Taiteen sisäpiiri

Blogin pito on jäänyt viimeaikoina hieman taka-alalle muiden kiireiden takia. Mutta kevään mittaan varmaankin tilanteet taas muuttuvat niin että kirjoittamiselle on enemmän aikaa.

Tässä kuitenkin viimeisin mielipidekirjoiukseni joka julkaistiin aamun Hesarissa. Laitan sen tälle blogille näin illasta, kun aamulla en ehtinyt. Olin puhumassa taiteilijan toimeentulovaikeuksista ja taiteilijuuden/yrittäjyyden problematiikasta Oulussa Art360 hankkeen tiimoilta ja tulin vasta äsken kotiin.

Tässä kirjoitukseni:

Taiteen sisäpiiri päättää apurahoista

Viime päivinä on käyty keskustelua Kiasman johtajavalinnasta, poliittisesta taiteesta ja on pohdittu taiteen sisäpiirin olemusta.

Sana "sisäpiiri" luo ilmiöstä hieman erheellisen kuvan taidekentällä häärivästä salaseurasta, jota tuskin löytyy. Taiteilijan kannalta katsottuna sisäpiirissä kyse on apurahajärjestelmään sisäänrakennetusta vinoumasta, siitä kuka saa tehdä taidettaan toimeentulo turvattuna ja kuka ei.

Kaksi nuorta yhtälailla hyvinkoulutettua taiteilijan alkua on uransa alussa. Toinen on taiteessaan perinteisempi ja toinen ajan menoon osallistuva yhteiskuntakriitikko. Helposti käy niin että tämä muodikkaampi tekijä säväyttää enemmän ja saa apurahaa.

Apurahoitetun taiteilijan on huomattavasti helpompi keräillä "taiteellisia ansioita"ja samalla parannella asemiaan seuraavaa apurahakierrosta varten, kuin sen joka tekee taidetta erilaisten pätkätöiden ohessa. Jos apurahoihin ei pääse kiinni jo nuorena, niin varttuneempana se on lähes mahdotonta.

"Sisäpiirissä" on kyse trendeistä ja siitä mikä on taiteessa kulloinkin muotia, siitä mitä museoihin halutaan ja Kiasman uusi johtaja tulee osaltaan vaikuttamaan juuri tähän.

Mutta sisäpiiri on myös "politiikkaa". Kun taiteen pesässä on paljon poikasia, niin madon saa se jonka samanmielinen rääkynä emoja eniten miellyttää. Hitaammin kiiruhtaville ja vähemmän äänekkäille taiteilijoille nykyinen järjestelmä ei tukea anna. Heidät jätetään rämpimään rauhassa oman taiteellisen kutsumuksensa suohon.

Suomen kokoisen pienen maan etu on varmasti että kaikkien ammattitaiteilijoiden luova potentiaali saisi mahdollisuuden puhjeta kukkaansa. Paras ratkaisu tähän olisi kaikille pienituloisille taiteilijoille jaettava samansuuruinen taiteilijatoiminnan tuki nykyisen vanhentuneen apurahajärjestelmän sijaan. Miksi asiasta ei synny "sisäpiirissä" ja ennenkaikkea poliittisten päättäjien parissa edes kunnon keskustelua?

Pekka Hannula
Taidegraafikko
Espoo