Siirry pääsisältöön

Itseoppineella on kivinen tie

Aamun hesarissa oli mielipidekirjoitukseni itseoppineiden vaikeasta tiestä taidealalla. Itseoppinut, autodidakti kreik. autodidaktos tarkoittaa henkilöä joka on ominpäin kouluja käymättä hankkinut tieto-taitonsa. Itseoppimisesta ei pahemmin puhuta tässä koulutuksen läpivärjäämässä maassa, jossa ei kohta saa edes siivota ilman "puhtaus-viihtyisyys vastaavan" tutkintoa. Aiheesta tulisi puhua, sillä monelle koulupudokkaalle tämä on se ainoa tie varjoista valoon, ja mahdollisuus oman paikan löytämiseksi auringosta.

Itseoppineella on kivinen tie

Helsingin Sanomissa 13.7. oli artikkeli itseoppineista eri alojen taiteilijoista ja yhtenä esimerkkinä käytettiin Tanja Konsteniusta, joka osti kameran 22 vuotiaana ja nyt kuusi vuotta myöhemmin on debytoinut taiteilija ja apurahaputkessa kiinni.

Kuulostaa helpolta, sillä yleensä tie taiteilijaksi kulkee erilaisten kuvataidekerhojen, taidelukioiden, opisto-, ammatti- ja korkeampien opinahjojen kautta. Yleistäen voidaan arvioida että ammatin oppiminen ja näkemyksen kypsyminen vaatii noin seitsämän vuoden ahkeran työn. Koulutus helpottaa taiteilijan taivalta, sillä omatoiminen omaksuminen vie helposti tuplasti enemmän aikaa.

Opinahjoissa luodaan suhteiteita toisiin opiskelijoihin, vanhempiin kollegoihin ja alan toimijoihin. Taidekentällä on hyötyä ihmissuhteista ja siitä että ikäänkuin kasvaa järjestemään sisälle. Homogeeninen taideyhteisö suhtautuu karsaasti keittiön kautta alalle pyrkiviin ja niihin jotka toimivat pelisäännöistä poiketen tai tekevät vähemmän muodikasta taidetta.

Luovat alat kiinnostavat ja suomi on täynnä eriasteista kouluja tai kursseja läpikäyneitä henkilöitä, joista vain pieni osa päätyy ammattitaiteilijoiksi. Tästä joukosta jäävuoren huippu saa apurahoja ja vielä harvemmat pystyvät oikeasti hankimaan elantonsa taiteellaan ilman tukia.

Se että itseoppinut pääsee nopeasti apurahoille on harvinainen poikkeus ja antaa väärän kuvan asioista. Toivon ettei kyseessä ole onnenkantamoinen, vaan kannuste hyvin tehdystä työstä ja tärkeän teeman esiinnostamisesta (syrjäytyneet).

Kommentit

Ripsa sanoi…
Muistatko, Pekka, kun ehkä parikymmentä vuotta käytiin taistelua semmoisesta aiheesta, että jos kuvataiteilija rupeaa opettajaksi, hänen pitää suorittaa didaktiikan opinnot ja opetusharjoittelu?

Muinaisessa TaiKissa olikin sitten kursseja, mutta ne kuivuivat ehkä siihen ettei tullut tarpeeksi opiskelijoita.

Minä muistan julistaneeni siinä vaiheessa jossain paikallisessa lehdessä että on taiteilijoita jotka ovat luontojaan hyviä opettajia ja sitten sellaisia joista ei opettajia saa kepittämällääkään.

Tämä liittyy Hesari- aiheeseesi sikäli, että muistaakseni niissä ties kuinka monessa TAISTO-mietinnössä todettiin että taiteilijat saavat parhaiten tuloja opettamisesta.

Koululaitos oli didaktiikan suhteen järkähtämätön. Taiteilijaparat hikoilivat kesäyliopistoissa ja yrittivät saada sen hemmetin cumun aikaseks. Mutta monelle nousikin sitten kynnykseksi opetusharjoittelu. Kukaan ei suostunut ottamaan Oikeita Taiteilijoita harjoitteluun.

Ilmeisesti pelättiin anarkistista luovaa solutusta...
Luovuksissa sanoi…
Joo, muistan. Nykyisin kuitenkin aika moni opettaa ja siihen taiteilijoita rohkaistaan. Kaksoistutkinto olisi mielestäni ihan hyvä ajatus, eli kuvataiteilija valmistuisi samalla johonkin toiseen ammattiin millä voisi osa-aikaisesti elättää itsensä ja rahoittaa taiteilut., mutta tämä vaatisi aikalailla isoa yhteiskunnallista remppaa, kuten kunnilta, valtiolta osa-aikaisia työpaikkoja, vaikka kiintiöt taiteilijoille. Eli lakisääteisesti turvattaisiin taiteilijoille osa-aikaista työtä. ...liian iso muutos, joten tämä hautunee toteutumattomien ideoiden unholaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Museonäyttelymies

Kerran nuorten kanssa keskustellessa tuli selväksi, että osa työuraansa aloittelevista nuorista pitää joitakin työtehtäviä turhina "paskaduuneina" joita ei haluta tehdä. Esimerkkinä nousi esiin Tiger rihkama ketju , missä ei haluttu olla töissä. Näennäisestä liikkeen harjoittamasta viherpesusta huolimatta halpiskama ja muovirihkama edustivat nuorille turhaa kulutusta, jonka lisäämistä maailmaan ei haluttu edistää. Jyrkin asenne oli, että "mieluummin kadulla kodittomana kuin Tigerissa krääsää myymässä". Kyse oli siis eettisestä valinnasta, omilla teoilla maailmaan vaikuttamisesta. Tämä nuorten kanssa käyty taannoinen keskustelu muistui mieleeni viime uudenvuoden aattona kun olin Helsingin kaupungin teatterissa katsomassa Lisää saikkua, kiitos! näytelmää. Sitä katsellessa oli vaikea löytää perustetta miksi tämä kliseinen esitys oli ylipäätään tehty. Koin esityksen jonninjoutavaksi, turhaksi ajanhaaskaukseksi. Se oli teatteririhkamaa, krääsää johon osallistumista

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syö

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat