Siirry pääsisältöön

Unelma = mielikuvaharjoitus sitkeille

Näin vuodenvaihteessa monet miettivät tulevaa vuotta ja sitä mitä voisi tehdä jatkossa toisin. Uudenvuoden lupauksia annetaan ja parempaa toivotaan. Unelma onnellisemmasta (tai laihemmasta) elämästä nousee taas pintaan, kuin sesongit vuoden kierrossa.

Mutta mikä on unelma, mitä tarkoittaa unelmoida? Asiaa pohtiessani rupesin miettimään, että voisiko unelmoinnissa olla kyse myös eräänlaisesta mielikuvaharjoittelusta?

Uudenvuoden lupauksissa teemme mielikuvaharjoituksen pintapuolisesti, kertaluontoisesti ja siksi nämä lupaukset yleensä kariutuvat. Mutta jos oikeasti haluaa muuttaa elämäänsä, niin tulisiko unelmointi ottaa oikein tavaksi ja tehdä "pitkäkestoista mielikuvaharjoitusta" läpi vuoden ja vaikka koko elämänsä ajan? Riippua siis sitkeästi kiinni unelmassaan, kunnes se toteutuu tai kuolo korjaa.

Asiahan on tuttu urheilun maailmasta, jossa suuresta tavoitteesta, "voittojen voitosta", unelmoidaan ja sitä visualisoidaan mielessä säännöllisesti erilaisten rentoutusharjoitusten avulla. Ja myös pienempiä tavoitteita, kuten yksittäisiä urheilusuorituksia käydään mielessä läpi ennen varsinaista toimintaa.

Miksihän tästä asiasta ei pahemmin puhuta taiteen tekemisen yhteydessä?

Miten olisi pieni rentoutusharjoitus ateljeen sohvalla ennen luovan työn aloittamista ja onnistuneen, "parhaan ikinä", teoksen synnyttäminen pään sisällä mielikuvin ja vasta sitten varsinaiseen työskentelyyn? Ja tähän päälle vielä isot haaveet, kuten suuret näyttelyt, taidepalkinnot ja muut taidemaailman käsientaputukset? Ehkä näyttely Guggenheimin museossa tai Momassa? Vai pitäisikö olla unelmissa vaatimattomampi ja tyytyä Kiasmaan? Olisiko mielikuvin pohjustettu teos sitten lopulta jotenkin parempi? Huomaako eroa kukaan? Ja paraneeko unelmoivan taiteilijan urajuoksu?

Enpä tiedä vastausta, ja siksi asiaa pitää tutkia heti tammikuussa kun ateljee työskentely taas alkaa.

Mutta mitä jos vaimo yllättää minut ateljeen sohvalta meditoimasta? Uskooko hänkin unelmien voimaan? Ja ymmärtääkö hän että nokosten ja mielikuvaharjoituksen välillä on selkeä ero?

Kommentit

Olli sanoi…
Minä ajattelisin tavoitteen olevan jotakin, joka on omissa käsissä. On itsestä kiinni, pääseekö tavoitteeseen vai ei.

Unelma puolestaan on jotakin, joka vaatii muutakin. Sen toteutuminen on esimerkiksi muista ihmisistä tai onnesta kiinni. Joihin toki voi ainakin yrittää vaikuttaa..

Molempia pitää ihmisellä olla, ellei ole, sitä elää pysähtyneisyyden tilassa. Se taas ei ole millään tavalla hedelmällistä. Mutta olipa kyse sitten tavoitteesta tai unelmasta, sen saavuttaminen pitää olla realistinen. Muutoin on kyse haihattelusta.. :-)
Luovuksissa sanoi…
Kiitos Olli

Oma tavoitteeni on se että järjestän itselleni aikaa unelmoida hieman joka päivä. En halua enää kadottaa unelmiani, sillä siinä samalla kadottaa itsensä ja tarkoituksensa maan päällä. Minulle unelmista luopuminen tarkoittaa samaa kuin periksi antaminen tai luovuttaminen.

Unelma on toki ongelmallinen juttu. En tiedä onko tämä jotenkin suomalainen ilmiö, mutta meillä ei pahemmin puhuta unelmista (eikä tavoitteista) ja vaikkapa kannusteta nuoria "tavoittelemaan suuria", nauttimaan elämästä ja ajattelemaan että "koko maailma on avoinna" ja että "sinulle on kaikki mahdollista".

Asenne on ennemminkin sellainen että "itsestään ei pidä luulla liikoja" tai että haaveilu on jotenkin itsekästä tai likaista, hieman syntistä kuitenkin. Unelmista ei oikein noin yleisesti ottaen kehdata puhua.

Realismin jättäisin ainakin alkuun taka-alalle, sillä se kyllä tulee vääjäämättä vastaan ja jos siihen kiinnittää liikaa huomiota, niin homma tyssää alkuunsa. Ennemminkin suosittelisin pohdiskelemaan ajatusta miten unelman voi toteuttaa ja mitä sen toteuttamiseksi tarvitaan.

Mielestäni ei haittaa vaikka tekee virheitä tai tunaroi opetellessaan. Epäonnistuneista askelistaan voi myös nauttia, kunhan nenä osoittaa oikeaan suuntaan, kohti unelmaa.

Ja se sitten kokonaan toinen juttu toteutuuko unelma vai ei. Ehkä oleellisinta tässä onkin juuri matkan teko. Unelma on tie.
dundrstabl sanoi…
Viimeiset lauseesi vastauksessasi kiteyttävät oleellisen: "Ehkä oleellisinta tässä onkin juuri matkan teko. Unelma on tie."

Unelmani on ettei tarvitsisi unelmoida. Olisi tässä ja nyt. Olisi perillä.
Luovuksissa sanoi…
dundrstabl

Hetkessä olemisen taito. Elää tässä ja nyt, olla läsnä. Helpon tuntuinen asia näin sanojen tasolla, mutta käytännössä se onnistuu vain pienissä ohikiitävissä hetkissä, joita minulla eniten tulee luovassa työssä, kun tulee "se tunne" että aika katoaa...

Kiitos kommentista
Minä olen pitkään ajatellut että unelmoiminen esim. menestyksestä syö pohjaa vilpittömältä puurtamiselta, jossa myös näyttäytyy hetkessä oleminen ja itse matkanteon mielekkyys. Mutta ajan myötä olen huomannut, että ne eivät sulje toisiaan pois, vaikka ovatkin edelleen mielestäni eri asioita (siis "maailmallinen" menestys ja taiteen todellinen arvo.)
Luovuksissa sanoi…
Kiitos Maija kommentista

jostain syystä sellaiset asiat kuin unelmat, haaveet, luovuudesta löytyvä ilo ja asioiden lapsenomainen ihmettely ovat nouseet omassa taiteilijuudessani yhä tärkeimmiksi asioiksi.

Unelmista ei pahemmin puhuta ja se on sääli. Luulen että jokaisen kuvataiteilijan unelma tai toive on että edes tulisi toimeen omalla työllään ja voisi tehdä sitä ilman elatuksen murheita. Ja toisena tavoitteena useimmilla on vähintääkin se että oma elämäntyö on niin hyvin ja mielenkiintoisesti tehty että se säilyy ja jää elämään taiteilijan kuoltua.

Isompiin haaveisiin saattaa sitten sotkeutua muutakin, kuten kunnianhimoa tms. eikä kai siinäkään mitään pahaa ole.

Ammattiylpeys on myös asia josta pitäisi puhua. Väliin tuntuu että puolet porukkaa rämpii eteenpäin häpeillen omaa (lähinnä raha) tilannettaan, sitä ettei kykene olemaan aivan täysimittainen veronmaksaja yhteiskunnan, ystävien, naapurien ja sukulaisten silmissä.

Taiteilijuus täynnä erilaisia ristipaineina ja vastamäkeä. Siksi unelmat ovat tuiki tärkeitä. Pitää olla suunta, tavoite jota kohti ponnistelee, muutenhan täällä tukehtuu.
Kunnianhimo onkin mielenkiintoinen sana, varsinkin suomen kielessä. Kirjaimellisesti se merkitsee kunnian himoa, sen himoa mikä seuraa hyvin tehdystä työstä (kiitoksia, taloudellista menestystä tms.) Kun ajattelen asiaa "kunniasta" irrallaan "ambitiona," kuvittelen että kyseessä on halu tehdä työnsä oman näkemyksensä mukaan mahdollisimman hyvin, piittaamatta siitä ”meneekö se läpi,” arvostaako sitä kukaan muu. Mutta vilkaisu Salmen ja Linkomiehen pieneen vihreään latinan sanakirjaan paljastaa, että sanan hyväkäs tulee verbistä ambio: kulkea ympäri, kiertää, kulkea ympäri anoen, kerätä ääniä vaalissa, lähestyä anomuksella, anoa. Joten siinä sitä taas ollaan. Ambitio on saman sanakirjan mukaan äänten keräilyä, viranhakua, suosion tavoittelua, kunnianhimoa, turhamaisuutta tai komeutta… No, minä haluan säilyttää tuon toisenkin merkityksen, uskollisuuden omalle näkemykselle. Kyllähän yleisö aina lopulta oikeassa on, mutta ei aina taiteilijan elinaikana :)

Ammattiylpeydestä olen samaa mieltä, sitä kaipaan. Olisiko se kadonnut juuri tähän taloudellisen mahdottomuuden kurimuskierteeseen. Helpompi olisi arvostaa itseään korkeammalle, jos liksaa tulisi juuri siitä hommasta minkä parhaiten osaa. Toisaalta lohduttelen itseäni joskus sillä, että kun talous ei ole riippuvainen teosmenekistä, niin säilyy vapaus ja se kunnianhimo - siinä taiteellisen kunnianhimon merkityksessä.
Luovuksissa sanoi…
Hieno kommentti Maija

Kunnianhimo saattaa siis tarkoittaa myös sitä että ottaa "mahdolliset kunnian antajat" huomioon luovassa työskentelyssään. Eli työskentely hieman rajoittuu, kun mukaan tulee "taiteellista mielistelyä" kunnian saannin toivossa.

Ammattiylpeys on ehkä luovuuden kannalta parempi. Silloin tekee vain parhaimpansa ja se riittää... ja mahdollinen kunnia tulee erillisenä asiana, jos on tullakseen.

Omanarvontunto, ihmisenä (taiteilijana) olemisen arvokkuus, dignity, on myös tähän joukkoon kuuluva sukulaiskäsite.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä