Meri haastoi minut kertomaan satunnaisesti itsestäni kuusi asiaa. Ja tämän meemihutun henki on se että haasteeseen tarttunut haastaa taas jonkun muun kertomaan itsestään kuusi sattumanvaraista asiaa. Joten haastan vastaavasti Maijan ja Taidemielipuolen.
Tässä satunnaisia asioita elämästäni.
1. Kuten kuvasta näkyy niin naapurin koira lähettää kauttani alistetun koiravähemmistön terveiset kaikkille valtaapitävän lajin pullea pohkeisille.
2. Tämän lisäksi oikea jalkani on saanut vastaanottaa kärsimystä monta kertaa enemmän kuin vasen kanssakulkijansa. Sen nilkka on murtunut kahdesti, mennyt sijoiltaan 6-7 kertaa, on pohjeluun murtumaa ja pari polvileikkausta, suonta on poistettu ja pikku varvas on murtunut niin monta kertaa etten pysty sitä enää liikuttamaan.
3. Valtaosa oikean jalan kohtaamasta epäonnesta johtuu nuoruuteni innokkaasta judon vääntämisestä. Aktiivisempi kilpajudoilu laantui alle parikymppisenä selkänikaman murtumaan.
4. Enemmän tai vähemmän satunnaisesti olen käynyt tatamilla myöhemminkin, viimeksi muutamia viikkoja sitten, vain todetakseni, että olen jo liian väsynyt ja jäykkä tähän touhuun.
5. Sen myöntäminen, että on kehäraakki, on vaikeaa. Liki 50-kymppisenä ei ole mitään syytä roikkua nuoruuden päähänpinttymissä. Nyt on tullut aika ripustaa judopuku naulaan ja irtautua kamppailun kaipuusta ja löytää tilalle jotain muuta, vaikkapa murtomaahiihto tai ruohonleikkuu. Kamppailua tässä elämässä riittää muutenkin, kuten arkinen laskujen maksaminen sitä edeltävine rahan-haalimis-hikoiluineen osoittaa.
6. Ehkäpä juuri edellä mainitusta johtuen tunsin suurta myötätuntoa elokuvan Wrestler kehäraakkia kohtaan.
Meemin säännöt:
1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

Kommentit
...miksiköhän kiitokseen vastataan usein 'eipä kestä'? Mikä ei kestä? Tämä etymologinen arvoitus jää nyt vähän vaivaamaan.