Kyllä meitä taiteilijoita taas arvostetaan. Suomen Kuvalehden uusimmassa numerossa (SK 20/2010) on jälleen listattu 380 ammattia arvostuksen mukaan "paremmuusjärjestykseen". Viimeksi sama tutkimus tehtiin 2007, josta kirjoitin myös tällä blogilla.
Kärjessä jälleen tutut lääkäriammatit kirurgin johdolla, höystettynä palomiehillä lentokapteeneilla, sairaanhoitajilla ja kätilöillä. Pientä arvostuksen nousua on laman myötä tapahtunut myös taideammattien kohdalla. Suomen Kuvalehden mukaan laman aikana taiteesta haetaan kuulema lohtua.
Taideammateista arvostetuin on edelleen arkkitehti sijalla 47, viimeksi 51. Sisustusarkkitehti on sijalla 136, viimeksi ammatti ei mukana tutkimuksessa. Kirjailijan sijoitus 148 on noussut 15 pykälää, elokuvaohjaajan sijoitus on 184, aiemmin 200. Säveltäjä löytyy numerolla 191, parannusta 18 sijaa.
Amanuenssi 218, valokuvaaja 226, muusikko 230, parannusta kaikissa 10-20 pykälää. Kuvanveistäjää arvostetaan 5 pinnaa enemmän, sijoitus nyt 271. Kuvataiteilija on myös parantanut asemiaan 24 askelta, numerolle 283, kulttuurisihteerikin 15 pykälää sijalle 309. Tanssija hyphdellyt hieman ylöspäin numerolle 335.
Taiteilija-ammateista lavastaja on säilyttänyt arvonsa ennallaan sijalla 318. Samoin kriitikoihin voi tässä suhteessa luottaa. Sijoitus ennallaan 361 ja listan häntäpään seurakin edellisten tutkimusten kaltaista: ulosottomies, autonmyyjä, pysäköinninvalvoja, tv-lupien tarkastaja jne. Pahnan pohjimmaisena, kuten viimeksikin, ovelta-ovelle myyjä.
Perinteiset kädentaito ammatit ovat selvästi taideammatteja arvostetumpia arkkitehtiä lukuunottamatta. Kirvesmies 55, puuseppä 61, muurari 85, suutari 102, lukkoseppä 103, kelloseppä 119. Ehkä yksi syy arvostukseen on se näiden ammattien edustajat mielletään ammattilaisiksi, hommansa taitajiksi. He toimivat hyvin usein ammatinharjoittajina ja laskuttavat tehdystä työstä.
Jos siis kuvataiteilija halajaa lisää arvostusta, niin ehkä silloin kannattaisi perehtyä enemmän ammatisharjoittamis- ja yrittämisasioihin. Ja tuoda tätä puolta reilusti esiin. Suomessa arvostetaan yrittäjää, sijoitus on sama kuin viimeksi, 29.
Yleiset mielikuvat taiteilijoista eivät ole kovin kaksiset. Olen kuullut vuosien varrella monenkirjavaa valitusta siitä millaisia me taiteilija olemme: "oikeaa työtä vieroksuvia", "ei juuri työttömiä kummempia", "epäsosiaalisia reppanoita", "eivät hoida asioitaan", "narsisteja", "toisen kustantamia apuraha-elättejä", "huu-haalla pelleilijöitä" jne..
Ehkä tässä on taas peiliin katsomisen paikka, vaikka mitäpä väliä sillä lopulta on mitä "muut" minusta taiteilijana ajattelevat tai arvottavat. Vai onko? Onko taiteilu, itsensä toteuttaminen tärkeämpää kuin yhteiskunnallinen arvostus? Onko eri suuntiin hapuileva levoton taiteilijuus ristiriidassa vakaan arvostettavan ammattilaisuuden kanssa? Tätä pitää miettiä.
Kommentit
Tokihan lääkärit, poliisit, palomiehet auttavat yksilöitä hädässä, mutta minusta on hienoa, että yksilökin voi vaikuttaa omaan elämäänsä.
Ehkä taidealoja pidetään vähemmässä arvossa siksi kun ajatellaan, että taiteilijat keskittyvät "itseensä" se sijaan että olisivat yhteiseksi hyödyksi yhteiskunnalle. Vaikka minä en ainakaan selviäisi ilman museoita ja gallerioita, joista saan inspiraatio- ja hyvänolonpistoksia.
Huh, hankala aihe, josta riittäisi keskusteltavaa ja väiteltävää pitkäksi toviksi.
Sivistyneiden ja avarakatseisien ihmisten mielipiteille annan kyllä arvon.
oikein sanoit. Aihe on hankala kun taidetta voidaan lähestyä niin monelta kantilta. Onko taide oikeaa työtä, terapiaa, elämäntapa vai jonkin sortin kylähullun viran haltijuutta tai kenties uskonto?
Ammattien joukossa olevaan arvostuksen puutteeseen vaikuttaa varmasti se että mielikuva taiteilijan työstä on varsin epämääräinen. Muurarista, suutarista tai kirvesmiehestä tietää heti mitä he tekevät. Pohdintaa tulee korkeintaan siitä onko ammattilainen hyvä vai huono , mutta kun ajattelee taiteilijaa, niin heti nousee miljoona kysymystä. Millainen taiteilija, mitä se tekee jne ja kaikenmaailman makuasiat. Jokainen taiteilija on työn tekijänä uniikki kun taas jokaiselta suutarilta voi odottaa suunnilleen samantapaista lopputulemaa.
Arvostus lähtee varmaan heti nousuun jos taiteiliuus osataan joskus määritellä jotenkin napakammin... olisiko tekemätön paikka?
totta on että sivistyksestä ei pahemmin puhuta. Sivistys on pois muodista, vähän samoin on hyvien tapojen, kohteliaan lähimmäistä kunnioittavan käytöksen kanssa. Nämä kaksi ovat mielestäni aika päällekkäisiä asioita, ainakin ne läheisesti liittyvät toisiinsa.
Mielipahaa ei voi aina välttää. Tulee mieleen se vanha tuttu kiinalainen sananlasku jossa sanotaan jotain sen tapaista kuin: et voi estää lintuja lentämästä ylläsi, mutta pesän rakentamisen pääsi päälle voi hyvin estää..
yksi taiteen määritelmä on se että muidenkin pitää pitää taiteilijan tekelellä taiteena. Jos kukaan muu ei näe teoksen "arvoa", niin silloin ei voi olla kyse taiteesta. Taide määritellään mielstäni aina muiden toimesta.
Yleisön suosio ja toisille tekeminen on muilla taiteen aloilla (kirjallisuus, musiikki, teatteri... ) jotenkin enemmän itsestään selvää kuin kuvataiteessa. Kuvataiteessa "menee läpi" aika paljon kaikenlaista kehnoa...
Olen samaa mieltä siitä, että muut kuin tekijä arvioivat ja määrittelevät taiteen, mutta tämähän tapahtuu joskus tekijän mentyä manan majoille.
Pitää vaan uskoa omaan juttuunsa. Ja eikö se lopulta ole niin, että kaikki hienous palautuu tekemiseen. Tekeminen tekee hyvää päälle ja sydämelle, se tekee elämästä arvokasta. Riippumatta siitä, määrittelevätkö muut sen taiteeksi vai eivät.
"tekee hyvää päälle ja sydämelle"...ehkä taide ei ole lainkaan oleellista. Taiteen tärkeys jotenkin ylikorostuu taidepuheessa. Tärkeintä lienee se että saa toteuttaa itseään luovasti, vapaa elämäntapa ja kokea tämän mukana tuleva hyvä vaikutus päälle ja sydämelle.
Tekijän näkökulma ja motiivi ehkä saakin jäädä taidepuheessa syrjään. Lopputuloshan on se mitä arvioidaan.
Siinä taide kuitenkin eroaa käsityöesineestä, että taiteilija yleensä kiinnostaa teoksen ostajaa kun taas käsityöesineen tekijä jää useimmiten anonyymiksi. Tuntuu että tekijän persoona on jotenkin taiteessa oleellista tai se tuo taiteeseen lisämausteen joka käsityöesineistä puuttuu.