Viime päivinä on tullut tunaroiduksi sen verran urakalla ja siksi kirjoitankin nyt muutaman rivin täydellisyyden tavoittelusta.
Täydellisyys kuulostaa kyllä hienolle, mutta sitä se ei ole. Tänään tuntuu aivan päin vastaiselta, siltä että täydellisyys on luovuudelle vahingollista. Se on petollinen ansa, jossa loputtomalla pilkun viilauksella pilataan hyvin alkuun lähtenyt teos.
Täydellisen teoksen tavoittelussa sitä ajattelee (tietoisesti tai vähemmän tietoisena) tulevaa kritiikkiä tai jonkun toisen henkilön arviota tai muuten vain vetää riman liian korkealle. Näin työskentely ei ole täysin vapaata.
Täydellisyyden tavoittelussa taustalla saattaa olla liiallinen kunnianhimo tai epäonnistumisen pelko tai mitä lie. Mutta joka tapauksessa luovuus jumiutuu ovelasti sellaisen tekemisen pariin, jossa on onnistumisia koettu ennenkin, jossa ollaan hyviä ja jossa ns. "paras osaaminen" on jo käytössä.
Helposti kuvitellaan että täydellisyys on mahdollista vain siellä missä ollaan niiden asioiden parissa jotka hallitaan hyvin. Urheilussa tämä ehkä toimii, mutta kun on kyse luovuudesta, niin luovuudelle on tuiki tärkeää jatkuva nahanluonti ja uudistuminen.
Hyvän ja ainutkertaisen taiteen tekeminen on aina riski ja hyppy tuntemattomaan. Tällöin liikutaan asioiden parissa, joita ei osata ja joissa voi alkuun epäonnistua oikein kunnolla. Se joka ei uskalla säännöllisesti epäonnistua tavoitellen näennäistä täydellisyyttä, polkee tosiasiassa paikallaan omien maneeriensa oravanpyörässä.
Miles Davis sanoi suunnileen näin: "Älä pelkää virheitä, sillä niitä ei ole olemassakaan." Tämä on mielestäni aika hyvin todettu.
Nyt nukun yön yli. Huomenna tunarointi alkaa taas alusta...
Viime viikkoina olen kirjoittanut tälle blogille hieman harvemmin, mutta tahti kiihtyy taas kevään edetessä. Muutamat tilaustyöt pitävät nyt minua kiireisenä ja siksi bloggaus on vielä hetken aikaa taka-alalla. 
