Taiteen vapaus on tärkeä asia taiteen kentällä ja sitä puolustetaan sananvapauteen, perusoikeuksiin vedoten. Taiteen vapaus on kuin kiveen hakattu "totuus", jota ei saa epäillä. Vapauteen näyttää kulminoituvan taiteen tekemisen ydin ja tarkoitus. Vapaudesta on julkaistu myös kirja "Taiteen vapaus perusoikeutena" (Pauli Rautiainen, Taiteen keskustoimikunta, tutkimusyksikön julkaisu n:o 33), jossa tarkastellaan taiteen vapautta lainsäädännön näkökulmasta. Taiteen vapaus on kirjattu ylös suomen lakiin, perusoikeudet 16.3§, jossa taataan taiteen vapaus hyvin lavealla, epämääräisellä ja runsaasti tulkinnan mahdollisuuksia sisältävällä tavalla: ”Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.”
Asia on ongelmallinen jo pelkästään siksi, että taiteen käsite on jatkuvasti muutoksessa ja epämääräinen. Ja miten voidaan määritellä taiteelle vapaus, kun ei pystytä kunnolla vastaamaan kysymykseen: mitä taide on?
Taiteen ydinalue on tässä selkeä. Maalaukset ja perinteinen tekeminen on helppo nähdä taiteena, mutta ongelmia syntyy reuna-alueilla, taiteen marginaaleissa, kuten vaikkapa graffiteissa ja käsitetaiteen alueella.
Valtio "turvaa" taiteelle vapauden. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että taiteilijana saan tehdä lähes mitä huvittaa. Täytyy vain varoa tekemästä asioita, jotka voidaan tulkita "rikoksiksi" tai loukkaavat yleistä moraalitajua, mikä taas on kokoajan muuttuva käsite. Yleisimmät taiteen vapauden hinkkausalueet ovat erilaiset epäsiveellisyyteen, uskonrauhaan ja kunnianluokkaukseen liittyvät asiat.
Nyt kirjaa lukiessa, ja jo pitkään vapauskeskustelua seuranneena, en voi muuta kuin hämmästyä sitä kuinka vähän, (käytännössä ei olenkaan), vapauden yhteydessä puhutaan vastuusta. Eikös jo vanha sanontakin kerro että "mitä suurempi vapaus, niin sen suurempi on myös vastuu".
Jäin miettimään mitä on vapaus, jos vastuuta ei oteta samalla huomioon? Kirjailija Riikka Pulkkinen sanoi muutama viikko sitten sunnuntain Hesarissa (14.12.2008) "Vapauden rajat"-artikkelissa että "Vapauksien ja oikeuksien kartoittaminen ei riitä. On puhuttava vastuusta." Samassa artikkelissa Pentti Linkola vertaa vapaata ihmistä tuhoa kylvävään hirviöön ja kertoo vapaus sanan olevan pahimpia mahdollisia kirosanoja mitä maan päältä löytyy.
Ja siteerataan tässä samaan pötköön vielä Abraham Lincolnia: "Maailma ei koskaan ole pystynyt määrittelemään käsitettä vapaus."
Voisihan vastuun nähdä taiteessa myös positiivisena asiana, eikä vain moralistien yrityksenä rajoittaa taiteen tai sanan- ja ilmaisunvapautta. Monilla aloilla jo on omat eettiset ohjeensa ja suosituksensa. Miksi emme myös taiteessa voisi keskustella taiteilijoiden vastuista ja oman eettisen "ohjeiston" laatimisesta?
Kommentit
Mitä on taide? Siitä kiistellään aina. Taiteen sisällä myös eri taiteenlajit käyvät keskinäistä ja omaa sisäistä kilpailuaan. Joillekin vaikkapa viihdemusiikki ei ole taidetta, olipa se minkä tasoista tahansa. Moderni taide kuvataiteissa on monelle pelkkiä merkityksettömiä viivoja.
Mitä on vapaus? Olen Lincolnin kanssa samoilla linjoilla: "Maailma ei koskaan ole pystynyt määrittelemään käsitettä vapaus."
Mitä on vastuu? Mistä ottaisimme vastuuta? Taiteilijoiden eettiset ohjeistot ovat jossakin mielessä hyvä idea. Mutta kuka ne laatisi ja millä perusteilla? Ja kävisikö taiteilijoiden ohjeistojen kanssa samoin kuin toimittajien ohjeistojen kanssa? Kuka niitä ohjeistoja loppujen lopuksi noudattaa?
Vastuun ottaminen on muuten tosi hankalaa, kun toimintansa seurauksia ei voi nähdä ennalta. Joutuu vähän niinkuin Oidipuksen saappaisiin, ei tiedä mitä on tehnyt ja silti kantaa vastuun.
Niin siinäpä se, mitä on vastuu, taiteilijan vastuu? Tämä liittyy kai lopulta suurempaan kokonaisuuteen, ihmisenä olemisen vastuuseen, joka koskee kaikkia. Yleisen moraalikoodin laatiminen taiteelle menee ehkä liikaa uskonnon puolelle? Ja Jos sellaiset tehdään niin niiden pitäisi olla aika yleisluontoiset ja suuntaa-antavat.
Mutta eettisistä ohjeista pitäisi kyllä keskustella ja kaikilla aloilla, ennenkaikkea ympäristöasioiden näkökulmasta.
Ja kuka sitten lopulta noudattaa niitä?
Ehkä kysymyksen voisi yrittää nähdä niinkin että onko kenelläkään jolla on aivotoimintaa varaa jättää niitä (jos mukana ympäristönäkökulma) huomioimatta, jos vaihtoehto on että maailma hautautuu jätteeseen?
Ja tälläisten ohjeistusten laatimen kuuluisi tietysti alan järjestöille.
Vaikein läksy minulle taiteilijana vastuunkantamisessa on ollut sen myöntäminen, että taiteen lisäksi myös talousasiani ovat omalla vastuullani. Se että esim. apurahajärjestelmä, pienet taidemarkkinat, mesenaattien, galleristien tai muiden taiteilijan asioiden hoitajien puute tms. syyt eivät ole vastuullisia omaan surkeaan taloustilanteeseeni vaan että minä itse olen vastuussa. Ja että voin myös itse kantaa vastuuta omista tästä ammatin puolesta.
Taiteenteossa olen taas ollut välillä liiankin "vastuullinen" eli muita huomioiva, joskus jopa niin että se on rajoittanut luovuutta.
Ja tuo on mielenkiintoinen kysymys, että kenelle lopulta ihminen tai taiteilija on vastuussa? Itselleen, kanssaihmisille, verovirastolle, tuleville sukupolville, Jumalalle vai kenelle?
Ja mitä vastuunkantaminen lopulta on? Onko se "katumusta ja parannuksen tekoa" ja oman toimintansa muuttamista parempaan, vastuullisempaan suuntaan?