18.2.2021

Syntiuhri

Tammikuussa 1979 Espoon kirkkoa kierteli mies, jolla oli synnintunto. Omatunto vaivasi, mutta hän ei osannut rukoilla tai etsiä armoa. Hänellä oli kuitenkin tarve saada aikaan sovinto jollain keinolla Jumalan –  ja myös itsensä – kanssa. Mies oli taiteilija, Simo Hannula, isäni. Hän oli päättänyt tehdä kirkosta kuvan. 

Tuona tammikuun päivänä oli maassa lunta, ilmassa pikku pakkanen ja aurinkoa. Lähdin hänen mukaansa kamerani kanssa kirkkoa tutkimaan, tai ottamaan “varmuuden vuoksi muutamia kuvia luonnosten tueksi”. Isällä ei ollut tuolloin ajokorttia, joten saavuimme paikalle linja-autolla.

Hän rupesi heti etsimään sopivaa kuvakulmaa tauluunsa. Hän kierteli ja kaarteli kirkkoa katsellen sitä lähempää ja kauempaa. Välillä hän kaiveli kyniä taskustaan ja pysähtyi tekemään luonnoksen tai pari. Aika ajoin hän kävi sisällä lämmittelemässä. Piirsi siellä hetken holvikaaria ja tuli taas ulos jatkamaan etsintää. Lopulta hän päätyi näkymään yläparkkipaikan suunnalta. Se oli ainoa suunta, josta kirkko ja tapuli näkyivät kunnolla. 

Jälkeenpäin olen ajatellut, että muutaman kristilliseen aihepiiriin kuuluvan taideteoksen tekeminen – joista yksi oli Espoon vanhan kivikirkon kuva – oli isän tapa pohtia uskoa ja Jumalaa ja suhdettaan näihin. Hän yritti tutkia uskoa taiteen keinoin. Tuolloin hän ei löytänyt etsimäänsä; ei ymmärtänyt, että usko tulee kuulemisesta eikä uskon kulissien tarkkailusta. Syntyi kuitenkin kaunis taidegrafiikan teos, vaikka mielenrauhaa se ei tuonut. Seurasi kivulias avioero. Jumalan puoleen hän kääntyi seuraavan kerran vasta elämänsä loppumetreillä.    


Kuvia, joita tuona päivänä otin, hän käytti teoksensa lähtökohtana. Teokseensa hän pienensi, hoikensi ja varjosti tapulia, jottei se saisi liikaa huomiota, kun pääasia oli kuitenkin itse kirkko. Hän madalsi muurit, poisti liiat kinokset ja nosteli hautakivet lumen alta sommitellen niitä uusille paikoille. Matalalla paistavan auringon piirtämät varjot hän säilytti, koska ne olivat “hienot”. Kirkon katolle hän lisäsi tasaisen valkoisen lumen lisäämään kontrastia, “antamaan potkua” päädyn kiviseinälle. 

Näin syntyi taidegrafiikan etsaus Vanha pyhättö. Vaikka se ei syntiuhrina toiminutkaan, niin taideteoksena se toimii hyvin. Painolaatan, kuva-alueen koko on n. 39x48 cm.










Laitan talvikuvien jatkeeksi myös muutaman kuvan vuoden 1980 lokakuun alusta. Silloinkin oli kaunis keli kirkon ympärillä. 

2 kommenttia:

sanastaja kirjoitti...

Kiitos paljon taustojen avaamisesta! On onnellista ja etuoikeutettua omistaa yksi kyseinen etsaus!
Simon muistoa siunaten

Ed Falcon kirjoitti...

Kävin iltarippikoulun aikoinaan Viherkalliossa ja tässä samassa upeassa kirkossa oli sitten myös konfirmaatio. Siitä tilaisuudesta saattaa olla yksi ryhmäkuva tallella. Oltiin vuodessa 1977 tai 1978. Melkein hyppäsi sydän kurkkuun, kun näin kuplavolkkarin yhdessä kuvassa. Isä ajeli samoihin aikoihin samanlaisella! Kerrassaan upeita kuvia sinulla on kaiken kaikkiaan. Meinaa iskeä kotimaan kaipuu väkisin näitä katsellessa.

Taidegrafiikan sanakirja

TAIDEGRAFIIKKAAN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MENETELMIÄ Taidegrafiikka on kuvataiteen laji, jossa taiteen tekoon sekoittuu erilaisten painotekni...