Siirry pääsisältöön

Taidekentällä laman merkkejä

Olen käynyt viimeaikoina piirtämässä croquista, voisi kai sanoa että pitkästä aikaa, sillä viimeksi olen ollut aktiivisempi asian suhteen joskus reilut kymmenen vuotta sitten.

Croquis tarkoittaa nopeaa piirtämistä, jossa malli vaihtaa uuteen asentoon muutaman minuutin välein ja piirtäjät yrittävät pysyä perässä. Siis eräänlainen ihmisvartalon hahmotus harjoitus, "taiteilijan lenkkeilyä", kuten asiaa joskus luonnehditaan.

Croquis-illassa on monenlaisia osaanottajia, on ammattitaiteilijoita, on ihmisiä jotka tarvitsevat piirustustaitoa työssään, on piirtämiseen koukkuun jääneitä harrastajia ja nuoria hakemassa tuntumaa Taikin pääsykokeisiin jne.

Kun malli on tauolla, niin silloin tietysti keskustellaan tuttujen kanssa. Ja lamasta puhutaan nyt myös taiteiljoiden parissa. Yleinen huolestuminen on vallalla, mutta mitään aivan järkyttävää lamatarinaa en ole vielä kuullut. Rahat ovat säännöllisesti muutenkin loppu ja sillä jolla on "apuraha päällä" ovat asiat suht ok. ainakin apurahakauden loppuun.

Tässä kuitenkin yksi havainto, joka voisi kertoa jotain laman saapumisesta myös taidekentälle. Kun tammikuussa vein teoksia kehystäjälle, niin kehystäjä kertoi että vain pientä hiljenemistä on tapahtunut verrattuna suht normaaliin loppu vuoteen. Piipahdin samaisessa kehysliikkeessä eilen kaksi kuukautta myöhemmin ja kuulin (ja itsekin havaitsin) että hiljaista on. Viime viikolla vain muutama asiakas oli tuonut taulun kehystykseen ja ensi viikolla ensimmäinen työntekijä lomautetaan. Isompia tilauksia kuten kokonaisten näyttelyiden kehystyksiä ei ole pahemmin näkynyt. Kuulosti aika huolestuttavalta, sillä kyseessä on iso kehysliike, jossa on yleensä aina hälinä ja huiske.

Onneksi itselläni on vielä muutamia tilausteoksia sovittuna tehtäväksi. Mutta mitä tapahtuu jatkossa? Huonossa tilanteessa taideasiat kuuluvat niihin asioihin, joita helposti lykätään tuonnemmaksi, "odottamaan hieman parempaa ajankohtaa".

Ja niille joita croquis kiinnostaa, niin tässä on pari linkkiä pääkaupunkiseudulta: Suomen Taideyhdistys ja Mäkkylän taiteilijatalo

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä