Mieleeni nousi vuosia sitten kuulemani radiohaastattelu, jossa lauluntekijältä kysyttiin hänen laulujensa synnystä. Muusikko kertoi tekevänsä vain sellaista musiikkia mistä itse pitää, soittavansa niitä soittimia joita osaa ja kirjoittavansa teksteihinsä ajatuksia joita alitajunta nostaa luonnostaan esiin.
Kun tekijä itse pitää musiikistaan, niin on todennäköistä että joku toinenkin liikkuu samoilla aalloilla ja tykästyy lauluu. Lauluteossa on tärkeää unohtaa itsensä, omat mielipiteensä ja varmat käsitykset elämästä, ja yksinkertaisesti on vain keskityttävä itse lauluun, teokseen ja antaa sen tulla sellaiseksi kuin se on tullakseen. Jos lauluun tulee tästä huolimatta "väriä" tai sanomaa, niin se tulee ikäänkuin vahingossa - lahjana.
Kari Hotakainen on puhunut samasta asiasta muistuttamalla että kirjailijan pitää unohtaa itsensä, esim. se että on "työväen kirjailija" ja hänen pitää keskittyä vain tarinaan ja antaa roolihenkilöiden kehittyä vapaasti ilman ennakkoasenteita ja leimoja. Vain näin voi syntyä hyvää kirjallisuutta.
Sama asia on läsnä myös kuvataiteessa. Parasta taidetta syntyy kun taiteilija hylkää omat ennakkokäsityksensä ja ylipäätään kaiken mikä voi värjätä tekemistä johonkin suuntaan. Liian lukkiutuneet käsitykset asioista ja mustavalkoiset, jäykät maailmankuvat rajoittavat luovuutta. Taidetta tehdessään taiteilijan tulisi unohtaa politiikka, uskonto, yhteiskuntakriittinen roolinsa, nais-/miestaiteilijuutensa ja omat tietämiset tai muut "varmat totuudet", sillä miten muuten taide voi olla ns. vapaa.
Mutta kuka meistä todella kykenee tähän, astumaan sivuun rooleistaan ja luopumaan edes hetkeksi uskomuksistaan? Maailmankatsomukset ja ennakkoluulot ovat meissä niin syvälle juurtuneina, että niitä on todella vaikea sivuuttaa. Luulen että "vapaata taidetta" ei ole olemassakaan, muualla kuin teoriassa.
Kaikki taide on aina jotenkin rajoittunutta. Se on eri tavoin sidottujen ihmisten tekemää, eikä koskaan täysin vapaata. Käsite "vapaa taide" ei kerro taiteen todellisesta vapaudesta vaan pikemminkin taiteilijan vapaasta elämäntavasta, jossa voi toteuttaa itseään niinkuin parhaaksi kokee.
Kun tekijä itse pitää musiikistaan, niin on todennäköistä että joku toinenkin liikkuu samoilla aalloilla ja tykästyy lauluu. Lauluteossa on tärkeää unohtaa itsensä, omat mielipiteensä ja varmat käsitykset elämästä, ja yksinkertaisesti on vain keskityttävä itse lauluun, teokseen ja antaa sen tulla sellaiseksi kuin se on tullakseen. Jos lauluun tulee tästä huolimatta "väriä" tai sanomaa, niin se tulee ikäänkuin vahingossa - lahjana.
Kari Hotakainen on puhunut samasta asiasta muistuttamalla että kirjailijan pitää unohtaa itsensä, esim. se että on "työväen kirjailija" ja hänen pitää keskittyä vain tarinaan ja antaa roolihenkilöiden kehittyä vapaasti ilman ennakkoasenteita ja leimoja. Vain näin voi syntyä hyvää kirjallisuutta.
Sama asia on läsnä myös kuvataiteessa. Parasta taidetta syntyy kun taiteilija hylkää omat ennakkokäsityksensä ja ylipäätään kaiken mikä voi värjätä tekemistä johonkin suuntaan. Liian lukkiutuneet käsitykset asioista ja mustavalkoiset, jäykät maailmankuvat rajoittavat luovuutta. Taidetta tehdessään taiteilijan tulisi unohtaa politiikka, uskonto, yhteiskuntakriittinen roolinsa, nais-/miestaiteilijuutensa ja omat tietämiset tai muut "varmat totuudet", sillä miten muuten taide voi olla ns. vapaa.
Mutta kuka meistä todella kykenee tähän, astumaan sivuun rooleistaan ja luopumaan edes hetkeksi uskomuksistaan? Maailmankatsomukset ja ennakkoluulot ovat meissä niin syvälle juurtuneina, että niitä on todella vaikea sivuuttaa. Luulen että "vapaata taidetta" ei ole olemassakaan, muualla kuin teoriassa.
Kaikki taide on aina jotenkin rajoittunutta. Se on eri tavoin sidottujen ihmisten tekemää, eikä koskaan täysin vapaata. Käsite "vapaa taide" ei kerro taiteen todellisesta vapaudesta vaan pikemminkin taiteilijan vapaasta elämäntavasta, jossa voi toteuttaa itseään niinkuin parhaaksi kokee.
Kommentit