Siirry pääsisältöön

Elämä on kuljetustoimintaa

Viime perjantaina kävin puhumassa taiteen hinnoitteluun liittyvistä kiemuroista art360-hankkeen tilaisuudessa Oulussa. Lähdin esitelmöinti reisuun Helsingistä torstaina 22.22 yöjunalla suht kiireisen päivän päätteeksi. Nukuin huonosti kun hytin seinän takana kaksi miestä jutteli äänekkäästi tunteistaan ja siitä miten heidän naisensa aiheuttavat monenkirjavaa päänvaivaa. Erikoista, mutta valvottavaa.

Perillä 7.32 ja aamiainen ja päivän lehti matkan varrelle osuneessa hotellissa. Sitten paikalle tilaisuuteen 9.30 alkavaa ohjelmaa seuraamaan. Lounaaksi keitto ja reipas kävelylenkki ennen omaa esiintymisvuoroa. Oma näkökulma hinnoitteluun ja ohjelman seuraamista tilaisuuden loppuu klo 15 asti. Muutama sana seurustelua järjestäjien ja jonkun teemapäivään osallistuneen kanssa ja sitten kipi-kapi 15.37 junaan. Pendolinossa kököttelyä etelään asti ja kotona joskus kymmenen jälkeen. Näin hujahti vuorokausi.

Art360 on valtakunnallinen EU-rahoitteinen hanke, jonka puitteissa yritetään antaa taiteilijoille käytännön työkaluja ja tukea liiketoimintansa ja toimeentulonsa kehittämiseen. Sivuja kannattaa käydä kurkkaamassa ja vaikka osallistua koulutuksiin jos käsiteltävä teema kiinnostaa.

Tänään olen jatkanut tilaustyötä Sammatissa ja seurannut miten aittarakennuksen kengitys etenee. Elämä on kuljetustoimintaa. Läpi vuosikymmenten me siirtelemme itseämme, toisiamme ja tavaroitamme paikasta toiseen, kunnes kuolo korjaa.

Kommentit

Ripsa sanoi…
Pekka, minua kiinnostaa tietää, tuntuiko siltä, että Oulun reissullasi oli positiivinen vaikutus.

Katselin tuota linkkiäsi, enkä kyllä tullut hullua hurskaammaksi. Vähintään olin kyllä huolestunut Taiteilijamatrikkelin muutoksesta, niin vähän siitä oli mitään tietoa.

Ei kai kukaan nyt kuvittele että lokakuusta 2010, siis viime viikosta tammikuun alkuun 2011 yhtäkkiä meillä olisi suomalainen taiteilijakunta, josta jok'ikinen olisi saanut yrittämisherätyksen?

Sen sijaan noiden Sammatin aittojen kengityksessä oli ideaa. Miksikö? No siksi että rakennukset ovat niin mukavan näköisiä ja on täysin kuviteltavissa ne täyteen kaikenlaisia taideteoksia.
Luovuksissa sanoi…
Ei kai tässä ole tarkoitus että jokainen taiteilija saisi yrittämisherätyksen. Ei sellaista ole minullakaan.

Joudun yksinkertaisesti "yrittämään" itse tai olemaan ammatinharjoittaja, kun rahaa ei muuten tule ja vaihtoehtoja ei oikein ole. Taiteilijan ammatiharjoittamisessa on mielestäni kyse selviytymisestä. Tärkeää on että myös tästä puolesta ammattia puhutaan ja keskustellaan monelta kantilta.

Positiivisuutta en ole hakemassa vaan sitä että asioista pohditaan realistisesti taiteilijan näkökulmasta.

Taiteilijan toimeentulo on kolmijakoinen, rikasta puolisoa en nyt ota lukuun. On sivutyö, on apurahat, on taidetulot. Jos taiteilijalla on hyvä sivutyö ja apurahaakin saa suht hyvin, niin asiathan ovat kunnossa.

Mutta jos toimeentulo on enimmäkseen taiteen varassa, niin on varmasti järkevää tutkia tähän liittyviä asioita lähemmin, ilman mitään yrttämisherätystä, ihan vaan oman selviytymisensä takia. Jos itse olisin apurahaputkessa, niin en vaivaisi päätäni näillä asioilla yhtään.
Hanna sanoi…
Terve! Olin koulutuksessa ja intouduin kirjoittamaan omaa yritysblogiani (aloitin juuri).

Mainitsin tekstissäni sinutkin, mutta koko päivän tiivistäminen oli vaikeaa. Kiva, että luentomatsku oli jo saatavilla art360sen sivuilla.

Mukava oli myös kuulla välillä muidenkin kuin yrittäjäneuvojien näkemyksiä. Kiitos havainnollisesta esityksestä!
Luovuksissa sanoi…
Kiitos, aina on mukava saada positiivista palautetta. Ja onnea vaan blogin pitoon ja muutenkin :)
Anonyymi sanoi…
Hyvä juttu, Pekka! Yritykset ostavat tuotteita ja palveluja toisilta yrityksiltä - tässä toimintakentässä on vaan eduksi, että myös taiteilija pelaa samoilla säännöillä. Ei firman reskontra ole ensisijaisesti kiinnostunut taidearvoista vaan siitä, että verot ja velvoitteet on hoidettu asianmukaisesti.
Ja jos asiat osaa, niiden hoitaminen on helpompaa.
Koska aitat aukeavat taas?
terveisin Liisa
Luovuksissa sanoi…
Kiitos rohkaisusta Liisa. Kyllä yritysten kanssa pärjää sen jälkeen kun keskusteluyhteys on syntynyt. Vaikein vaihe on löytää juuri ne oikeat yritykset jotka lähtevät yhteistyöhön kanssasi... tässä on haastetta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat...

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expans...

Vilho Penttilän huvilan naispatsaat Viherlaaksossa

Viherlaakson rantatien varrella, (Viherlaaksonranta 8) paikassa jossa nykyisin on hoivakotikiinteistö, oli aikoinaan kaunis huvila torneineen. Sen rakennutti itselleen arkkitehti Vilho Penttilä 1900-luvun alussa. Penttilä ammuttiin punaisten toimesta sisällissodassa epäiltynä aseiden salakuljetuksesta. Dora vaimo joutui myymään huvilan, Villa Penttilän, joka päätyi uuden omistaja kuoltua vakuutusyhtiö Suomi-Salaman työntekijöiden virkistyskäyttöön. Tuossa käytössä huvila palveli aina 1960-luvun alkuun. Huvila oli pystyssä vielä 60-luvun lopulla, jolloin Viherlaakson rannan kerros- ja rivitalojen rakentaminen oli saatu päätökseen. Tuolloin se oli jo pahoin rapistunut. Viimevaiheessaan ennen purkamista se oli satunnaisten majailijoiden käytössä ja toimi lasten sokkeloisena leikkipaikkana. Muistan itsekin linnamaisen rakennuksen hyvin ja olen myös käynyt muutaman kerran rakennuksessa "seikkailemassa". Sisällä  paikat oli tärvelty ja sekalaista roinaa levitelty joka puolelle. Hu...