilaustöistä ajatellaan että ne eivät edusta sitä kaikkein vapainta taiteen tekemistä. Tilausteosten vapautta rajoittavat mm. se että työ tehdään rahapalkkiota vastaan tilaajalle, prosessissa on mukana asiakaslähtöisyys ja teoksella on toimitusaika.

Mutta eroaako tilaustyö paljoakaan ns. vapaasta taiteesta? Kun asiaa miettii niin huomaa että vapaallakin taiteella yllävän paljon rajoitteita. Aikataulut painavat usein päälle, kun teoksia pitää saada aikaiseksi tiettyä näyttelyä varten. Joskus näyttelyyn liittyy "läpimurtoajatus", se että taiteilija huomattaan ja hän saa tunnustusta. Tällöin taiteilijan voisi ajatella tekevän teoksia maineen tavoittelun takia, kriitikoita ja taiteen asiantuntijoita varten.

Kumpi sitten on "vapaampaa", tehdä teoksia "rahasta" toimeentulon takia vai "maineesta" uran rakentelun ja kunnianhimon ohjaamana? Tästä näkökulmasta katsottuna vapaus tuntuu hieman itsekkäältä.

Joskus galleristi saattaa esittää näyttelyn teoksille sävy tai koko toivomuksia, koska "niitä on helpompi myydä". Tällöin ollaan aika lähellä perinteistä tilaustaidetta, erotuksena on vain se että "tilaaja" on nyt näkymätön kodin sisustaja, taiteilijan kuvittelema taiteen mahdollinen ostaja.

Tai tilanne voi olla se että taiteilija haluaa ottaa teoksillaan kantaa johonkin ja taiteesta tulee keino vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Mutta voiko taide olla ns. vapaata, jos työskentelyä ohjaa poliittinen, uskonnollinen tai muu maailmankatsomuksellinen ajattelu tai jokin pakkomielle toimia jonkin asian puolesta? Eikö tällöin näistä asioista muodostu taiteen tilaajaan verrannollinen vapauden "rajoite"?

Mielestäni kaikkein vapainta taide olisi silloin kun teosten valmistusprosessi etenisi mahdollisimman pitkälle luovuuden ja oivalluksen ehdoilla ja ilman luovan prosessin ulkopuolelta tulevia vaateita. Mutta tässäkin vapaus jää lähinnä teoreettiseksi, sillä käytännössä taiteilijan työskentelyssä ovat aina mukana monet rajoitteet ja laajemman ajattelun esteet, kuten: maailmankatsomus, uskonto, poliitiikka, kunnianhimo, pelot ja angstit tai muut tunne lukot, maineen tavoittelu, rahatilanne, myyntiodotukset jne.

Jos taiteilija pystyisi työskentelemään "kaikesta vapaana", niin tuloksena voisi olla loputon luova prosessi, jossa taiteilija maalaa ja kaapii puhtaaksi samaa kangasta aina uudelleen ja uudelleen, vuodesta toiseen, ilman minkäänlaisia paineita teosten valmistumisesta tai ilman mitään sen kummempia tavoitteita onnistumisesta, taiteellisesta maineesta, urasta, laskujen maksamisista tai rahapalkkioista. Eli tärkeintä olisi vain luova tekeminen. Luovuudella rukoilu tai luovan työskentelyn zen. Ja siinä olisi kaikki.

Nyt vapaa taide tarkoittaa sitä, että taiteilija on taloudellisesti riippumaton eli "vapaa", jolloin hän kykenee toteuttamaan teoksiaan niinkuin itse vapaasti valiten haluaa. Eli vapaus on mahdollista vain, jos siihen on varaa. Vapaan taiteilijuuden keskeinen kysymys kuuluukin: Kuka maksaa vapauteni lunnaat? Miten vapauteni rahoitetaan?

Entä jos "varaa" onkin runsaasti ja taiteilija on rikas? Onko rikas taiteilija vapaampi kuin köyhä ja näkyykö tämä taiteen tasossa? Tätä en usko, sillä taiteilijan ammattiin liittyy myös kutsumus ja taiteen tekemiseen täytyy olla halu, jopa pieni pakko. Ja tämä pakko yhdessä lahjakkuuden ja olosuhteiden kanssa synnyttävät taidevirtausten melskeessä hyvää taidetta, jos synnyttävät. Olosuhteisiin vaikuttavat rahan lisäksi myös ihmissuhteet, elämäntilanteet, terveysasiat ja monet muut seikat. Raha yksin ei mahdollista hyvää taidetta, vaikka se taiteilijan työtä ja elämää huomattavasti helpottaakin.

Itse olen valinnut toimintatavan jossa yritän "ansaita" jaksottaista vapauttani tekemällä säännöllisesti tilaustaidetta rahasta. Ja nämä tilaukset teen hyvillä mielin, sillä lopulta taiteessa kaikki on jokatapauksessa sitä yhtä ja samaa, enemmän tai vähemmän kahlittua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Museonäyttelymies

Kerran nuorten kanssa keskustellessa tuli selväksi, että osa työuraansa aloittelevista nuorista pitää joitakin työtehtäviä turhina "paskaduuneina" joita ei haluta tehdä. Esimerkkinä nousi esiin Tiger rihkama ketju , missä ei haluttu olla töissä. Näennäisestä liikkeen harjoittamasta viherpesusta huolimatta halpiskama ja muovirihkama edustivat nuorille turhaa kulutusta, jonka lisäämistä maailmaan ei haluttu edistää. Jyrkin asenne oli, että "mieluummin kadulla kodittomana kuin Tigerissa krääsää myymässä". Kyse oli siis eettisestä valinnasta, omilla teoilla maailmaan vaikuttamisesta. Tämä nuorten kanssa käyty taannoinen keskustelu muistui mieleeni viime uudenvuoden aattona kun olin Helsingin kaupungin teatterissa katsomassa Lisää saikkua, kiitos! näytelmää. Sitä katsellessa oli vaikea löytää perustetta miksi tämä kliseinen esitys oli ylipäätään tehty. Koin esityksen jonninjoutavaksi, turhaksi ajanhaaskaukseksi. Se oli teatteririhkamaa, krääsää johon osallistumista

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syö

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat