Ateljeetossuni olivat kuluneet käytössä melko huonoon kuntoon. Olin ostanut ne joskus 20 vuotta sitten. Ne ovat kunnon paksua nahkaa ja kestävät vuosikausia, sanoi myyjä. Ja oikeassa oli.
Mutta mikään hyvä ei jatku loputtomiin, vaikka kuinka laadukasta olisi. Niinpä koitti päivä jolloin jouduin uudelleenarvioimaan tossutilanteeni. Ostanko uudet vai annanko uskollisille palvelijoilleni jatkoajan?
Otin tossut kainaloon ja lähdin kierroselle. Ensin suutarilta arvio kannattaako ylipäätään korjata ja mitä homma maksaa. Sitten kauppojen valikoimia katsomaan. Löytyi muutaman kympin vaahtomuovista läpykkää ja kaikenlaista muuta työjalkineeksi luokiteltua. Oli muovista lestiä, puista lestiä, pehmustettuja ja jalkaa hierovia tuotekehittelyn tuloksia hintahaarukassa 50-150 euroa.
Pohdin ekologisuutta, sitä onko luonnon kannalta parempi työllistää suutaria vai kaukoidän tehtaita monenkirjavine alihankinta- ja kauppiasketjuineen. Kelpo kansalaisen pitäisi kuulemma kuluttaa, jotta kestäväkehitys ja maailmantalous saisi loputtomasti kasvaa ja tuoda hyvinvointia, mannaa ja hunajaa maapallon asukkaille.
Tässähän tämä onkin ihmisen ongelma. Mihin uskoa, millaista tulevaisuutta rakentaa? Luottaako siihen että jatkuva kasvu tuo paremman huomisen ja maapallon ylikäytön ongelmat ratkaistaan aikanaan kaiken kulutuskysynnän ja työpaikkojen turvaamisen ohessa. Vai lähteäkö suosiolla siitä että elintasoa on pakko pudottaa ja palata monta askelta taaksepäin aikaan jolloin käsityötä tehtiin paljon yleisemmin. Vai tuleeko kenties Jeesus takaisin ja laittaa asiat kerralla kuntoon uuden luomakuntansa kera, jolloin kelpo kristittyjen ympäristö-sikailuilla ei ole oikeastaan mitään väliä?
Tässä tapauksessa valitsin käsityön. 40 eurolla ostin tossuilleni jatkoaikaa taas vuosiksi eteenpäin. Oliko tämä ekoteko? Tämän kaltaisia valintoja tulee vastaa lähes jokapäivä ja yleensä talouskasvu vie voiton. Käsityö kun ei oikein ole kilpailukykyistä tehdastuotannon kanssa. Olemme ilmeisesti jonkin sortin patti-tilanteessa.
Mutta mikään hyvä ei jatku loputtomiin, vaikka kuinka laadukasta olisi. Niinpä koitti päivä jolloin jouduin uudelleenarvioimaan tossutilanteeni. Ostanko uudet vai annanko uskollisille palvelijoilleni jatkoajan?
Otin tossut kainaloon ja lähdin kierroselle. Ensin suutarilta arvio kannattaako ylipäätään korjata ja mitä homma maksaa. Sitten kauppojen valikoimia katsomaan. Löytyi muutaman kympin vaahtomuovista läpykkää ja kaikenlaista muuta työjalkineeksi luokiteltua. Oli muovista lestiä, puista lestiä, pehmustettuja ja jalkaa hierovia tuotekehittelyn tuloksia hintahaarukassa 50-150 euroa.
Pohdin ekologisuutta, sitä onko luonnon kannalta parempi työllistää suutaria vai kaukoidän tehtaita monenkirjavine alihankinta- ja kauppiasketjuineen. Kelpo kansalaisen pitäisi kuulemma kuluttaa, jotta kestäväkehitys ja maailmantalous saisi loputtomasti kasvaa ja tuoda hyvinvointia, mannaa ja hunajaa maapallon asukkaille.
Tässähän tämä onkin ihmisen ongelma. Mihin uskoa, millaista tulevaisuutta rakentaa? Luottaako siihen että jatkuva kasvu tuo paremman huomisen ja maapallon ylikäytön ongelmat ratkaistaan aikanaan kaiken kulutuskysynnän ja työpaikkojen turvaamisen ohessa. Vai lähteäkö suosiolla siitä että elintasoa on pakko pudottaa ja palata monta askelta taaksepäin aikaan jolloin käsityötä tehtiin paljon yleisemmin. Vai tuleeko kenties Jeesus takaisin ja laittaa asiat kerralla kuntoon uuden luomakuntansa kera, jolloin kelpo kristittyjen ympäristö-sikailuilla ei ole oikeastaan mitään väliä?
Tässä tapauksessa valitsin käsityön. 40 eurolla ostin tossuilleni jatkoaikaa taas vuosiksi eteenpäin. Oliko tämä ekoteko? Tämän kaltaisia valintoja tulee vastaa lähes jokapäivä ja yleensä talouskasvu vie voiton. Käsityö kun ei oikein ole kilpailukykyistä tehdastuotannon kanssa. Olemme ilmeisesti jonkin sortin patti-tilanteessa.
Kommentit