19.5.2008

Miksi taiteilijat etsivät sallitun rajaa?

Taiteen moraaliasiat ovat taas pinnalla ja siksi laitan tähän vanhan mielipidekirjoituseni, josta on tullut yllättävän ajankohtainen. Teksti julkaistiin Hesarissa 31.10.2005.

Miksi taiteilijat etsivät sallitun rajaa?

Parhaillaan käydään keskustelua taiteen moraalista. Miksi taiteen nimissä voi tehdä moraalisesti kyseenalaisia tekoja, sellaisia joita muu yhteiskunta ei hyväksy. Muualla porno on yhä K-18 pornoa, mutta museossa samat aktit muuttuvat kaikille sallituksi taiteeksi. Mistä on kyse ja miksi osa taiteilijakuntaa etsii sallitun rajaa?

Valtaosa taiteesta tehdään estetiikka-vetoisesti, jolloin kauneus arvot, muotokieli, harmonia, väri jne. ohjaavat työskentelyä. Mutta osa nykytaiteesta tehdään eräänlaisena ”julistustyönä”, jolloin tärkeimmäksi nousee se että taiteilijalla on asiaa ja hän haluaa tulla kuulluksi. Usein taide on myös jonkinlainen yhdistelmä näistä kahdesta. (Perinteisemmässä jaottelussa puhutaan kaupallisesta ja ei-kaupallisesta taiteesta.)

Ei-kaupallinen, julistava taide on täysin riippuvaista ulkopuolisesta rahoituksesta. Kilpailu apurahoista käy vuosi vuodelta tiukemmaksi. Yhä useammat oppilaitokset suoltavat uusia kykyjä taiteen jo ennestään ahtaalle pelikentälle. Kun v. 1970 taidekoulujen määrä laskettiin yhden käden sormin, niin nykyisin eivät enää varpaatkaan riitä. Suomen Taiteilijaseuran jäsenmäärä on myös kasvanut samassa ajassa 450 henkilöstä yli 2000:teen. On tultava huomatuksi. Jos et erotu joukosta, jäät nuolemaan näppejäsi ja katoat taiteinesi alati kasvavaan taiteilijamassaan.

Taiteen tekemisen lähtökohdat ovat luovuudessa. Taiteilijalla on luovaa potentiaalia. Kun luovuus saa mahdollisuuden, ryhtyy taiteilija ”toteuttamaan itseään”, tulkiten ympäristöään ja elämän ilmiöitä. Syntyy teoksia, ”taiteilijan näkemyksiä”, ”taiteilijan totuuksia” erilaisista asioista. Taiteilija on siis todellisuuden tulkitsija, oman totuutensa julistaja. On syntynyt oraakkeli. Joillekin taiteesta tulee tie, totuus ja elämä, uskonto, jonka puolesta taistellaan ja jonka profeettana kilvoitellaan. Saatu malja halutaan tyhjentää loppuun asti ja selvittää mihin tämä tie oikein vie.

Totuuden etsintä on luontevaa aloittaa omasta itsestä, sillä aito taidehan on tekijänsä näköistä, omakohtaista ja omista lähtökohdista nousevaa. Mutta aika usein syvällisen itsekaivelun tuloksena näyttää taiteilijan kädestä löytyvän hänen omat munansa. Ja kun munien totuus sitten julistetaan ei kultturEllien auta muu kuin ihastella. Sääli niitä, joiden itsetutkistelu tuottaa vain untuvaista napanöyhtää.

Jos taiteilija ei tunnusta kristillisiä perusarvoja tai muutenkaan kunnioita yhteiskuntanormeja, voi hän lähes esteettä syventää totuuden etsintäänsä haeskelemalla ”sallitun rajaa”. Mutta toki taiteilijallekin raja löytyy. Se löytyy siinä, että mitään sellaista ei taiteen nimissäkään tehdä, joka voisi tuhota koko taiteiljauran. Mutta kaikki muu on sallittua, jos se vain auttaa pärjäämään kovenevassa kilpailussa ja edistää matkaa kohti kuolematonta mainetta. Eihän taidetta täällä huvikseen tehdä, vaan siksi että löydetyt totuudet säilyvät ja ravitsevat vielä jälkipolviakin. Taiteessa pitää olla munaa.

Ihmisentappo-video jää taiteenystäviltä näkemättä, sillä se muuttaisi taiteilijan murhaajaksi ja kuka enää haluaisi tehdä taiteellista yhteistyötä murhaajan kanssa? Teko saattaisi myös vesittää aiemmankin tuotannon. Museoissa ei tulla myöskään näkemään koraanilla tapahtuvaa takapuolten pyyhintää, sillä oma henki on taiteilijalle niin tavattoman rakas. Lähes kaikki muu onkin sitten uhrattavissa taiteen alttarilla, jos kilvoittelu sitä vaatii. Vai onko?

Ei kommentteja: