Vaikka hyvin harva kuvataiteilija kykenee ansaitsemaan taiteellaan toimeentulon ja suurimmalla osalla on jokin toinen työ turvanaan, niin yllättävän vähän on puhutetta siitä mitä taiteilijat leipänsä eteen aivan konkreettisesti tekevät.
Moni opettaa, se on tiedossa ja asiaa ei juuri peitellä kun taideopettajan työ vie myös taiteilijan uraa eteenpäin tukien sitä. Mutta mitä tekevät muut?
Tiedän erään jonka varsinainen työ on toimia sinfoniaorkesterissa soittajana, jokunen ajelee taksia ja useampi siivoaa. Jollain on kokopäivän vievä muu työ kuten atk-ohjelmoija.
Jos tunnet ja tiedät taiteilijoita ja heidän sivuammattejaan, niin laita kommetteja asiaan ja täydennän tähän kaiken mitä kerrotaan. Olisi todella mielenkiintoista tuoda päivänvaloon kuvataiteilijan (ja myös muiden alojen taiteilijoiden) elämän tämä arkisempi puoli.
New Yorkin kuppiloiden tarjoilijat ovat kuulemma pääsääntöisesti Broadwayn teattereiden tanssijoita, mutta mikä on tilanne meillä suomessa?
Rauli Badding Somerjoki kävi leipänsä eteen postia lajittelemassa. Montakohan kirjailijaa löytyy nykyisin Inexin tai Keskon varastoista?
Taiteilijoiden ansiotöitä:
Kommenttien pohjalta rakentuva lista erilaisista ansiotöistä joita taiteilijat tekevät taiteensa ohella.
-Vahtimestari, aulavahti, portsari
-Henkilökohtainen avustaja 20h viikossa
-Museovirkailija, taidemuseon opas
-Galleria-apulainen
-Taidehistorioitsija
-Postinkantaja
-Mainostoimistossa työskentelevä
-Muuttomies
-Remonttireiska
-Biologi
-Arkkitehti
-Osa-aikainen lastenhoitaja
-Taiteen tuntiopettaja, kuvataideopettaja koulussa
-Taidekriitikko, taideaiheisten artikkeleiden kirjoittaja, toimittaja
-Siivoja
-Vedostaja
-Atk-ohjelmoija
-Taksikuski
-Konttorirotta aviomiehen sähkö-alan yrityksessä
-Muusikko sinfoniaorkesterissa
Taiteilijoiden muita tapoja elää ja selviytyä:
Palkkatöiden ulkopuolisia tapoja tulla toimeen, elää ja selviytyä
-Taivaanrannan maalari evp. (elää vaimon palkoilla)
-Pulsari, alkoholistina elely
-Työtön, joko aidosti työtä etsien tai korvauksien avulla taiteillen
-Kotirouvana taiteilu hyväpalkkaisen miehen kustannuksella
Kommentit
Raivasin noin vuosi sitten enemmän tilaa taiteelle arjestani - taloudellinen riski, mutta mielestäni kannattava sellainen. Olen taiteellisesti vielä alkutaipaleella, mikäli puhutaan varsinaisesta urasta, mutta tällainen välikausi on henkilökohtaisella tasolla mielestäni tarpeen juuri siksi, että haluan kokeilla, onko kutsumukselta tuntuvalla harrastuksella eli taiteella mahdollisuutta kehittyä ajan kanssa varsinaiseksi työksi ja ammatiksi. Itsensä löytäminen taiteellisesti vaatii valtavasti siihen, ja vain siihen käytettyjä työtunteja.
Koin aina aikaisemmin kokopäivätyön veloittavan kaiken luovan energiani, jaksoin tehdä vain tilaustöitä, en antaa oman luovuuteni kehittyä ja ilmaisun hakea todellista muotoaan. Kärsin siitä vuosia ja päätin sitten muuttaa arkeani. En kadu päätöstäni ainakaan toistaiseksi, sillä kehitystä on tapahtunut valtavasti. En jaksaisi keskittyä taiteeseen, jos olisin edelleen kokopäiväisesti lasten kanssa, ja koska taide tuntuu tärkeämmältä, olen hetkellisesti mieluusti hiukan köyhempi. Tulevaisuus näyttää sitten miten etenen jatkossa.
Lasten kanssa oleminen on luovaa - esimerkiksi leikkikin on luovuutta, uskallusta ja heittäytymistä. Lasten ajatukset ovat inspiroivia ja avoimia (eikä taiteellisesta hoitajasta ole haittaa askartelu- ynnämuissa kädentaidoissa!). Mielestäni nämä kaksi työtä tukevat hyvin toisiaan ja elämäni on hyvässä tasapainossa näin. Ehkä sivutyöni on toistaiseksi taide, sillä se ei pääasiallisesti elätä minua vielä, mutta ehkä asiat kääntyvät vielä toisin päin.
hieno kommentti, kiitän.
Noinhan se on. Kun tarve ilmaista itseään on riittävän suuri, niin kaikenlaisia ratkaisuja haetaan jotta taiteen teolle voisi olla tilaa. Jos tilaa tällä ei löydy, niin silloin taiteilija ei voi hyvin ja elämä menee helposti päin helvettiä.
Se voiko taiteella pelkästään tulla toimeen on hyvin epävarmaa. Itse olen epätoivoisesti yrittänyt tätä jo kauan ja silti kokoajan elän tilanteessa jossa raha ei oikein meinaa riittää.
Taiteilijoiden toimeentuloa on tutkittu melko paljon (taiteenkeskustoimikunnassa) ja aika karu on totuus tässä asiassa.
Jos itse olisin nyt 25v nuorempi ja uran alkutaipaleella, niin rakentaisin asiat toisin ja ottaisin mukaan toisen ammatin joka tuntuuisi kiinnostavalta ja unohtaisin kokonaan "apurahat"
ja "taiteelliset läpimurrot"
ja pyrkisin etsimään toimivan tasapainon mielekkään palkkatyön ja taiteenteon välillä.
Ja taiteessakin etsisin vain sitä kaikkein parasta, eli tekisin hissukseen ja todella laadukkaasti. Pitkällä juoksulla vain hyvä ja ainutlaatuinen taide nousee kyllä esiin ja huomataan.
Jos saisin aloittaa uudestaan tietyn elämänvaiheen, olisinko valinnut sen luovuudentien? En tiedä. Kuitenkin se tie jäi vailinaiseksi ja nälkä jäi!
...niin, luovuuden haaveet ja toiveet liiskaantuvat kovin helposti arjen kovien realiteettien alle.
Siksi olisi varmaan viisasta jos jo nuorena kykenisi suhtautumaan taiteentekoon enemmän elämäntehtävänä tai elämää kannattelevana henkireikänä, kuin työnä joka elättää.
Olen kuitenkin oppinut nimenomaan jo lapsesta asti suhtautumaan taiteeseen elämäntapana enkä palkkatyönä, sillä vanhempani ovat molemmat taiteilijoita. Heidän kauttaa olen nähnyt mitä tämä ammatinvalinta tuo tullessaan, enkä usko että tulen koskaan katumaan päätöstäni. Vaikka eipä tätä edes varsinaisesti voi ammatinvalinnaksi tai päätökseksi sanoa - enemmänkin tämä on kutsumus josta en pääse koskaan eroon.
onko sopivaa kysyä millaisia palkkatöitä taiteilija-vanhempasi ovat leipänsä eteen tehneet vai onko taide tuonut kaiken toimeentulon? ...ja minkä alan taiteesta on kyse?
(Ohita toki kysymykseni tyystin, jos vastaaminen ei ole mielestäsi sopivaa.)
Lisäisin kyllä myös varoituksen sanan siitä, että toinen ammatti voi ahmaista ihmisen kokonaan ja taiteesta tulee "sitku mutku". Tällä selitän sitä, että jätin gradun tekemättä ja filosofian maisterin paperit hankkimatta. Opiskelin yliopistolla suomen kieltä ja toimin välillä mm. tutkimusapulaisena. Kielitieteilijän urakin kiinnosti mutta siinä oli valinnan paikka: taide olisi jäänyt haaveeksi. Tilanne oli samankaltainen kuin nimerkki Maisemalla ensimmäisesä kommentissa.
Opinnoistani on myöhemmin ollut hyötyä toimittajan työssä, jota silloin tällöin teen, kirjoitan paitsi kuvataiteesta, myös kirjallisuudesta. Toimeentulon kannalta nämä eivät ole kauhean fiksuja hommia, mutta henkisesti rikastavia, joskus maalaamistakin inspiroivia.
Mainosalalla työskentelystä taidetaan pitää aika matalaa profiilia, noin yleensä.
Mielenkiintoista on nähdä minkälaiseksi tämä palkkatöidenlista muodostuu...
Lisään listaan pari ammattia, joita tiedän joidenkin tekevän. Vedostaja ja henkilökohtainen avustaja.
Kammoksuttaa ajatuskin apurahojen ynnämuiden anomisesta. Haluaisin säilyttää siinä mielessä riippumattomuuteni, jos sitä sellaiseksi voi kutsua. En haluaisi koskaan tehdä taidetta vain rahan vuoksi, pelkään että siitä tulisi sitten jonkinlainen pakkotyö ja ylimääräistä stressiä.
Nyt tauluista saatavat tulot ovat mukavaa bonusta ja varmistavat harrastuksen jatkamismahikset (materiaaleihin on varaa). Ja koska ei ole "pakko" tehdä ja myydä, inspikset saavat tulla ja mennä luonnollisia aikojaan.
järjestelysi kuulostaa toimivalta ja tasapainoiselta, onnittelen.
Asia joka parantaisi taiteilijoiden tuskailua todella laajasti olisi kaikille saman suuruisena jaettava taiteilijatoiminnan tuki, tms. taiteilijan pieni perustulo, taiteilijapalkka.
Harmi vain ettei asiasta saa kunnon keskustelua aikaiseksi, noin järjestötasolla, kun taiteilija politiikka on aina jonkun väristä. Aiemmin se oli punaista ja nyttemmin vihreää, joten taiteilijapalkasta ei saa puhua kun on suurempia vihreitä tavoitteita, eli yleinen perustulo kaikille.
...sääli sillä jos asiaa taiteilijat todella vaatisivat se voisi kuin voisikin toteutua.
Tunnen nimittäin aika monta taiteentekijää, jotka ovat hoksanneet valita itselleen ansiotyössä käyvän puolison, jonka palkan turvin heijataan elämää eteenpäin. Näitä tuttuja on sekä mies-, että naispuolisia.
Tietysti ei tällaisen puolison tarvitse käydä töissä, hän voi olla muutenkin niin rikas eli varakas, ettei huolen pilviä näy, mitä taloudelliseen toimeentuloon tulee.
Miehille se saattaa olla vähän vaikeampaa, elää toisen siivellä; kaikki eivät siihen suostu, mutta järkeväähän se olisi, vai mitä?
Naiset taas voivat esiintyä "kotirouvina", ja huoletta syytää lisää taidetta markkinoille. Tai vain toteuttaa itseään. Lapsia ei siihen soppaan ole ehkä viisasta hankkia. Kärsisivät pienet.
Ja vielä yksi ammatti. Tiedän erään, joka on kauan viranomaisten kanssa taisteltuaan saanut itsensä nimikkeelle Työtön. En tosin tiedä hänen viimeisiä vaiheitaan, mutta hyvin hymyilevänä hänet viimeksi näin.
Mukava kaveri.
Eräs vielä, hän toimii tai ainakin toimi viimeksi hänet nähtyäni vahtimestarina. Onkohan se nimike jo luettelossasi, en muista.
Mutta sitten surullinen tapaus. Eilen tuli vastaan kadulla mieshenkilö, joka näytti hyvin tutulta. En osannut kuitenkaan sijoittaa häntä mihinkään ympyröihin, mutta hän tuli itse avuksi. Esittäytyi ja kysyi: muistatko?
Muistin. Hän kysyi, mitä meille kuuluu. kerroin jotain ympäripyöreää ja kysyin, mitä hänelle. Hän (naama turvoksissa ja ryyppäämisen jäljet olemuksessa): Näethän! On tullut sorruttua. Lopulta hän kysyi: olisiko sinulla antaa muutama kolikko? Hm. siinä entinen lupaava nuori taiteilija, eikä minulla ollut kolikoita mukana. Ammatti: pultsari.
Ja enemmänkin näitä surullisia ammatteja olisi tiedossa. He ovat vastakohtana kaikille niille paremmin menestyville, jotka osaavat hoitaa suhteita ja pitää itseään ammattinsa tasalla olevina "hyvinä, kunnioitettuina ja tarpeeksi tunnettuinakin tekijöinä".
Samat ilmiöt toistuvat kaikissa muissa ammateissa, mutta jostakin syystä olen erikoisesti kuvataiteilijoiden hyvinvoinnista huolissani. Heitä valmistuu pilvin pimein eri oppilaitoksista ympäri Suomea. Kun he astuvat omaan yksityiseen yrittäjyyteen, he tulevat kohtaamaan julman todellisuuden, joka ei suinkaan aina hymyile. Voi heitä! Voi meitä!
Joka tapauksessa he ovat onnekkaita. Saavat tehdä sitä, mitä jokaisen kuuluisi saada tehdä: toteuttaa itseään yhteiseksi hyväksi!
Hyviä havaintoja "ammateista" pultsari, työtön ja kotirouva. Noin asian ovat ainakin suurin piirtein.
Tuo kotirouva ajatus on mielenkiintoinen. Tiedän itsekin aika monia taiteilijoita joiden mies, ja nimenomaan mies, on hyväpalkkaisessa työssä johtoportaassa. Asia ei ole mikään ongelma näin päin. Perinteisesti kun ajatellaan että mies elättää perheensä.
Mutta "perhettään elättävä" nainen on käsite jota yksin kertaisesti ei ole olemassa, ainakaan positiivisessa mielessä. Eikä ole myöskään olemassa käsitettä "kotiherra".
Homma ei vain toimi näin, asenteet ja traditio on niin vahvoja että kotiherrana ei vain olla. Kyllä sakinhivutusta tulee, jos joku asiaa yrittää. Taide maailmassa naisilla on tässä vahva etulyönti asema.
...mitä itsensä toteuttamiseen yhteiseksi hyväksi tulee, niin sanoisin vain että taiteessa on aika paljon kyse itserakkaudesta ja itseilmaisusta, ja se yhteinen hyvä tulee jälkijunassa jos on tullakseen.
T:mielipuoli
muotoilen tämän raha-asioihin ja arkielämään epärealisteisesti suhtautuvan taiteilija-haahuilija -tyypin vaikkapa nimikkeellä "Taivaanrannan maalari evp. (elää vaimon palkoilla)" ..."siipeilijä" on ehkä liian rankka nimitys, koska kysehän on herkistä "runopojista", väärin ymmärretyistä lahjakkuuksista joita "äiti-vaimo" ymmärtää... jos vähän karrikoidaan.