Siirry pääsisältöön

Pako täydellisyyden vankilasta

Viime päivinä on tullut tunaroiduksi sen verran urakalla ja siksi kirjoitankin nyt muutaman rivin täydellisyyden tavoittelusta.

Täydellisyys kuulostaa kyllä hienolle, mutta sitä se ei ole. Tänään tuntuu aivan päin vastaiselta, siltä että täydellisyys on luovuudelle vahingollista. Se on petollinen ansa, jossa loputtomalla pilkun viilauksella pilataan hyvin alkuun lähtenyt teos.

Täydellisen teoksen tavoittelussa sitä ajattelee (tietoisesti tai vähemmän tietoisena) tulevaa kritiikkiä tai jonkun toisen henkilön arviota tai muuten vain vetää riman liian korkealle. Näin työskentely ei ole täysin vapaata.

Täydellisyyden tavoittelussa taustalla saattaa olla liiallinen kunnianhimo tai epäonnistumisen pelko tai mitä lie. Mutta joka tapauksessa luovuus jumiutuu ovelasti sellaisen tekemisen pariin, jossa on onnistumisia koettu ennenkin, jossa ollaan hyviä ja jossa ns. "paras osaaminen" on jo käytössä.

Helposti kuvitellaan että täydellisyys on mahdollista vain siellä missä ollaan niiden asioiden parissa jotka hallitaan hyvin. Urheilussa tämä ehkä toimii, mutta kun on kyse luovuudesta, niin luovuudelle on tuiki tärkeää jatkuva nahanluonti ja uudistuminen.

Hyvän ja ainutkertaisen taiteen tekeminen on aina riski ja hyppy tuntemattomaan. Tällöin liikutaan asioiden parissa, joita ei osata ja joissa voi alkuun epäonnistua oikein kunnolla. Se joka ei uskalla säännöllisesti epäonnistua tavoitellen näennäistä täydellisyyttä, polkee tosiasiassa paikallaan omien maneeriensa oravanpyörässä.

Miles Davis sanoi suunnileen näin: "Älä pelkää virheitä, sillä niitä ei ole olemassakaan." Tämä on mielestäni aika hyvin todettu.

Nyt nukun yön yli. Huomenna tunarointi alkaa taas alusta...
Tunnisteet:

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kylläpä onkin totta:)..jos oikein pahasti menee metsään niin alkaa pelkäämään itse tekemistä koska vain teoreettisesti ajattelee.,,vaatii myös välillä liikaa itseltään..mutta ne ovat lienee niitä opetuksia tai aallon pohjia joihin jokainen taiteilija välillä törmää kuka kovemmin ja harvemmin ja kuka useammin ja lievemmin..siinä kitkutelessa tulee sitten ymmärrettyä noita ns. tosiasioita. Tsemppiä tekemiseen.

T:taidemielipuoli
16. helmikuuta 2009 klo 20.09
Anonyymi sanoi…
Niin ja ainakin itselläni on (onneksi) myös kokemus siitä että kovan pohjan jälkeen löytyy uudenlaista nöyryyttä ja sitä inothimoa uudelleen tehdä töitä ja osaa sitten arvostaa sitä mitä on mahdollisesti löytänyt tämän tekemisen kautta:)

T:mielipuoli
16. helmikuuta 2009 klo 20.10
Luovuksissa sanoi…
Kiitos vaan kommenteista.

Matkan kokonaisuuden kannalta jokainen askel on tärkeä, myös harha-askeleet ja umpikujilla tepastelut. Kai se niin on että eniten oppii virheistään...
17. helmikuuta 2009 klo 7.50
Maireanna sanoi…
Uransa alkumetreillä sitä on täydellisyyden perikuva, ainakin omasta mielestä. Kun matkan varrella tulee takkiin koska on hämärtynyt pääasia. Kaikki mitä käsistä lähtee on " täydellistä"- ja se ei ehkä muitten mielestä täytä niitä kriteereitä. Tulee niitä törmäyksiä joista nöyryys kasvaa ja oikeat mittasuhteet siinä ohessa saavutetaan. Vai saavutetaanko koskaan? Jälkilöylyistä pitääkin huolen intohimo taiteentekemiseen.
28. helmikuuta 2009 klo 16.42
Luovuksissa sanoi…
Nuoruus (uran alkumetrit ja kirkasotsainen idealismi) on sellainen tauti josta paranee yleensä vanhetessa.

Ajan myötä olen alkanut arvostaa taiteen tekemisessä yhä enemmän sitä että minulla itselläni on hauskaa, eli taiteen tekemistä itseään/luovaa touhua, enkä niinkään sitä millainen teos nyt syntyy ja täyttääkö se "kriteerit".

Kyse lienee jossain määrin "onnellisuuden" tavoittelusta, siitä että elämä, taiteilun luova arki on tyydyttävää. Eikä elämää kadoteta täydellisen lopputuloksen tavoittelussa.
1. maaliskuuta 2009 klo 10.51
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat...
17 kommenttia
Lue lisää

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expans...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Vilho Penttilän huvilan naispatsaat Viherlaaksossa

Viherlaakson rantatien varrella, (Viherlaaksonranta 8) paikassa jossa nykyisin on hoivakotikiinteistö, oli aikoinaan kaunis huvila torneineen. Sen rakennutti itselleen arkkitehti Vilho Penttilä 1900-luvun alussa. Penttilä ammuttiin punaisten toimesta sisällissodassa epäiltynä aseiden salakuljetuksesta. Dora vaimo joutui myymään huvilan, Villa Penttilän, joka päätyi uuden omistaja kuoltua vakuutusyhtiö Suomi-Salaman työntekijöiden virkistyskäyttöön. Tuossa käytössä huvila palveli aina 1960-luvun alkuun. Huvila oli pystyssä vielä 60-luvun lopulla, jolloin Viherlaakson rannan kerros- ja rivitalojen rakentaminen oli saatu päätökseen. Tuolloin se oli jo pahoin rapistunut. Viimevaiheessaan ennen purkamista se oli satunnaisten majailijoiden käytössä ja toimi lasten sokkeloisena leikkipaikkana. Muistan itsekin linnamaisen rakennuksen hyvin ja olen myös käynyt muutaman kerran rakennuksessa "seikkailemassa". Sisällä  paikat oli tärvelty ja sekalaista roinaa levitelty joka puolelle. Hu...
3 kommenttia
Lue lisää