Siirry pääsisältöön

Kannustimena mahdollinen levymyynti

Viimeaikoina olen tullut taas siihen tulokseen että, taiteilijuudessa on kaikkein oleellisinta että osaa nautiskella ylämäessä. Vähän niinkuin pitkällä pyörälenkillä, jossa loputtoman tuntuinen vastamäki pakottaa etenemään hitaasti pienellä vaihteella kitkutellen.

On nimittäin niin että pärjätäkseen alalla taiteilijalla täytyy olla erittäin hyvä pettymysten sietokyky. Taiteilijan arki on täynnä kilpailua, loputonta jyrytystä ja apurahajonoissa turhautumista ja muuta rahan kanssa kituuttelua.

Se että teet hyvää taidetta ei takaa onnistumista edes pitkällä juoksulla. Leikissä pärjäävät parhaiten ne joilla on - taiteellisten lahjojen lisäksi - runsaasti sitko-ominaisuuksia ja kyky unohtaa pettymykset suht nopeasti.

Mielipahaa tulee kyllä riittämään. Jokaista saatua iloista apurahaa kohden löytyy kymmenen masentunutta mieltä. Näyttelypaikoista kisataan, niin että onni suosii ehkä joka viidennellä yrittämällä. Ja aina on jyry vastassa, etenitpä oikealle tai vasemmalle.

oikeastaan taideala on läpeensä kilpailtu, vaikka asiasta ei juuri puhuta. Yksi syy tähän löytyy elikeinoasioista. Kilpailu haiskahtaa hieman ikävästi ”yrittämiseltä” ja siitähän ei taiteessa voi olla kyse. Taide on jaloa hengen paloa ja ennenkaikkea kutsumustyö, jota tehdään jokatapauksessa ja olosuhteista (eli rahasta) piittaamatta.

Taiteilijuus nähdään kyllä selkeästi ammattina, mutta ei niinkään elikeinona, ja tämä jos mikä vaikeuttaa taiteilijoiden taloudellista ahdinkoa entisestään.

Luulisi että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä toisi edistystä alalle kuin alalle, ja taiteilijoiden olisi hyvä itsekin tiedostaa tämä. Muutoin kaikki jatkuu ennallaan ja saan jatkossakin kuunnella ”loistavia ideoita” kun joku pyytelee pitämään näyttelyä yrityksen juhliin periaatteella että ”ehkä saat jotain myydyksikin”.

Kuvataiteilijoille tämänkaltaisia ilmaistalkoohommia ehdotetaan aika usein, mutta kenellekään ei tulisi mieleen esimerkiksi pyytää esiintyvää taiteilijaa viihdyttämään asiakkaitaan ilman sovittua keikkapalkkiota, houkuttimena pelkkä ”mahdollinen levymyynti”.

Kuvataiteilijoilta pyydellään myös ilmaisia luonnoksia ja muuta suunnitteluapua. Sama ei onnistu arkkitehdeiltä, eikä suunnittelijoilta. Töillä on selkeät taksat.

Ehdotuksia voi tehdä vain sellaisille ammattilaisille, joiden elinkeinoasiat tepastelevat lapsen kengissä.

Kuvassa Aihan veistos Sara Hildenin taidemuseossa viime kesänä. Hieno museo, Suosittelen!

Kommentit

peteer sanoi…
Ei kuvataiteilijan ansio ole helppo. Vertailit lopussa arkkitehtien ammattikunnan tilanteeseen mainiten alan selkeistä taksoista.

Pari huomiota tarjous- ja suunnittelukilpailuista, joilla toimeksiantoja saadaan.

Totta on että joskus ennen oli alallamme tuntihintasuositukset, minkä mukaan työtä tarjottiin, kun arvioitiin ensin käytettävä aika. Suositukset purettiin kuitenkin jo kauan sitten, edellisen talouslaman jälkeen. Nykyään saattaa toimeksiantajilla olla käytössä monimutkaisia pisteytystaulukoita, joilla tarjouskilpailuun osallistuvat toimistot pannaan järjestykseen. Usein käy niin, että halvimman tarjouksen tehnyt saa työn. Säännöllisesti kuuluu kuvauksia kilpailuista, joissa tarjous on hinnoiteltu niin alas, että sillä ei kukaan suunnittelija pysty työtä tekemään ja elättämään edes itseään, mainitsematta edes työntekijöitä. Yksi kysymys mikä tulee helposti mieleen, voiko sellaisella toiminnalla saada esimerkiksi nk. laadukasta suunnittelutyötä. En haluaisi edes verrata tilannetta kuvataiteilijaan. Vain halvimmalla tekevä esim. kuvanveistäjä saisi tilauksen? Järjetön ja kauhistuttava ajatus.

Jos ei ole kyse tarjouskilpailun perusteella saatavasta toimeksiannosta, voi olla kyse suunnittelukilpailusta. Sielläkään emme valitettavasti törmää aina niihin selkeisiin taksoihin. Suuri osa suunnittelukilpailuista on sellaisia, joissa palkitaan vain parhaat työt, esim. kolme parasta, kuin urheilukilpailuissa. Lisäksi saatetaan maksaa parista ns. lunastussijasta. Siten esim. jos osanottajia on ollut 100, ilman rahallista korvausta on voinut jäädä 95 työryhmää. Siis ei 95 työntekijää, vaan 95 työryhmää. Mitä se on muuta kuin ilmaistyötä?

(Myönnetään, että osa suunnittelukilpailuista on ns. kutsukilpailuja, johon valitut muutamat yleensä saavat kaikki ennalta sovitun korvauksen, mutta mukaan pääse vain vuosikymmeniä alalla menestyneet, harvat ja valitut toimistot. Tietyllä aikavälillä yleensä samat.)

Toinen ja tuttu asia myös meillä ovat nuo juryt, jotka valitsevat voittajat. Ja tähän kohtaan onkin hyvä lopettaa.
Ripsa sanoi…
Joo, ja jos juttelee jonkun näyttelyn taiteilijan kanssa, niin jury on se joka saa kitkerää kritiikkiä miltei jokaiselta.

Minä olin vain kiinnittänyt huomiota ripustukseen ja siihen, miten mikin työ keskustelee vieressä tai vastapäätä olevan työn kanssa.

Ilmaistyötä joutuu todennäköisesti tekemään jok'ikinen luovaa työtä tekevät ihminen - ja PALJON!
Liisu sanoi…
Kyllä, totta puhut! Mutta ehkä olet tahallisesti unohtanut yhden tekijän, joka pimentää taiteentekijän taivasta. Kilpailijan, joka ei usko vähällä asiakkaan jaksavan tosissaan tehdä taidetta ilman, että saa siitä korvausta myynnin muodossa.

Arvaat, että tarkoitan verottajaa. "Miten on mahdollista, että teillä on menoja enemmän kuin tuloja?" " Miten ja milloin aiotte kääntää tappion voitoksi?"

Onko tuttua kyselyä muun muassa?
Luovuksissa sanoi…
Kiitos peteer hyvin valaisevasta kommentista.

Näköjään on niin että luovan työn tekijää saatetaan jopa käyttää hyväksi vähän joka alalla, jos siihen on vain tilaisuus. Ja tilaisuuksia näyttää riittävän. Taiteilijoiltakin pyydellään helposti "alustavia ideoita" tai ehdotuksia esim. joidenkin tilojen teoksista ja helppoa on myös mennä tähän mukaan mukaan, kun kisa on kova.

Taidekilpailussa on samankaltainen tilanne taiteilijoillakin, vain parhaat palkitaan. Joskus tuntuu siltä että joidenkin kilpilujen tarkoitus on keräillä ideoita ilmaisen työvoiman tekemänä... mutta ehkä tämä on vähän liian ilkeä päätelmä.

Tarjouskilpailuun en minäkään usko taiteen alueella. Mutta kyllä aika paljon on taiteessakin ns. tinkimistä. Jotkut vain eivät näe taiteen ja luovan työn arvoa, kaikki pitäisi saada "ilmaiseksi". Sitä ei ymmärretä että jos taiteilija työstää teosta kuukauden, niin silloin hinta on tuhansia eikä satasia.
Luovuksissa sanoi…
Ripsa,

valitettavasti olet oikeassa... Noin se vain on. Ja ehkä syy tähän on meissä taiteilijoissa itsessämme. Emme osaa pitää puoliamme ja me taiteilijat olemme aika hajanainen joukko. Kullakin vähän erikäsitys näsitä asioista.

Ei ammattin etujen ajaminen vaatisi sitä että koko touhu nähtäisiin ensin ammattina ja ansiona, niinkuin muillakin aloilla. Nyt liikutaan enempi "uskonnon", suunnassa. Kyllä Usassa käsikirjoittajat voivat mennä lakkoon, mutta meillä on tähän aika pitkä matka.
Luovuksissa sanoi…
Avatar

tämä on kyllä tuttua. Joskus 90-luvun lopulla minulla oli veroilmoitus kahtena vuotena peräkkäin miinuksella. Ja ison kriisin paikkahan se oli. Mitä tehdä kun perinteiset näyttelykuviot eivät toimi?

Päätin tehdä asiat toisin ja hylätä kaikki totutut ajattelumallit. Plussan puolelle pääsin kun ryhdyin katselemaan taiteilijuutta hyvin tarkasti elinkeinon kannalta ja toimimaan niinkuin pienyrittäjät, käsityöyrittäjät ja ammatiharjoittajat muillakin aloilla tekevät... Tiukkaa on vieläkin ja ilmeisesti taistelu ei lopu koskaan.

Ja ongelmat verottajan kanssa johtuvat vain ja ainoastaan siitä ettei taiteilija viitsi laiskuuttaan paneutua kunnolla raha-asioihin ja ottaa asioista selvää ja hoitelee muutenkin kirjanpitonsa vuosittaisena pakkopullana ja rimanalituksena.
Liisu sanoi…
Sanot:

"Ja ongelmat verottajan kanssa johtuvat vain ja ainoastaan siitä ettei taiteilija viitsi laiskuuttaan paneutua kunnolla raha-asioihin ja ottaa asioista selvää ja hoitelee muutenkin kirjanpitonsa vuosittaisena pakkopullana ja rimanalituksena."

En ole samaa mieltä. Tiedän, että vaikka pitäisi hiuksentarkkaa kirjanpitoa, ei se vaikuta teosten myyntiin, eikä siis tuloihin. Ja jos ryhtyy tekemään tietoisesti "kaupallista taidetta", hyvästi silloin luovuus ja pyrkiminen hyvään taiteeseen.

Mikä on taiteen tehtävä? Saadako myyntiä, jotta miellyttäisi veronkantajaa? Vai tehdäkö taidetta, jonka sisimmässään kokee pyrkimykseksi johonkin päämäärään, jota ei kyllä koskaan täysin saavuta. Mutta joka tekee työskentelystä mielekästä, ja parhaassa tapauksessa, jos onnistuu, kokee onnistumisen elämyksen, joka palkitsee ilman rahallista vaikutusta. Ja saa pyrkimään eteenpäin.
Luovuksissa sanoi…
Avatar,

melko pitkälle seison väiteeni takana, vaikkakin se on aika kärjistetty ja yliampuva. Yksi esimerkki meidän taiteilijoiden tyhmyydestä tai laiskuudesta on esimerkiksi arvonlisävero.

Tiedän useita jotka eivät mistään hinnasta halua ilmoittautua alv-velvollisiksi koska "he eivät ole kaupallisia taiteilijoita", ja tämä on tyhmää, koska verottaja tarjoaa taiteilijalle hyvän edun.

Jos materiaalihankintasi ovat 10000 euroa vuoteen, josta alv 22% osuus on n. 2200 euroa ja jos vastaavasti myyt taidetulosi ovat myös 10000 josta alv onkin 8% eli 800 euroa, (siis +- 0 tulos) niin tämä tarkoittaa sitä että verottaja lahjoittaa tälle esimerkin taiteilijalle 1400 alv palautuksia.

Ja tämä etuisuus jätetään laajasti käyttämättä kun halutaan olla "vapaita taiteilijoita" tai muita pyhimyksiä, eikä elinkeinon tai taiteilijatoiminnanharjoittajia.

Anteeksi nyt vaan, Avatar kun olen vähän kireällä tuulella. Johtuu siitä kun edellinen tilausteoksesta saatu palkkio on tullut tilille heinäkuussa ja alkaa olla jo lokakuu pitkällä ja eväät syöty, ja jostain pitäisi rahaa (=taulukauppaa) saada aikaiseksi ja nopeasti.

Minulle on olemassa vain hyvää tai huonoa taidetta, ja mitä sitten teenkin, niin se pitää tehdä ammattiylpeydellä niin hyvin kun osaa. Nyt minulla ei ole varaa lillua taiteellisessa vapaudessa etsiskelemässä omia totuuksiani. Nyt etsin niitä joiden (=konkreettisia maksavia asiakkaita) kanssa voin "taiteellisesti huorata" aivan rauhassa ja kunnolla.

...kuunnelkoot sisimpiä ääniään ne joilla on siihen varaa, minulla ei tätä etuoikeutta nyt ole. Ehkä sitten myöhemmin, kun rahaa on riittävästi tilillä.
Liisu sanoi…
Luovuksissa,

haluan vain korjata käsityksesi, jonka olet ehkä saanut epätarkan ilmaisuni johdosta. Kysymys on nimittäin ammattitaiteilijasta, joka luokitellaan yrittäjäksi (= jolla on y-tunnus), ja joka kuuluu alv-veron piiriin. Ja asia on ajankohtainen eilen verotoimistosta tulleen kirjeen takia. Siinä vaadittiin vastaamaan kolmeentoista kohtaan, jotka kaikki koskivat taiteellista työskentelyä.
Vastauskirje on laadittu ja toimitettu verotoimistoon. Asia on siis ainakin tältä osin loppuun käsitelty. (Tarkoitukseni ei ollut kiristää sinunkin hermoja, pyydän kovasti anteeksi, jos niin tapahtui.)
Luovuksissa sanoi…
Avatar, taitaa olla niin että raha-asiat ovat tässä touhussa ne kaikkein hankalimmat. Ilman elatuksen säännöllisiä murheita tämähän olisi unelma-ammatti ja ateljee taivas maan päällä. Nyt tuntuu olo joltain aivan muulta ja tämä ei todellakaan liity sinuun, joten ei syytä pyydellä anteeksi. Meneillään oleva v***tus on aivan kokonaan ihan oma vaivani.

Toivottavasti verottajan kanssa selkiytyy. Ei sekään ole kiva jos joutuu silmätikuksi.
heliku sanoi…
Olen sitä mieltä, että taiteilijat itse ovat avainasemassa parantaakseen omaa elinkeinoaan.
Jos kaikki taiteilijat kieltäytyisivät kunniasta pitää näyttelyitä ilmaiseksi julkisissa tiloissa, voisi se lopulta johtaa haluttuun lopputulokseen. Mielestäni kyse on ennenkaikkea periaatteesta: kenenkään työtä ei saa hyödyntää ilmaiseksi. Jos taiteilijalla on näyttelyssä vaikkapa 10 teosta, saa hän näyttelykorvauksia verojen ja kuvaston osuuden jälkeen muutama sata euroa. Miksi tällaisista palkkioista ollaan valmiita luopumaan? Vain oman uran edistämisen tähdenkö?

Taiteilijat toimivat eri lähtökohdista. Monilla on toinen työ, esim. taideopettajan tai kokonaan eri alalta. Tästä työstä saatava tulo takaa toimeentulon ainakin osittain. Toiset yrittävät pärjätä omalla teosmyynnillään paremmalla tai huonommalla menestyksellä. Vain harvoilla on rahaa, esim. perintöä niin paljon, että se takaa rahahuolista vapaan elämän. Näyttelykorvausasian kuntoonsaattaminen hyödyttäisi kaikkia taitelijaryhmiä ja olisi pieni, mutta merkittävä askel taiteilijoiden toimeentulon parantamiseksi. Ja ennenkaikkea se olisi vastike tehdystä työstä.
Luovuksissa sanoi…
heliku,

kai suurin ongelma tässä on juuri tuo taiteilijoiden hajanaisuus. Jokaisella on vähän omansalainen lähestyminen ja elämän tilanne näihin asioihin., niinkuin sanoit.

Näyttelylakko vaatisi aika tehokasta toimintaa järjestöjen taholta ja luulen että nykytilanteessa "taiteilijalakot" taitavat jäädä haaveeksi... mutta ajatus on toki herkullinen. Toivottavasti elän niin vanhaksi että näen tuon ihmeen jos se joskus toteutuu.

Aika usein ns. edunvalvonta liityy raha-asoihin ja jotta näitä raha-asioita kyettäisiin hoitamaan tehokkaasti, niin tulisi myös nähdä selkeämmin taiteilijan ammatin elinkeino puoli..
heliku sanoi…
Hankalaa on, että jos on itse aktiivinen ja tarjoaa töitään esille museoon, joutuu pahimmassa tapauksessa maksamaan jopa tilavuokraa. Yleensä joutuu tinkimään näyttelykorvauksista. Ilmeiseti tämä tilanne ei tunnu haittaavan taiteilijakuntaa, ehkä tarpeeksi moni saa rahoitusta näyttelytoiminnalleen muualta.

Nykytilanne on epäreilu niitä kohtaan, jotka eivät syystä tai toisesta ole päässeet apurahaputkeen. Veikkaan, että tällaisia taiteilijoita on suurin osa. Taiteen kentällä vallitsevat rakenteet ovat vanhentuneita. Ne ovat siltä ajalta peräisin, kun taiteilijoita oli huomattavasti vähemmän ja jaettavaa oikeasti riitti. Alan käytännöt pitäisi muuttaa vastaamaan paremmin nykypäivää.

Taiteiljaliitotkin toimivat välillä kuin kultapossukerhot. Alan sisäinen diskriminointi näkyy esim. jäseneksiotossa. Ammattikoulutuksen saaneita taiteilijoita pidetään vuosikausia
kokelasjäsenenä. Toimiiko perinteinen ammattiliitto näin? Yleensä liitto on sitä vavempi, mitä enemmän sillä on jäseniä.
Luovuksissa sanoi…
heliku,

kaikki mitä tuossa sanot on niin totta.

Ammattiliittojen jäsenyyden määrittelee ns. taiteellinen taso, mikä on varsin epämääräinen käsite. Tällä puolustetaan ns. vapaata taidetta, eli sitä että taiteilija saa toteuttaa itseään vapaasti eli tehdä mitä huvittaa.

Tässä mielessä taiteilijoiden ammattiliitot poikkeavat perinteisistä ammattiliitoista. Joskus mietin että meidän taiteilijoiden touhussa on kyse enemmänkin "uskonnollisesta" toiminnasta kuin ammatista. Opin (=vapaan taiteen) puhtautta vaalitaan erilaisten portinvartioiden toimesta. Ja keskustelu oikeasta taiteesta herättää yhä edelleen tunnekuohuja kuin vääräuskoisten ja oikeaoppisten kohtaamisissa konsanaan.

Taiteilijoiden ammattiliitot ovat elinkeinoasioissa hieman hampaattomia nykypäivän vaatimusten edessä.

Kaikille tasapuolinen taiteilijapalkka tai taiteilijatoiminnan tuki olisi hyvä ratkaisu raha-ongelmiin. Olen asiasta yrittänyt jo vuosia herättää keskutelua, mutta eipä mitään tapahdu... vain suuri hiljaisuus.
heliku sanoi…
On hyvä, että olet jaksanut pitää asiaa esillä ja suunnitella malleja tasapuolisempaan rahanjakoon. Muutoksesta ei ole toivoa,jos ongelmasta ei puhuta.
Toki on selvää, että vaikenemalla taiteilijakunta ei saa asioitaan etenemään.

Kuvasto kerää tällä hetkellä tietoja taiteilijoiden kokemuksesta näyttelykorvauksien saamisen suhteen. Lisätietoja löytyy Kuvaston sivuilta. Toivottavasyi taiteilijat osallistuvat tällaiseen kyselykartoitukseen, niin ongelman kokonaislaajuus tulee esiin.
Luovuksissa sanoi…
heliku

Yritän jatkossakin herätellä keskustelua, vaikka vähän yksin puhelulta välillä tuntuu...

Täytyypä tutkia ja osallistua Kuvaston kyselyyn. Mielenkiintoista nähdä millainen on tulos. Veikkaan että ollaan lapsen kengissä tässä asiassa.
heliku sanoi…
Kuvasto on ottanut varsin neutraalin linjan näyttelykorvausten suhteen. Näyttelykorvaukset pyritään maksamaan ilmoitusten perusteella, muttei niitä haeta oikeusteitse eli museo voi härskisti jättää ne maksamatta.

Muistan, että 90-luvun alussa puhuttiin siitä, että liian tiukat vaatimukset kuvastomaksujen maksamisesta esim. gallerioille aiheuttivat taiteilijoiden massapaon kyseisestä edunvalvontainstituutiosta.

Mielestäni nykyinen linja, jossa julkiset instanssit ovat velvoitettuja maksamaan kuvastomaksut, mutta galleriat eivät on hyvä.

Hankalaa taas on se, että monet museot ja muut kulttuurikeskukset vetoavat siihen, ettei gallerioiden tarvitse kyseistä maksua maksaa.

Mielestäni on kuitenkin kyse kahdesta eri asiasta. Galleriat ovat selkeästi pienyrittäjien pyörittämiä myymälöitä, jotka eivät saa verorahoja. Kulttuurikeskusten ja museoiden päätehtävä on taas elämysten, näyttelyiden järjestäminen. Ne usein perivät jopa sisäänpääsymaksun. Niissä vierailee myös suuremmat ihmismassat näyttelyä katsomassa kuin gallerioissa.

Viime kädessä me taiteilijat määrittelemmme näiden edunvalvontakoneistojen tehokkuuden.
Luovuksissa sanoi…
Paras ratkaisu taiteilijan kannalta olisi varmaan ns. taiteilijapalkka, tai taiteilijatoiminnantuki, jota maksettaisiin kaikille taiteensa varassa sinnitteleville tasapuolisesti.

Tätä "perustuloa" vastaan voisin ainakin itse hyvin luopua mahdollisista näyttelykorvauksista ja ehkä myös copyright-oikeuksistanikin.

Hyvä olisi jos tästä saataisiin kunnollinen, eli laaja keskustelu aikaiseksi.

Voi myös olla että galleriatoiminnan rinnalle kehkeytyy myös toisenlaisia tapoja esitellä taidetta. Elämyksellisyys on tullut jo vahvasti museoihin ja erilaiset kulttuuritapahtumat/tempaukset vetävät väkeä.

Lienee ajan kysymys koska tämä tulee vielä läpitunkevammin myös kuvataiteen alueelle. Viime keväinen Antony Gormleyn saviprojekti on hyvä esimerkki tästä.

...ja jos tämä on oikeasti suunta johon ollaan menossa niin nyt alkaisi olla jo kiire "esiintymispalkkio"-käytäntöjen sopimiselle.
heliku sanoi…
Olet aivan oikeassa. Olen samaa mieltä, ettei näyttelykorvauksia enää tarvittaisi, jos saataisiin aikaiseksi taiteilijapalkka.

Tylsää vain kun asiat etenevät tosi hitaasti, jos ollenkaan.

Niin todellakin: taiteilijat ovat elämyksentuottajia. Ja siitä kuuluu maksaa!
heliku sanoi…
Vaikka kannatakin taiteilijapalkkaa, tuo sekin ratkaisu mukanaan pohdittavaa.

Taiteilijapalkkavaihtoehdossa on haasteena se, miten kontrolloidaan taiteilijuus, koulutuksella, aktiviteetilla? Onko mahdollista, että monet hyvätkin tekijät putoaisivat sen piiristä pois samaan tapaan kuin nykyisestä apurahajärjestelmästä
jonkun ulkopuolisen raadin mielipiteen vuoksi. Silloin näille tekijöille ei olisi tarjolla edes näyttelykorvauksia, jotka ovat siinä mielessä demokraatisia, että tehdystä työstä maksetaan edes jonkinlainen korvaus.

Olisiko taiteilijapalkka vastikkeellista, esim. että edellytettäisiin pitämään näyttely tietyssä ajassa rahaa vastaan.

Nämä ovat muutamia ksymyksiä, joita voisi pohtia. Ajatus on kyllä kehittämisenarvoinen kunhan demokratia turvataan.
Luovuksissa sanoi…
joo, kyllä näissä pohdittavaa riittää. Ja luulen että sellainen järjestelmä johon kaikki olisivat tyytyväisiä on mahdoton.

Taitailijapalkka-systeemissä ammattijärjestöiden asema vahvistuisi, sillä ne varmaankin tulisivat olemaan niitä tahoja jotka määrittelevät sen kuka on "oikea taiteilija" ja kuka ei. En tiedä onko tämäkään hyvä, koska jo nyt ihmisiä roikutetaan kokelasjäseneinä vuosikausia ja peli varmasti muuttuisi vielä raadollisemmaksi jos valta kasvaisi.

Tänään oli Hesarissa uutinen jossa ehdotetaan uuden (Suomen Akatemian kaltaisen) itsenäisen viraston perustamista taiteen rahoitusta varten. Jos näin käy, niin luulen että taiteilijoiden koulutus ja "tutkimustyö" vain korostuu apurahojen jaossa entisestään ja tavallisilla perustaiteilijoilla on yhtä tiukkaa kuin ennenkin.
heliku sanoi…
Jos näin käy, voi miettiä kuka meitä taiteilijoita edustaa, kun tällaisia instituutioita luodaan.
Päättäjien apuna olisi ilmeisesti pieni harvainvaltaa kannattava klikki, joka haluaa pitää kiinni saavutetuista eduista ja mahdollisuuksien mukaan turvata asemiaan entisestään.
Luovuksissa sanoi…
Ei kai tässä auta muu kuin nostaa jatkossakin asioita esille aina kun tilaisuus ilmaantuu.

"Kuka meitä taiteilijoita edustaa" on ihan aiheellinen kysymys.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä