Siirry pääsisältöön

Yle-verosta voisi ottaa mallia kulttuurin rahoitukseen

Aamun Hesari julkaisi ilokseni mielipiteeni. Tässä teksti:

Televisiolupamaksua harkitaan muutettavaksi Yle-veroksi, kuten asiasta (HS 7.4) uutisoitiin. Ajatus Yle-verosta on mielenkiintoinen ja pienellä kehittelyllä se voisi ratkaista muitakin "rahoituskiistoja" yhteiskunnassa. Eikö idean laajentamista kannattaisi tutkia niin, että Yle-veron sijaan olisikin yksi selkeä vero tärkeimpiä yleishyödyllisiä asioita varten?

Tälläinen kulttuurivero olisi suoraan tilipussista lohkaistava siivu. Se kattaisi televisiolupamaksut, kirkollisveron sekä kulttuurin ja taiteen rahoittamisen ja muut mahdolliset asiat.

Esimerkiksi taiteen puolella on tilanne se, että yhteiseksi iloksi tehdyistä näyttelyistä ei taiteilijalle makseta "keikka palkkiota", sillä vanhentunut tukijärjestelmä on rakennettu oletukselle, että taiteilija elää apurahoista ja näyttelyn pitäjä korjaa näyttelyn hyödyn.

Tilanne asettaa taiteilijat hyvin eriarvoiseen asemaan. Vain pieni osa taiteilijoista saa toiminnalleen tukea, ja kuitenkin kaikkien on toimittava samoilla ehdoilla samoissa taidekentän rakenteissa.

Selkeä yleishyödyllinen vero edistäisi varmasti myös niin sanotun prosenttiperiaatteen toteutumista. Prosenttiperiaate tarkoittaa sitä, että kuntien rakentamiseen käytetyistä varoista yhdestä kahteen prosenttia suunnataan taiteeseen.

Tähän ajatukseen kunnat ovat kyllä julkilausumatasolla sitoutuneet, mutta käytännössä taideasiat laiminlyödään täysin.

Näin siitäkin huolimatta, että taide on juuri se tekijä, joka lisää viihtyvyyttä ja tekee tavallisen ihmisen arjesta mielekästä.

Kommentit

Kannatettava, hyvä idea. Kirkollisveron tosin jättäisin ehdottomasti listasta pois, ei kai kirkko kuulu kulttuurilistaan. Eikä voida olettaa, että jokainen veronmaksaja kuuluu kirkkoon ja haluaa tukea (luterilaisen) kirkon toimintaa.
Luovuksissa sanoi…
Minusta taas tuntuu siltä että kirkko puuhailee enimmäkseen kaikenlaista yhteiskunnallista ja aivan muuta kuin uskoon liittyvää. Kuten kaikkien kansalaisten hautaamiset, perheneuvonta-asiat, diakoniatyö, päidetyö, lasten päivähoitoasiat, iltapäiväkerhot, erilaiset vertaistukiryhmät, ruoka-apu jne, jne.
...nämä ja vastaavat pitäisi varmaan kyetä ensin irrottamaan kirkosta, jotta kirkkoon jäisi vain uskonto/usko... mutta jäisikö silloin enää sitäkään?
peteer sanoi…
Veroilla rahoitetaan tietysti jo nykyäänkin kulttuuria. Voisi rahoittaa enemmänkin. Jos näin tietäisin että tapahtuisi, maksaisin mielelläni vaikka suuremmasti, etenkin jos olisi tiedossa, että rahat eivät menisi minkäänlaisten talouskuplien pumppaamiseen.

YLE-vero on mielenkiintoinen asia. Toisaalta lienee sama missä muodossa rahat peritään, nykyisenkaltaisena käyttömaksuna, vai verona. Jotenkin ne aina peritään. Ja samalla rahoitetaan myös kaupallisten kanavien toimintaa, mikä tuntuu unohtuvan joskus yleisessä retoriikassa. Se että ei olisi ollenkaan valtiollista yhtiötä, vaan pelkät kaupalliset toimijat, en viitsi edes kuvitella sellaista. Se olisi niin painajaismaista, että siirtyisin katsomaan vain dvd-elokuvia. - Se että lupamaksujen maksajat ovat vähentyneet, ei ole pelkästään YLE:n ongelma. Vero on yksi tutkimisen arvoinen ratkaisu asiaan.
Luovuksissa sanoi…
Ajatus tässä on se että olisi yksi selkeä vero, joka kerätään automaattisesti jokaiselta veronmaksajalta ns. yleishyödyllisiksi luokitelttuihin asioihin ja riippumatta meidän kunkin mieltymyksistä.

Jos tästä ruvetaan oikeasti keskustelemaan, niin luulen että kovin vääntö syntyy siitä mitä yleishyödyllisenä pidetään ja mitä ei.

Kun tätä pohtii, niin aika laajalta tämä kuvio näyttää ja minun ymmärrykseni ei taida kokonaisuuden hahmottamiseen aivan riittää...

Ja joku systeemihän pitäisi olla siitä että rahat myös menevät oikeisiin kohteisiin.
Ripsa sanoi…
YLE-vero tarkoittaisi sitä, että kun en juuri katso telkkaria, niin joutuisin maksamaan sitten radion kuuntelemisesta.

Radiolupamaksu poistui tässä taannoin. Telkkarista taas ei voi luopua, koska meillä on peruselokuvaklassikot VHS-kasetteina.

Joku toisaalla sanoi että YLE siirtyy yhä enemmän nettiin. Se on OK radion suhteen, mutta telkkarin ei, koska sellaiseen tarvittaisiin uutta ja nopeaa tietokonetta ja nopeampaa yhteyttä.

Meillä nettiyhteys on vähintään kaksinkertainen hinnaltaan verrattuna Hesaan, Turkuun ja Tampereeseen. Ei auta yhtään että on kaapelit ja kaikki, paikallinen monopoli haluaa omansa välistä pois.

Kirkko pois ja eroon valtiosta. Sitten nähtäisiin pystyykö se toimimaan itsenäisesti, eli suostuvatko ihmiset maksamaan kymmennyksensä ilman valtion apua.

Pitäisi kyllä olla niin, että tavallisen pakanan ei tarvitse kääntyä EU-leipää halutakseen kirkon puoleen. Tai missä ne leipäjonot nyt sitten kiemurtelevatkin.
Luovuksissa sanoi…
Ripsa,

jos tv:n katsellaan keskimäärin 3 h päivässä, se tekee 1095 tuntia vuoteen. Jos katselu aloitetaan siinä ennen kouluikää 5-7 vuotiaana ja ikää ja terveyttä pisaa keskimäärin sinne 75 vuotiaaksi, niin katseluvuosia kertyy noin 70 eli 76650 tuntia, mikä taas tarkoittaa 8 vuotta ja 9 kuukautta television katselua elämän aikana...

Aikamoinen aika sohvalla oloa. Mitä kaikkea muuta tuolla vuosimäärällä olisikaan voinut tehdä? Harvemmin tulee ajateltua asiaa näin.

Samaa mieltä kirkon ja valtion suhteesta. Ehkä Jumalakin löytyisi paremmin, kun koko organisaatio joutuisi rukoilemaan: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme..."

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä