On paljon tarinoita epäonnistujista jotka ryhdistäytyvät, saavat elämänsä raiteilleen ja menestyvät. Dropoutin, pudokkaan muuttuminen "prinssiksi" on elokuvien käsikirjoittajien vakioaiheita. Näissä kertomuksista luuserin johdattaa pelastukseen usein nainen. Sankari löytää todellisen minänsä ja paljastuu hiomattomaksi timantiksi, saa menestystä, rahaa, seksiä ja parisuhdeonnea.Tämän kaltaisia tuhkimotarinoita kuunnellessa/katsellessa nousee mieleen kysymys, onko pudokkaan ainoa tie onnelliseen ja hyväksyttävään elämään se että löytyy paikka menestyksen auringosta? Eikö ole mitään muuta reittiä kunnon ihmiseksi kuin että löytää paikkansa systeemistä ja pelaa sääntöjen mukaan?
Suomalainen koulutuksen ja osaamisen nimeen vannova yhteiskunta on rakennettu järjestelmäksi, jonka pitäisi tuottaa osaavia yksilöitä, hyviä veronmaksajia koneiston tarpeisiin. Pisa pisteitä tulee, koululaitosta kehutaan maailman parhaaksi. Jossain on kuitenkin aukko kun tuhansia nuoria tipahtelee peruskoulun jälkeen ulos kouluputkesta ennen kuin elinikäinen oppiminen on edes kunnolla alkanutkaan.
Heitä ei kiinnosta lukiot, ammattikoulut, ei aikuiskoulutus, eikä avoimet tai suljetut yliopistot. Heitä on paljon ja joka vuosi tulee lisää muutama tuhat. Se on 7% ikäluokasta. Suurin osa poikia. Usein he putoavat täysin tyhjän päälle, koska töitä ei saa. Koulutus on valttia myös työmarkkinoilla. Takana ovat ne vuodet jolloin lautapojille, läheteille ja apukuskeille ym. oppipojille oli hommia jos niihin vain halusi. Nykyisin ei saa edes haravoida ilman "alemman puistopuutarhurin" sertifikaattia.
Kun kuuntelee poliitikkojen ja muiden päättäjien kannanottoja ongelmaan, niin tämän virallisen huolen kärki kohdistuu koulutukseen. Mietitään mikä saisi nuoret pysymään opintiellä riittävän pitkään ja saamaan todistukset ja ammatit. Se että on erilaista oppimista työn ohessa tai muita reittejä valmistua ammattiin, helpottavat varmasti ongelmaa, mutta perimmäistä syytä ne eivät ratkaise.
Kun nuori kasvaa suht tasapainoisessa kodissa, saa riittävästi turvaa, tukea, huolenpitoa ja läheisyyttä, niin tältä pohjalta on helpompi ponnistaa elämässä eteen päin, kuin kasvuympäristöstä jossa "kukaan ei välitä". On paljon ongelmaperheitä, päihdettä ja väkivaltaa, mutta yksin ne eivät selitä nuorten pudokkaiden suurta määrää.
Iso syy ongelmaan löytyy yleisessä asenteessa lapsiin. Lapsista on vaivihkaa tullut ilonpilaajia jotka tekevät elämästä tuskaa ja vaikeuttavat vanhempien itsensä toteuttamista. Lapset ovat syy lihomiseen, huonoon seksielämään, siihen ettei ehdi harrastaa eikä mihinkään ole enää varaa. Lapset ovat kalliita ja elämä oli silloin ennen vapaata ja hauskaa. Ja tähän vielä lehtien kestoaihe siitä kuinka vaikeaa on yhdistää ura ja perhe. Kaikesta tästä puhutaan avoimesti lasten kuullen.
Tilanne on asennetasolla muuttunut niin että lapsia hankitaan kun uskotaan lapsen tuovan sisältöä, lisä-arvoa elämään, eli ikään kuin odotetaan että lapsi antaa jotain minulle. Kun sitten elo lapsen kanssa menee hankalaksi tai hän muuten haittaa omia rientoja, niin lapsi jätetään rauhaan kasvamaan itsekseen "kukaan ei välitä" tilanteeseen. Yhä harvemmat "antavat kaikkensa" lapsensa edestä.
Hieman pelkistettyä, mutta tätä on ilmassa. Lasten syy että elämä on pilalla ja lapset myös tietävät tämän. Ei ihme että nuorten mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin ja ettei koulu maistu. Kukapa haluaisi valmistua ammattiin, tulla veronmaksajaksi, perustaa perhe ja saada kaiken vaivan palkaksi päin helvettiä olevan elämän. Parempi olla vaan ja katsella mistä tuulee. Voisiko elämän elää jotenkin muuten?
Kirjoitus liittyy Facebook ryhmään koulupudokkaat jonne toivotaan runsasta osanottoa.
Kommentit