Siirry pääsisältöön

Suuri ilotulitus




Tässä muutama valokuva ilotulituksen SM-kisoista, jota meni varta vasten kuvaamaan pari viikkoa sitten. Myöhästyin tulituksen aloituksesta parkkiongelmien ja hyvien kuvauspaikkojen ylikansoituksen vuoksi, niin että kaksi ensimmäistä satsia menivät ohi.

Nämä kuvat ovat kolmannesta pläjäyksestä. Neljättä en sitten kuvannutkaan kun alkoi sataa reippaasti ja sadetamineet olivat unohtuneet kiireessä autoon. Niinpä pakkasin kimpsut ja kampsut ja häivyin paikalta. Onneksi sentään sain otettua edes nämä.

Opetus: Jos aikoo kuvata tämänkaltaisen tapahtuman onnistuneesti, on syytä olla paikalla ajoissa ja vaikka käydä katsomassa mahdolliset kuvauspaikat jo edellisenä päivänä ja varustautua mahdollista vesikeliä varten.

Kommentit

Ripsa sanoi…
Joo, olin Hesassa tuolloin ja Helsingin kodin emäntä säpsähti että tankitko siellä ajavat. Oli tullut juuri töistä, raukka.

Minä muistin että jotkut SM-kisat ja ilotulituksen. Nyt siellä on paukuteltu taas.

Minä olen viimeksi käynyt katsomassa kun Vaasa täytti oliko se nyt 400 vuotta vai mitä. Niillä oli oikein kuvaelmia jossa rakuunat äkseerasivat.

Sulla oli jalusta kamerassa? Minä huomasin että kamera tärähteli niin paljon, kun laukaisivat niitä vanhoja tykkejä, että ei tullut kuvista mitään kuin suttua vain.

Mietiskelin silloin Hesassa ilotulituksen syvintä olemusta ja rupesimme yhdessä emännän kanssa miettimään että mitähän Suomen mestaruus tässä oikeastaan tarkoitti. Ehkä sinä huomasit? Esteettistä laatuako?
Luovuksissa sanoi…
Ripsa,

jalusta tietysti. Ei se muuten suju pitkillä suljinajoilla.

Estetiikasta en oikein tiedä tässä yhteydessä. Mutta kai ilotulituksiakin arvioidaan joidenkin teittyjen kriteerien mukaan, mitä ne sitten lienee. Paukkeen soinnikkuus, rakettien laukaisu kulma, esityksen rytmit tai jotain muuta vastaavaa.

...niin, mitä oikein on ilotulitus, noin syvimmiltään. Yleensä juhlien kohokohta, mutta nyt se oli oma itsenäinen juttunsa... ilman juhlaa ilotulituksista puuttuu jotain, ehkä se ilo. Jäljellä vain tulitus.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä