Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen.
Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä.
Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä pihvinsä rauhassa, eivätkä tietää mitään siitä miten nauta tai broileri teurastetaan.
Törmäsin käsitteeseen vuonna 80-luvun taitteessa, kun nuorukaisena tein lehtijutun Eläinlääketieteellisen korkeakoulun hajasijoittamisesta. Nuori ja kokematon kun olin, niin tarjosin jutun kuvitukseksi myös oheista koulun patologian osastolla otettua valokuvaa. Toimituspäällikkö hylkäsi kuvan sanoen: "Ei per****! Tätä ei kuule voida laittaa. Tää menee pikkusen liikaa inhorealismin puolelle ja täällä voi alkaa soida puhelin."
Silloin en oikein ymmärtänyt miksi hyvästä kuvasta pitää noin niuhottaa.
Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä.
Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä pihvinsä rauhassa, eivätkä tietää mitään siitä miten nauta tai broileri teurastetaan.
Törmäsin käsitteeseen vuonna 80-luvun taitteessa, kun nuorukaisena tein lehtijutun Eläinlääketieteellisen korkeakoulun hajasijoittamisesta. Nuori ja kokematon kun olin, niin tarjosin jutun kuvitukseksi myös oheista koulun patologian osastolla otettua valokuvaa. Toimituspäällikkö hylkäsi kuvan sanoen: "Ei per****! Tätä ei kuule voida laittaa. Tää menee pikkusen liikaa inhorealismin puolelle ja täällä voi alkaa soida puhelin."
Silloin en oikein ymmärtänyt miksi hyvästä kuvasta pitää noin niuhottaa.
Kommentit
T:mielipuoli
"Niuho" sana muuten liittyy alunperin hevoseen, jonka korvat saattoivat olla "niuhossa" eli luimussa, kun fiilis ei ollut paras mahdollinen...