Kävin eilen katsomassa Ylioppilasteatterissa Give Me Back My Son! esityksen. Tyttäreni aloitti syksyllä YT:ssä yhtenä uutena näyttelijänä ja tämä oli tuoreen porukan ensimmäinen koitos. Tästä syystä katselin esitystä erityisellä mielenkiinnolla. Se oli ihan hyvä veto. Nuoruuden innolla läpiviety esitys. Joskin siinä oli - varsinkin ensimmäisellä jaksolla - hieman liikaa ylimääräistä ilmaa, nukahtelua, pienoista toistoa. Mikä tarkoittaa liikaa pituutta. Mutta kaiken kaikkiaan kelpo esitys, josta ei myöskään puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Kohtauksessa, jossa elektroniikkakorjaaja paiskoo hajalle printterin reippaalla apinanraivolla, jäin miettimään hieman työturvallisuutta. Rytinässä printteri levisi pieninä paloja laajalle alueelle ja näyttelijätär sai ikävästi vuotavan haavan sormeensa. Vaikka sotkuja siivoiltiin ja imuroitiin esityksen aikana ja tauolla, niin silti näin katsojana hieman huolestuin näyttelijöiden puolesta, kun osa juoksenteli paikalla paljain jaloin ja toisia raahattiin areenalla sinne tänne. Tämä hieman häiritsi esityksen katsomista. Katsojan tehtävä on katsoa, seurata ja nauttia esityksestä, eikä huolestua näyttelijöiden terveydestä.
Esityksessä pohdittiin myös taiteen olemusta. Alun verkkokaupan työntekijöiden keskustelu käsitetaiteesta, siitä kuka on taiteilija ja extemporee taidevideon teko; nämä nostattivat odotuksia että asiassa päästään kohta todella mielenkiintoisille vesille. Homma sitten pikkuhiljaa hyytyi kliseeksi kun näyttämölle ilmestyi pari käsitetaiteilijaa ottamaan tilaa taiteellaan haltuun.
Jäin miettimään mikä taidelaji voisi sopia näyttämölle, niin että homma toimisi ja olisi yleisöllekin mielenkiintoisempaa seurata. Käsitetaiteilijoiden työstentely kun on vähän sellaista hiljaista pohdiskelua, jossa työprosessin mielenkiintoimmat asiat tapahtuvat taiteilijan pään sisällä, mikä ei sinänsään ole katsojalle mitenkään kiinnostavaa, ellei sitten taidepohdintaan ja dialogiin saada oikein kunnolla terävyyttä.
Yksi taideajatus joka voisi toimia näyttämöllä on ns. kyhäelmätaide eli bricollage jossa taideteos kyhätään ihan mistä tahansa tilanteessa saatavilla olevista materiaaleista. Jos halutaan vähän rajumpaa otetta niin apua löytyy vaikkapa action painting tai butohin suunnasta. Butoh on japanilainen vapaamuotoinen hetkeen inspiroitu tanssi, performance, jota usein yhdistellään tavanomaisen maalauksen kanssa erilaisissa esityksissä ja se tulee joskus varsin lähelle action painting meininkiä.
Kolmas asia jota jäin miettimään oli katsomon pienuus. Nyt käytössä ei ollut paikat kuin muutamalle kymmenelle katsojalle, kun osa katsomosta on uhrattu mikseripöydälle. Tämä oli mielestäni sääli kun esitykselle soisi enemmän yleisöä.
Kuva Ylioppilasteatterin juliste näytelmästä
Kommentit