Luovuuteen liittyy myös ajoittainen intoilu, inspiroitunut mielentila, jossa on tekeminen nousee ikäänkuin siiville. Aika katoaa ja työskentely on mitä mielekkäintä, jopa hauskaa. Homma sujuu ja on hanskassa joka suhteessa.
Nämä ovat niitä parhaita hetkiä, joita luovan työn ahertajille suodaan aina silloin tällöin. Asia tunnetaan myös käsitteellä flow. Flow on psykologi Mihály Csíkszentmihályin luoma käsite, joka kuvaa yksilön syventymistä johonkin tehtävään.
Kyseessä on olotila jossa jokin keskittymistä vaativa työ alkaa soljua jouhevasti eteenpäin kuin virran viemänä. Flown voivat kokea taiteilijoiden lisäksi hyvin monilla eri elämänalueilla ahertavat ihmiset, urheilijoista hävittäjälentäjiin ja matemaatikoista pörssimeklareihin.
Flow saavauttaminen on mahdollista kaikenlaisissa, hieman normaalitasoa vaikeammissa tehtävissä, joissa vaaditaan perusteellista keskittymistä. Rutiinisuorituksissa ilmiötä ei esiinny, eikä liioin silloin jos ollaan liian vaikeiden haasteiden äärellä.
Näyttää siis siltä että flow (tai ns. inspiraatio, innoitus) tulee avuksemme kun haastetta on juuri sopivasti, niin että kyseinen tehtävä ylittää hieman tasomme ja joudumme pikkuisen ponnistelemaan sen saavuttamiseksi.
Flow on kokemuksena hyvin palkitseva. Siinä yksilö saa kokemuksen vahvasta läsnäolosta "tekemisen hetkessä" ja hän aavistaa että nyt ehkä syntyy jotain uutta ja ainutkertaista. Hän saa ikäänkuin juoda luovuuden lähteestä.
Jos taiteilijan työskenlyssä alkaa tulla tunne urautumisesta, siitä että "toistaa itseään" ja että työ ei oikein sytytä tai ei ole "inspistä", niin olisiko silloin syytä lisätä työhön hieman vaikeusastetta? Flown kannalta ajateltuna aivan totaalista täyskäännöstä ei ehkä kannata tehdä (taiteen lajin, taideammatin vaihtoa tms.), sillä se voi vain pahentaa ahdinkoa. Vaan pientä haastetta aina kerrallaan, uusien asioiden mukaanottoa tai muuta kurssin muutosta, niin että ilo alkaa taas löytyä.
Flow on ilmiönä tavoittelemisen arvoinen ja oikeastaan koko luovan työskentelyn ydin ja vahvasti onnellisuutta lisäävä asia. Ja siksi onkin aivan outoa ettei asiasta pahemmin puhuta taiteilijoiden keskuudessa, eikä taidekentällä muutenkaan.

Kommentit
Silti olen sitä mieltä että alkusysäys on oltava. Jos on mitääntekemättömässä ja haluttomassa mielentilassa, niin ei lähde syntymään lumipalloa eikä mikään virtaa.