Minulta kysyttiin äskettäin mistä erottaa niin sanotut taidevalokuvat muista valokuvista, kuten laadukkaista uutis- ja lehtikuvista, sillä pelkästään kuvia katsomalla eroa ei aina ole niin ilmeinen? Ja lehtikuvissa on joskus mitä hienoimpia otoksia, jotka täyttävät taiteen laatukriteerit kaikin tavoin.Selkein ero löytynee kuvaajan pyrkimyksistä. Taidevalokuvan lähtökohta on taiteen tavoittelu jo valotushetkellä. Kuvaajan toiminta tähtää siis taiteen tekemiseen. Siinä missä lehtikuvaaja tavoittelee tietynlaista yksiselitteisyyttä ja oleellista informaatiota asiasta, niin taidevalokuvaaja puolestaan etsii taiteelle tyypillistä moniselitteisyyttä ja jättää tiedonvälittämiset ja mahdolliset asiayhteydet taka-alalle.
Taideteokselle on tyypillistä ettei se avaudu katsojalle ensi silmäyksellä, vaan teosta joutuu pohtimaan ja sen ymmärtämiseen on kuljettava ikäänkuin kerrosten läpi. Jos täyttä ymmärrystä edes löytyy.
Lehtikuvan on taas oltava niin selkeä että sen tajuaa heti. Mutta toki raja näiden välillä on hieman epäselvä ja tulkinnallinen. Entä jos lehtikuvaaja ja valokuvataiteilija kuvaavat saman kohteen. Toiselle syntyy valokuvataideteos, toiselle lehtikuva ja molemmat ovat ”taiteelliselta” laadultaan vastaavia. Tämä nostaa esiin kysymyksen mitä taide oikeastaan on?
Ehkä taide on sopimuskysymys? Olemme sopineet että valokuvataiteilijoiden otokset ovat ”oikeiden” taiteilijoiden teoksia ja museokelpoista taidetta. Ja muiden ottamat kuvat ovat jotain muuta. Oman vivahteensa tähän valokuvasoppaan tuo se että, aika usea valokuvataiteilija toimii myös lehtikuvaajan roolissa.
Aika on tässä kuitenkin säälimätön tuomari. Sen hampaissa testataan kaikki kuvat riippumatta siitä kenen valottamia ne ovat. Kun vuosikymmenet irroittavat lehtikuvat alkuperäisistä yhteyksistään, niin kuvat nähdään yhä enenevästi ”vain kuvina” ilman uutisia johon ne liittyivät. Kuvat alkavat elää omaa elämäänsä kuvina kuvien joukossa. Näin parhaat kuvat nousevat esiin ja joistakin lehtikuvaajista kuoriutuu taiteen klassikoita, joiden teosten rinnalla monen valokuvataiteilijan tuotanto näyttää roskalta.
Kommentit
Minusta ero on selvä: porno tavoitteena on kiihottaa, taide pyrkii antamaan syvempiä elämyksiä. Värillisyys ei siis ole avainsana, mutta mustavalkoisissa kuvissa lähtökohtaisesti kai pyritään taiteen vaikutelmiin? En ole kummoinen valokuvaaja, mutta valon hallinta lienee pääosassa mv-kuvissa, lisäksi yllättävien kuvakulmien, asentojen ja tunteiden löytäminen. Värilliset alastonkuvat ilman pornoperspektiiviä pyrkivät usein miellyttämään oletetulla kauneuskäsityksellä, siis kitschiä?
Mitä sanoo ammattilainen?
määrittelit itse aika hyvin tuo eron "porno tavoitteena on kiihottaa, taide pyrkii antamaan syvempiä elämyksiä" oli sitten kyse minkä värisestä kuvamateriaalista tahansa. Ja voihan vaikka öljymaalatenkin tehdä pornoa kuten Gustave Courbet aikana ennen värikuvaa.
...mutta mv/väri ajatuksessa saattaa kyllä olla jotain perää. Valokuvaus on siirtynyt läpilinjan väriin. Ja aiemmin huonosti kestäville värikuville lupaillaan jo 200 vuoden "väritakuita". Vain poikkeus tapauksissa kuvataan mustavalkeaa ja usein kun haetaan ns. taiteellista otetta.
Sen verran mitä olen seurannut valokuvataiteilijoiden töitä, niin kyllä väri on valttia suurimmalla osalla.
Mustavalkeassa on se ongelma että ne eivät taas kestä samalla tavalla tulosteina kuin värikuvat. Jos haluaa että mv kuva kestää haalistumatta aikaa niin se on kehitettävä vanhoin menetelmin.
En tiedä olenko oikessa kun ennustan että vanhat valokuvankehitys menetelmät siirtyvät taidemenetelmien joukkoon, vähän samaan tapaan kuin kävi litografialle 1800-luvulla. Moni taidegrafiikan menetelmä on alkujaan ollut kirjapainomenetelmä, joka on jäänyt kehityksen jalkoihin ja jota taiteilijat ovat sitten alkaneet soveltaa omiin tarkoituksiinsa.