Aamun Hesari julkaisi ilokseni mielipiteeni. Tässä teksti: Televisiolupamaksua harkitaan muutettavaksi Yle-veroksi, kuten asiasta (HS 7.4) uutisoitiin. Ajatus Yle-verosta on mielenkiintoinen ja pienellä kehittelyllä se voisi ratkaista muitakin "rahoituskiistoja" yhteiskunnassa. Eikö idean laajentamista kannattaisi tutkia niin, että Yle-veron sijaan olisikin yksi selkeä vero tärkeimpiä yleishyödyllisiä asioita varten?
Tälläinen kulttuurivero olisi suoraan tilipussista lohkaistava siivu. Se kattaisi televisiolupamaksut, kirkollisveron sekä kulttuurin ja taiteen rahoittamisen ja muut mahdolliset asiat.
Esimerkiksi taiteen puolella on tilanne se, että yhteiseksi iloksi tehdyistä näyttelyistä ei taiteilijalle makseta "keikka palkkiota", sillä vanhentunut tukijärjestelmä on rakennettu oletukselle, että taiteilija elää apurahoista ja näyttelyn pitäjä korjaa näyttelyn hyödyn.
Tilanne asettaa taiteilijat hyvin eriarvoiseen asemaan. Vain pieni osa taiteilijoista saa toiminnalleen tukea, ja kuitenkin kaikkien on toimittava samoilla ehdoilla samoissa taidekentän rakenteissa.
Selkeä yleishyödyllinen vero edistäisi varmasti myös niin sanotun prosenttiperiaatteen toteutumista. Prosenttiperiaate tarkoittaa sitä, että kuntien rakentamiseen käytetyistä varoista yhdestä kahteen prosenttia suunnataan taiteeseen.
Tähän ajatukseen kunnat ovat kyllä julkilausumatasolla sitoutuneet, mutta käytännössä taideasiat laiminlyödään täysin.
Näin siitäkin huolimatta, että taide on juuri se tekijä, joka lisää viihtyvyyttä ja tekee tavallisen ihmisen arjesta mielekästä.
Kommentit
...nämä ja vastaavat pitäisi varmaan kyetä ensin irrottamaan kirkosta, jotta kirkkoon jäisi vain uskonto/usko... mutta jäisikö silloin enää sitäkään?
YLE-vero on mielenkiintoinen asia. Toisaalta lienee sama missä muodossa rahat peritään, nykyisenkaltaisena käyttömaksuna, vai verona. Jotenkin ne aina peritään. Ja samalla rahoitetaan myös kaupallisten kanavien toimintaa, mikä tuntuu unohtuvan joskus yleisessä retoriikassa. Se että ei olisi ollenkaan valtiollista yhtiötä, vaan pelkät kaupalliset toimijat, en viitsi edes kuvitella sellaista. Se olisi niin painajaismaista, että siirtyisin katsomaan vain dvd-elokuvia. - Se että lupamaksujen maksajat ovat vähentyneet, ei ole pelkästään YLE:n ongelma. Vero on yksi tutkimisen arvoinen ratkaisu asiaan.
Jos tästä ruvetaan oikeasti keskustelemaan, niin luulen että kovin vääntö syntyy siitä mitä yleishyödyllisenä pidetään ja mitä ei.
Kun tätä pohtii, niin aika laajalta tämä kuvio näyttää ja minun ymmärrykseni ei taida kokonaisuuden hahmottamiseen aivan riittää...
Ja joku systeemihän pitäisi olla siitä että rahat myös menevät oikeisiin kohteisiin.
Radiolupamaksu poistui tässä taannoin. Telkkarista taas ei voi luopua, koska meillä on peruselokuvaklassikot VHS-kasetteina.
Joku toisaalla sanoi että YLE siirtyy yhä enemmän nettiin. Se on OK radion suhteen, mutta telkkarin ei, koska sellaiseen tarvittaisiin uutta ja nopeaa tietokonetta ja nopeampaa yhteyttä.
Meillä nettiyhteys on vähintään kaksinkertainen hinnaltaan verrattuna Hesaan, Turkuun ja Tampereeseen. Ei auta yhtään että on kaapelit ja kaikki, paikallinen monopoli haluaa omansa välistä pois.
Kirkko pois ja eroon valtiosta. Sitten nähtäisiin pystyykö se toimimaan itsenäisesti, eli suostuvatko ihmiset maksamaan kymmennyksensä ilman valtion apua.
Pitäisi kyllä olla niin, että tavallisen pakanan ei tarvitse kääntyä EU-leipää halutakseen kirkon puoleen. Tai missä ne leipäjonot nyt sitten kiemurtelevatkin.
jos tv:n katsellaan keskimäärin 3 h päivässä, se tekee 1095 tuntia vuoteen. Jos katselu aloitetaan siinä ennen kouluikää 5-7 vuotiaana ja ikää ja terveyttä pisaa keskimäärin sinne 75 vuotiaaksi, niin katseluvuosia kertyy noin 70 eli 76650 tuntia, mikä taas tarkoittaa 8 vuotta ja 9 kuukautta television katselua elämän aikana...
Aikamoinen aika sohvalla oloa. Mitä kaikkea muuta tuolla vuosimäärällä olisikaan voinut tehdä? Harvemmin tulee ajateltua asiaa näin.
Samaa mieltä kirkon ja valtion suhteesta. Ehkä Jumalakin löytyisi paremmin, kun koko organisaatio joutuisi rukoilemaan: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme..."