Viimeaikoina olen tullut taas siihen tulokseen että, taiteilijuudessa on kaikkein oleellisinta että osaa nautiskella ylämäessä. Vähän niinkuin pitkällä pyörälenkillä, jossa loputtoman tuntuinen vastamäki pakottaa etenemään hitaasti pienellä vaihteella kitkutellen. On nimittäin niin että pärjätäkseen alalla taiteilijalla täytyy olla erittäin hyvä pettymysten sietokyky. Taiteilijan arki on täynnä kilpailua, loputonta jyrytystä ja apurahajonoissa turhautumista ja muuta rahan kanssa kituuttelua.
Se että teet hyvää taidetta ei takaa onnistumista edes pitkällä juoksulla. Leikissä pärjäävät parhaiten ne joilla on - taiteellisten lahjojen lisäksi - runsaasti sitko-ominaisuuksia ja kyky unohtaa pettymykset suht nopeasti.
Mielipahaa tulee kyllä riittämään. Jokaista saatua iloista apurahaa kohden löytyy kymmenen masentunutta mieltä. Näyttelypaikoista kisataan, niin että onni suosii ehkä joka viidennellä yrittämällä. Ja aina on jyry vastassa, etenitpä oikealle tai vasemmalle.
oikeastaan taideala on läpeensä kilpailtu, vaikka asiasta ei juuri puhuta. Yksi syy tähän löytyy elikeinoasioista. Kilpailu haiskahtaa hieman ikävästi ”yrittämiseltä” ja siitähän ei taiteessa voi olla kyse. Taide on jaloa hengen paloa ja ennenkaikkea kutsumustyö, jota tehdään jokatapauksessa ja olosuhteista (eli rahasta) piittaamatta.
Taiteilijuus nähdään kyllä selkeästi ammattina, mutta ei niinkään elikeinona, ja tämä jos mikä vaikeuttaa taiteilijoiden taloudellista ahdinkoa entisestään.
Luulisi että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä toisi edistystä alalle kuin alalle, ja taiteilijoiden olisi hyvä itsekin tiedostaa tämä. Muutoin kaikki jatkuu ennallaan ja saan jatkossakin kuunnella ”loistavia ideoita” kun joku pyytelee pitämään näyttelyä yrityksen juhliin periaatteella että ”ehkä saat jotain myydyksikin”.
Kuvataiteilijoille tämänkaltaisia ilmaistalkoohommia ehdotetaan aika usein, mutta kenellekään ei tulisi mieleen esimerkiksi pyytää esiintyvää taiteilijaa viihdyttämään asiakkaitaan ilman sovittua keikkapalkkiota, houkuttimena pelkkä ”mahdollinen levymyynti”.
Kuvataiteilijoilta pyydellään myös ilmaisia luonnoksia ja muuta suunnitteluapua. Sama ei onnistu arkkitehdeiltä, eikä suunnittelijoilta. Töillä on selkeät taksat.
Ehdotuksia voi tehdä vain sellaisille ammattilaisille, joiden elinkeinoasiat tepastelevat lapsen kengissä.
Kuvassa Aihan veistos Sara Hildenin taidemuseossa viime kesänä. Hieno museo, Suosittelen!
Kommentit
Pari huomiota tarjous- ja suunnittelukilpailuista, joilla toimeksiantoja saadaan.
Totta on että joskus ennen oli alallamme tuntihintasuositukset, minkä mukaan työtä tarjottiin, kun arvioitiin ensin käytettävä aika. Suositukset purettiin kuitenkin jo kauan sitten, edellisen talouslaman jälkeen. Nykyään saattaa toimeksiantajilla olla käytössä monimutkaisia pisteytystaulukoita, joilla tarjouskilpailuun osallistuvat toimistot pannaan järjestykseen. Usein käy niin, että halvimman tarjouksen tehnyt saa työn. Säännöllisesti kuuluu kuvauksia kilpailuista, joissa tarjous on hinnoiteltu niin alas, että sillä ei kukaan suunnittelija pysty työtä tekemään ja elättämään edes itseään, mainitsematta edes työntekijöitä. Yksi kysymys mikä tulee helposti mieleen, voiko sellaisella toiminnalla saada esimerkiksi nk. laadukasta suunnittelutyötä. En haluaisi edes verrata tilannetta kuvataiteilijaan. Vain halvimmalla tekevä esim. kuvanveistäjä saisi tilauksen? Järjetön ja kauhistuttava ajatus.
Jos ei ole kyse tarjouskilpailun perusteella saatavasta toimeksiannosta, voi olla kyse suunnittelukilpailusta. Sielläkään emme valitettavasti törmää aina niihin selkeisiin taksoihin. Suuri osa suunnittelukilpailuista on sellaisia, joissa palkitaan vain parhaat työt, esim. kolme parasta, kuin urheilukilpailuissa. Lisäksi saatetaan maksaa parista ns. lunastussijasta. Siten esim. jos osanottajia on ollut 100, ilman rahallista korvausta on voinut jäädä 95 työryhmää. Siis ei 95 työntekijää, vaan 95 työryhmää. Mitä se on muuta kuin ilmaistyötä?
(Myönnetään, että osa suunnittelukilpailuista on ns. kutsukilpailuja, johon valitut muutamat yleensä saavat kaikki ennalta sovitun korvauksen, mutta mukaan pääse vain vuosikymmeniä alalla menestyneet, harvat ja valitut toimistot. Tietyllä aikavälillä yleensä samat.)
Toinen ja tuttu asia myös meillä ovat nuo juryt, jotka valitsevat voittajat. Ja tähän kohtaan onkin hyvä lopettaa.
Minä olin vain kiinnittänyt huomiota ripustukseen ja siihen, miten mikin työ keskustelee vieressä tai vastapäätä olevan työn kanssa.
Ilmaistyötä joutuu todennäköisesti tekemään jok'ikinen luovaa työtä tekevät ihminen - ja PALJON!
Arvaat, että tarkoitan verottajaa. "Miten on mahdollista, että teillä on menoja enemmän kuin tuloja?" " Miten ja milloin aiotte kääntää tappion voitoksi?"
Onko tuttua kyselyä muun muassa?
Näköjään on niin että luovan työn tekijää saatetaan jopa käyttää hyväksi vähän joka alalla, jos siihen on vain tilaisuus. Ja tilaisuuksia näyttää riittävän. Taiteilijoiltakin pyydellään helposti "alustavia ideoita" tai ehdotuksia esim. joidenkin tilojen teoksista ja helppoa on myös mennä tähän mukaan mukaan, kun kisa on kova.
Taidekilpailussa on samankaltainen tilanne taiteilijoillakin, vain parhaat palkitaan. Joskus tuntuu siltä että joidenkin kilpilujen tarkoitus on keräillä ideoita ilmaisen työvoiman tekemänä... mutta ehkä tämä on vähän liian ilkeä päätelmä.
Tarjouskilpailuun en minäkään usko taiteen alueella. Mutta kyllä aika paljon on taiteessakin ns. tinkimistä. Jotkut vain eivät näe taiteen ja luovan työn arvoa, kaikki pitäisi saada "ilmaiseksi". Sitä ei ymmärretä että jos taiteilija työstää teosta kuukauden, niin silloin hinta on tuhansia eikä satasia.
valitettavasti olet oikeassa... Noin se vain on. Ja ehkä syy tähän on meissä taiteilijoissa itsessämme. Emme osaa pitää puoliamme ja me taiteilijat olemme aika hajanainen joukko. Kullakin vähän erikäsitys näsitä asioista.
Ei ammattin etujen ajaminen vaatisi sitä että koko touhu nähtäisiin ensin ammattina ja ansiona, niinkuin muillakin aloilla. Nyt liikutaan enempi "uskonnon", suunnassa. Kyllä Usassa käsikirjoittajat voivat mennä lakkoon, mutta meillä on tähän aika pitkä matka.
tämä on kyllä tuttua. Joskus 90-luvun lopulla minulla oli veroilmoitus kahtena vuotena peräkkäin miinuksella. Ja ison kriisin paikkahan se oli. Mitä tehdä kun perinteiset näyttelykuviot eivät toimi?
Päätin tehdä asiat toisin ja hylätä kaikki totutut ajattelumallit. Plussan puolelle pääsin kun ryhdyin katselemaan taiteilijuutta hyvin tarkasti elinkeinon kannalta ja toimimaan niinkuin pienyrittäjät, käsityöyrittäjät ja ammatiharjoittajat muillakin aloilla tekevät... Tiukkaa on vieläkin ja ilmeisesti taistelu ei lopu koskaan.
Ja ongelmat verottajan kanssa johtuvat vain ja ainoastaan siitä ettei taiteilija viitsi laiskuuttaan paneutua kunnolla raha-asioihin ja ottaa asioista selvää ja hoitelee muutenkin kirjanpitonsa vuosittaisena pakkopullana ja rimanalituksena.
"Ja ongelmat verottajan kanssa johtuvat vain ja ainoastaan siitä ettei taiteilija viitsi laiskuuttaan paneutua kunnolla raha-asioihin ja ottaa asioista selvää ja hoitelee muutenkin kirjanpitonsa vuosittaisena pakkopullana ja rimanalituksena."
En ole samaa mieltä. Tiedän, että vaikka pitäisi hiuksentarkkaa kirjanpitoa, ei se vaikuta teosten myyntiin, eikä siis tuloihin. Ja jos ryhtyy tekemään tietoisesti "kaupallista taidetta", hyvästi silloin luovuus ja pyrkiminen hyvään taiteeseen.
Mikä on taiteen tehtävä? Saadako myyntiä, jotta miellyttäisi veronkantajaa? Vai tehdäkö taidetta, jonka sisimmässään kokee pyrkimykseksi johonkin päämäärään, jota ei kyllä koskaan täysin saavuta. Mutta joka tekee työskentelystä mielekästä, ja parhaassa tapauksessa, jos onnistuu, kokee onnistumisen elämyksen, joka palkitsee ilman rahallista vaikutusta. Ja saa pyrkimään eteenpäin.
melko pitkälle seison väiteeni takana, vaikkakin se on aika kärjistetty ja yliampuva. Yksi esimerkki meidän taiteilijoiden tyhmyydestä tai laiskuudesta on esimerkiksi arvonlisävero.
Tiedän useita jotka eivät mistään hinnasta halua ilmoittautua alv-velvollisiksi koska "he eivät ole kaupallisia taiteilijoita", ja tämä on tyhmää, koska verottaja tarjoaa taiteilijalle hyvän edun.
Jos materiaalihankintasi ovat 10000 euroa vuoteen, josta alv 22% osuus on n. 2200 euroa ja jos vastaavasti myyt taidetulosi ovat myös 10000 josta alv onkin 8% eli 800 euroa, (siis +- 0 tulos) niin tämä tarkoittaa sitä että verottaja lahjoittaa tälle esimerkin taiteilijalle 1400 alv palautuksia.
Ja tämä etuisuus jätetään laajasti käyttämättä kun halutaan olla "vapaita taiteilijoita" tai muita pyhimyksiä, eikä elinkeinon tai taiteilijatoiminnanharjoittajia.
Anteeksi nyt vaan, Avatar kun olen vähän kireällä tuulella. Johtuu siitä kun edellinen tilausteoksesta saatu palkkio on tullut tilille heinäkuussa ja alkaa olla jo lokakuu pitkällä ja eväät syöty, ja jostain pitäisi rahaa (=taulukauppaa) saada aikaiseksi ja nopeasti.
Minulle on olemassa vain hyvää tai huonoa taidetta, ja mitä sitten teenkin, niin se pitää tehdä ammattiylpeydellä niin hyvin kun osaa. Nyt minulla ei ole varaa lillua taiteellisessa vapaudessa etsiskelemässä omia totuuksiani. Nyt etsin niitä joiden (=konkreettisia maksavia asiakkaita) kanssa voin "taiteellisesti huorata" aivan rauhassa ja kunnolla.
...kuunnelkoot sisimpiä ääniään ne joilla on siihen varaa, minulla ei tätä etuoikeutta nyt ole. Ehkä sitten myöhemmin, kun rahaa on riittävästi tilillä.
haluan vain korjata käsityksesi, jonka olet ehkä saanut epätarkan ilmaisuni johdosta. Kysymys on nimittäin ammattitaiteilijasta, joka luokitellaan yrittäjäksi (= jolla on y-tunnus), ja joka kuuluu alv-veron piiriin. Ja asia on ajankohtainen eilen verotoimistosta tulleen kirjeen takia. Siinä vaadittiin vastaamaan kolmeentoista kohtaan, jotka kaikki koskivat taiteellista työskentelyä.
Vastauskirje on laadittu ja toimitettu verotoimistoon. Asia on siis ainakin tältä osin loppuun käsitelty. (Tarkoitukseni ei ollut kiristää sinunkin hermoja, pyydän kovasti anteeksi, jos niin tapahtui.)
Toivottavasti verottajan kanssa selkiytyy. Ei sekään ole kiva jos joutuu silmätikuksi.
Jos kaikki taiteilijat kieltäytyisivät kunniasta pitää näyttelyitä ilmaiseksi julkisissa tiloissa, voisi se lopulta johtaa haluttuun lopputulokseen. Mielestäni kyse on ennenkaikkea periaatteesta: kenenkään työtä ei saa hyödyntää ilmaiseksi. Jos taiteilijalla on näyttelyssä vaikkapa 10 teosta, saa hän näyttelykorvauksia verojen ja kuvaston osuuden jälkeen muutama sata euroa. Miksi tällaisista palkkioista ollaan valmiita luopumaan? Vain oman uran edistämisen tähdenkö?
Taiteilijat toimivat eri lähtökohdista. Monilla on toinen työ, esim. taideopettajan tai kokonaan eri alalta. Tästä työstä saatava tulo takaa toimeentulon ainakin osittain. Toiset yrittävät pärjätä omalla teosmyynnillään paremmalla tai huonommalla menestyksellä. Vain harvoilla on rahaa, esim. perintöä niin paljon, että se takaa rahahuolista vapaan elämän. Näyttelykorvausasian kuntoonsaattaminen hyödyttäisi kaikkia taitelijaryhmiä ja olisi pieni, mutta merkittävä askel taiteilijoiden toimeentulon parantamiseksi. Ja ennenkaikkea se olisi vastike tehdystä työstä.
kai suurin ongelma tässä on juuri tuo taiteilijoiden hajanaisuus. Jokaisella on vähän omansalainen lähestyminen ja elämän tilanne näihin asioihin., niinkuin sanoit.
Näyttelylakko vaatisi aika tehokasta toimintaa järjestöjen taholta ja luulen että nykytilanteessa "taiteilijalakot" taitavat jäädä haaveeksi... mutta ajatus on toki herkullinen. Toivottavasti elän niin vanhaksi että näen tuon ihmeen jos se joskus toteutuu.
Aika usein ns. edunvalvonta liityy raha-asoihin ja jotta näitä raha-asioita kyettäisiin hoitamaan tehokkaasti, niin tulisi myös nähdä selkeämmin taiteilijan ammatin elinkeino puoli..
Nykytilanne on epäreilu niitä kohtaan, jotka eivät syystä tai toisesta ole päässeet apurahaputkeen. Veikkaan, että tällaisia taiteilijoita on suurin osa. Taiteen kentällä vallitsevat rakenteet ovat vanhentuneita. Ne ovat siltä ajalta peräisin, kun taiteilijoita oli huomattavasti vähemmän ja jaettavaa oikeasti riitti. Alan käytännöt pitäisi muuttaa vastaamaan paremmin nykypäivää.
Taiteiljaliitotkin toimivat välillä kuin kultapossukerhot. Alan sisäinen diskriminointi näkyy esim. jäseneksiotossa. Ammattikoulutuksen saaneita taiteilijoita pidetään vuosikausia
kokelasjäsenenä. Toimiiko perinteinen ammattiliitto näin? Yleensä liitto on sitä vavempi, mitä enemmän sillä on jäseniä.
kaikki mitä tuossa sanot on niin totta.
Ammattiliittojen jäsenyyden määrittelee ns. taiteellinen taso, mikä on varsin epämääräinen käsite. Tällä puolustetaan ns. vapaata taidetta, eli sitä että taiteilija saa toteuttaa itseään vapaasti eli tehdä mitä huvittaa.
Tässä mielessä taiteilijoiden ammattiliitot poikkeavat perinteisistä ammattiliitoista. Joskus mietin että meidän taiteilijoiden touhussa on kyse enemmänkin "uskonnollisesta" toiminnasta kuin ammatista. Opin (=vapaan taiteen) puhtautta vaalitaan erilaisten portinvartioiden toimesta. Ja keskustelu oikeasta taiteesta herättää yhä edelleen tunnekuohuja kuin vääräuskoisten ja oikeaoppisten kohtaamisissa konsanaan.
Taiteilijoiden ammattiliitot ovat elinkeinoasioissa hieman hampaattomia nykypäivän vaatimusten edessä.
Kaikille tasapuolinen taiteilijapalkka tai taiteilijatoiminnan tuki olisi hyvä ratkaisu raha-ongelmiin. Olen asiasta yrittänyt jo vuosia herättää keskutelua, mutta eipä mitään tapahdu... vain suuri hiljaisuus.
Toki on selvää, että vaikenemalla taiteilijakunta ei saa asioitaan etenemään.
Kuvasto kerää tällä hetkellä tietoja taiteilijoiden kokemuksesta näyttelykorvauksien saamisen suhteen. Lisätietoja löytyy Kuvaston sivuilta. Toivottavasyi taiteilijat osallistuvat tällaiseen kyselykartoitukseen, niin ongelman kokonaislaajuus tulee esiin.
Yritän jatkossakin herätellä keskustelua, vaikka vähän yksin puhelulta välillä tuntuu...
Täytyypä tutkia ja osallistua Kuvaston kyselyyn. Mielenkiintoista nähdä millainen on tulos. Veikkaan että ollaan lapsen kengissä tässä asiassa.
Muistan, että 90-luvun alussa puhuttiin siitä, että liian tiukat vaatimukset kuvastomaksujen maksamisesta esim. gallerioille aiheuttivat taiteilijoiden massapaon kyseisestä edunvalvontainstituutiosta.
Mielestäni nykyinen linja, jossa julkiset instanssit ovat velvoitettuja maksamaan kuvastomaksut, mutta galleriat eivät on hyvä.
Hankalaa taas on se, että monet museot ja muut kulttuurikeskukset vetoavat siihen, ettei gallerioiden tarvitse kyseistä maksua maksaa.
Mielestäni on kuitenkin kyse kahdesta eri asiasta. Galleriat ovat selkeästi pienyrittäjien pyörittämiä myymälöitä, jotka eivät saa verorahoja. Kulttuurikeskusten ja museoiden päätehtävä on taas elämysten, näyttelyiden järjestäminen. Ne usein perivät jopa sisäänpääsymaksun. Niissä vierailee myös suuremmat ihmismassat näyttelyä katsomassa kuin gallerioissa.
Viime kädessä me taiteilijat määrittelemmme näiden edunvalvontakoneistojen tehokkuuden.
Tätä "perustuloa" vastaan voisin ainakin itse hyvin luopua mahdollisista näyttelykorvauksista ja ehkä myös copyright-oikeuksistanikin.
Hyvä olisi jos tästä saataisiin kunnollinen, eli laaja keskustelu aikaiseksi.
Voi myös olla että galleriatoiminnan rinnalle kehkeytyy myös toisenlaisia tapoja esitellä taidetta. Elämyksellisyys on tullut jo vahvasti museoihin ja erilaiset kulttuuritapahtumat/tempaukset vetävät väkeä.
Lienee ajan kysymys koska tämä tulee vielä läpitunkevammin myös kuvataiteen alueelle. Viime keväinen Antony Gormleyn saviprojekti on hyvä esimerkki tästä.
...ja jos tämä on oikeasti suunta johon ollaan menossa niin nyt alkaisi olla jo kiire "esiintymispalkkio"-käytäntöjen sopimiselle.
Tylsää vain kun asiat etenevät tosi hitaasti, jos ollenkaan.
Niin todellakin: taiteilijat ovat elämyksentuottajia. Ja siitä kuuluu maksaa!
Taiteilijapalkkavaihtoehdossa on haasteena se, miten kontrolloidaan taiteilijuus, koulutuksella, aktiviteetilla? Onko mahdollista, että monet hyvätkin tekijät putoaisivat sen piiristä pois samaan tapaan kuin nykyisestä apurahajärjestelmästä
jonkun ulkopuolisen raadin mielipiteen vuoksi. Silloin näille tekijöille ei olisi tarjolla edes näyttelykorvauksia, jotka ovat siinä mielessä demokraatisia, että tehdystä työstä maksetaan edes jonkinlainen korvaus.
Olisiko taiteilijapalkka vastikkeellista, esim. että edellytettäisiin pitämään näyttely tietyssä ajassa rahaa vastaan.
Nämä ovat muutamia ksymyksiä, joita voisi pohtia. Ajatus on kyllä kehittämisenarvoinen kunhan demokratia turvataan.
Taitailijapalkka-systeemissä ammattijärjestöiden asema vahvistuisi, sillä ne varmaankin tulisivat olemaan niitä tahoja jotka määrittelevät sen kuka on "oikea taiteilija" ja kuka ei. En tiedä onko tämäkään hyvä, koska jo nyt ihmisiä roikutetaan kokelasjäseneinä vuosikausia ja peli varmasti muuttuisi vielä raadollisemmaksi jos valta kasvaisi.
Tänään oli Hesarissa uutinen jossa ehdotetaan uuden (Suomen Akatemian kaltaisen) itsenäisen viraston perustamista taiteen rahoitusta varten. Jos näin käy, niin luulen että taiteilijoiden koulutus ja "tutkimustyö" vain korostuu apurahojen jaossa entisestään ja tavallisilla perustaiteilijoilla on yhtä tiukkaa kuin ennenkin.
Päättäjien apuna olisi ilmeisesti pieni harvainvaltaa kannattava klikki, joka haluaa pitää kiinni saavutetuista eduista ja mahdollisuuksien mukaan turvata asemiaan entisestään.
"Kuka meitä taiteilijoita edustaa" on ihan aiheellinen kysymys.