Jälleen kerran olin tilanteessa jossa katsoimme pienessä ryhmässä erästä teosta näyttelyssä. Yksi piti teosta hyvänä taiteena ja toisen mielestä se oli täysin kelvoton. Porukan mielipiteet menivät ristiin. Pienen keskustelun jälkeen kävi ilmeiseksi ettei kyse ollutkaan teoksen hyvyydestä sinänäsä, vaan enemmänkin siitä pitikö katsoja teoksesta vai ei.
Ja juuri tämä "tykkääminen" on se kriteeri, millä perustella taidetta kaikkein yleisimmin arvotetaan. Myös yleisin kehu jonka saan, on se kun joku kertoo pitävänsä juuri jostain tietystä teoksesta.
Tämä on sinänsä ihan mukavaa, mutta toisaalta harmillista, koska näin ne teokset jotka eivät ehkä ole niin kauniita, mutta joissa on muita taiteellisia arvoja jäävät vaille ansaisemaansa huomiota.
Näin asiat vain menevät. Taiteen näkeminen vaatisi asiaan perehtymistä ja muutakin lähestymistä kuin pelkkää tykkäämistä.
Tai sitten olen tässä täysin väärässä ja koko elämä ja taide sen mukana arvotetaan yleisesti juuri erilaisten tykkäämisten kautta. Vain niillä asioilla joista "tykätään" on merkitystä yksilö-ihmiselle ja kaikki muu on toisarvoista.
Taiteilijan kannalta kai oleellisinta olisi tehdä sellaista mistä ainakin itse pitää ja mihin itse uskoo. Näin asian näkisin. Ja jättää muiden tykkäämiset jokaisen omaan harkintaan.
Takavuosina taiteen lähdökohdat saattoivat olla hyvinkin esteettiset. Se että teoksesta tulee ns. "kaunis" ja että se "miellyttää silmää" ja että katsoja pitää näkemästään. Nykyisin tämän kaltainen lähestyminen on jäänyt enemmän taka-alalle, kun taiteilijat "toteuttavat itseään", "käsittelevät teoksissaan sitä sun tätä" ja "ottavat kantaa" politiikon lailla erilaisiin yhteiskunnallisiin asioihin.
Välillä mietin pitäisikö heittää kaikki "asia" ja "suuret maailmaa parantavat ajatukset" romukoppaan ja ruveta vain etsimään yksinkertaisesti kauneutta. Maailmassa tuntuu olevan angstia muutenkin ihan riittämiin.
No, katsotaan mitä syksy tuo tulessaan, kun pääsen töissäni taas vauhtiin.
Kommentit
Minä tykkäsin niistä kaikista!!!
Niissä oli vahvuutta, herkkyyttä, sanomaa...värimaailma rauhaisan pelkistetty...
On tietty eri sytä, tapoja tehdä taidetta...
Minulle se on oman itseni arkista terapointia...
Teen kuvat, jotka syntyvät "itsestään" tavallaan, siinä hetkessä...
(Olen harrastelija!!)
Minusta tuntuu hyvältä ajatus, että tekisit kauneutta, hyvyyttä, mutta jotta se tulee esille täytis kait olla ristiriitaa mukana...muuten taide ei kosketa..
"Vain pimeässä näkyy valo, vain hiljaisuudessa kuuluu ääni.."
Usein kuulee sanottavan jostain työstä: tuon haluaisin seinälleni /tai / tuota en ottaisi seinälleni mistään hinnasta.
Siitä käy ilmi katsojan pitämisen aste, sekä äänen värista että ilmeistä.
Monet ovat ymmällään töiden edessä He eivät 'ymmärrä' tai 'eivät ole perillä taiteesta'. Ja on ihmisiä, jotka kulkevat mykkinä työn luota toisen luo ilmenkään värähtämättä.
Sitten on niitä, joilla on varma mielipide, tai he ovat lukeneet lehtiarvostelusta tai kuulleet tekijästä mainesanoja, he arvostavat töitä niillä perusteella.
kuva on otettu viimekesän Salmelan näyttelystä. Taiteilijaa en nyt tähän hätään muista, kun olen niin huono nimissä ja kun uutta tekijää pukkaa taidekentälle joka suunnasta.
Takerruin ajatukseesi "muuten taide ei kosketa" ...onko välttämätöntä että taiteen pitää koskettaa, eikö taideteos vain voisi "olla"? Olla sellainen kun on.
Sinänsä mielenkiintoinen asia tuo "koskettaminen" ja se oikeastaan vie taiteen uskonnon suuntaan, tekee taiteesta mystiikkaa. Joskus on ollut hieman hämmentävää kun jokin teokseni (minkä tekeminen on ollut minulle lähinnä tuskaa ja teknistä vaivaa ilman sen kummempia suuria tunteita) koskettaa ja puhuttelee jotain ihmistä syvästi.
Elämä on aika kummallista. Ehkä siinä on hieman perää kun ajatellaan että taiteilija on vain välittäjä, luovuuden äänitorvi. Torvi ei itse tunne mitään vaikka saundi saa muut kyyneliin...
hieno ominaisuus ihmisellä tuo valokuvamuisti. Ilmeisesti on niin että vain tärkeä asiat on mahdollista muistaa jälkeenpäin.
Totta on että taiteen edessä ollaan välillä aika ymmällään. Johtuisiko siitä että taide on aika marginaaliryhmän harrastus ja hieman elitististä. Ja se mitä taiteesta kirjoitetaan ja puhutaan tapahtuu pääasiassa tämän pienen piirin sisällä. Taiteilijat puhuvat toisilleen ja asiantuntijoille.
ja luovuuteen liittyy myös yllätys momentti. Aina ei taiteilija itsekään ymmärrä teostaan. Siitä vain tuli sellainen kuin tuli ja se ylpeänä signeerataan.
Joskus olisi myös mukava lukea "taidekritiikkiä" jonka olisi kirjoittanut bussikuski, insinööri, pankkivirkailija, eläkeläinen, lapsi jne.. eli aivan tavallinen suomalainen.
Kenen tulkinta tai ymmärrys on lopulta se oikea? Ja onko asialla oikeastaan mitään väliä?
ei suinkaan sen tarvitse koskettaa..se voi hipaista tai vaikka ohittaa...saada pysähtymään, laajentaa...
oikeastaan , jos mietin omalta kohdaltani, niin sellaista taidetta, joka minua koskettaa eli muuttaa minussa jotain, saa tunteeni laukkaamaan, hengistä orgasmia, on vähän...tai minulla on ollut mahdollisuus nähdä/kohdata...toisaalta olen katsellut, nähnyt paljon mielenkiintoisia maalauksia, performansseja, veistoksia, jotka ovat antaneet iloa, mielihyvää...
Ehkä minulla on turhia odotuksia..pitäisi olla vain avoi ja vastaanottava kaikessa ja kaikkeen... silti tiedän, että joku taideteos, oli se maalaus, runous, tanssi, musiikki saa ihoni kananlihalle....
mielenkiintoista pohtia...mikä on taidetta?...mikä on taiteen tehtävä?..
Joo, ei tykkäämisessä mitää väärää ole. Sen perusteella itsekin arvotan täysin alitajuisesti asioita. Se kai on oleellinen osa ihmis luontoa. Syvä mieltymys "esteettisiin" asioihin, mitä ne sitten itse kullekin tarkoittavat.
Kauneus on aika kulttuuri sidonnaista. Jossain päin maailmaa syödään rottia ja ötököitä suurena herkkuna. Länsimaiselle ihmiselle ne ovat taas noin yleistäen hieman vastenmielisiä.
Mitä on taide? Siinäpä kysymys. Laitan siitä pienen tekstin seuraavaksi.