Siirry pääsisältöön

Olkaamme ylpeitä elokuvan osaajista

Aamu Hesarissa oli ilokseni pieni kommenttini Tuntematon sotilas -elokuvan saamaan surkeaan kritiikkiin. Kun kriitikko katselee valtavirtaelokuvaa tai viihdettä taiteen silmälasien läpi niin toki pettyy. Tässä kirjoitukseni:

Olkaamme ylpeitä elokuvan osaajista

Kriitikko Juha Typpö on pettynyt (HS 27.10.) uuteen Tuntematon sotilas -elokuvaan. Hän moitti tekijöitä rohkeuden puutteesta ja katsoi, ettei elokuva perustele olemassaoloaan. Ongelma ei ole siinä etteikö elokuva olisi sinänsä hyvin tehty: "Teknisesti uusi tuntematon on virheetöntä työtä. Kaikki kuvauksesta leikkaukseen ja äänityksestä jälkihuoltoon on tehty niin hyvin kuin suomessa on mahdollista." Hiotuista kuvakulmista ja hienouksista huolimatta elokuva näyttäytyy kriikolle taiteen näkökulmasta vaajamittaisena.
Elokuvassa kuitenkaan ole kyse vanhaa kyseenalaistavasta ja uutta etsivästä taiteesta ei vaan käsityöstä, Suomi 100  -juhlatuotteesta ja vanhan ikonin päivityksestä. Kriitikko etsii taidetta sieltä missä sitä ei ole. Viihteenä ja suomalaisen elokuva-alan käsityöläisten osaamisen työnäytteenä elokuva perustelee hyvin olemassaolonsa. Olkaamme suomalaiset ylpeitä elokuva-alamme osaajista. 


Pekka Hannula
Taidegraafikko, Espoo

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Museonäyttelymies

Kerran nuorten kanssa keskustellessa tuli selväksi, että osa työuraansa aloittelevista nuorista pitää joitakin työtehtäviä turhina "paskaduuneina" joita ei haluta tehdä. Esimerkkinä nousi esiin Tiger rihkama ketju , missä ei haluttu olla töissä. Näennäisestä liikkeen harjoittamasta viherpesusta huolimatta halpiskama ja muovirihkama edustivat nuorille turhaa kulutusta, jonka lisäämistä maailmaan ei haluttu edistää. Jyrkin asenne oli, että "mieluummin kadulla kodittomana kuin Tigerissa krääsää myymässä". Kyse oli siis eettisestä valinnasta, omilla teoilla maailmaan vaikuttamisesta. Tämä nuorten kanssa käyty taannoinen keskustelu muistui mieleeni viime uudenvuoden aattona kun olin Helsingin kaupungin teatterissa katsomassa Lisää saikkua, kiitos! näytelmää. Sitä katsellessa oli vaikea löytää perustetta miksi tämä kliseinen esitys oli ylipäätään tehty. Koin esityksen jonninjoutavaksi, turhaksi ajanhaaskaukseksi. Se oli teatteririhkamaa, krääsää johon osallistumista

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syö

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat