Toki meillä on näyttelyitä, joita voidaan pitää – ainakin näin keski-ikäisen valkoisen heteromiehen näkökulmasta – varsin feminiinisinä, kuten taannoinen Barbi-näyttely tai vaikkapa parhaillaan Kiasmassa menossa oleva karva-pörhistely Shoplifter. Mutta toisaalta meillä on Magritten ja Kupkan esitykset Rexissä ja Ateneumissa. Vaikka on taiteilijoita, joiden tekeminen on naisellista tai miehistä tai muuta sukupuoleen liittyvää näkökulmaa alleviivaavia, niin näiden ääripäiden välissä on kuitenkin suuri joukko taiteilijoita, joiden tekeminen on sukupuolineutraalia ja joiden teoksista ei päätellä mitään tekijän sukupuolesta.
Alan naisistumisesta huolimatta näyttelyt sisältöineen ovat olleet varsin monipuolisia. Taidekentällä toimivien naisten kunniaksi onkin sanottava, että he osanneet hoitaa kokonaisuutta hyvin ilman sen kummempia sukupuolesta johtuvia vääristymiä.
Kuitenkin sukupuoli on läsnä ihmisten asenteissa ja teoissa. Joskus nuorena sain ystävältäni nuhteet taiteilustani: ”Älä nyt enää tuhlaa aikaasi piirtelyyn vaan mee töihin. Et sä vittu tajuu, et taide on vaan sellaista homojen hommaa. Siinä menee hyvä mies ihan pilalle.” No, en tajunnut ja osaltaan siksi tiemme erkaantuivat.
Joskus myöhemmin kohtasin asenteen, jossa ”ihan kivoja” teoksiani ei osteta koska ateljeevieras – nainen – sanoi aivan suoraan, ettei hän ”periaatteessa” osta mitään miestaiteilijalta vaan aina naistaiteilijalta, koska ”vain nainen kykenee koskettamaan sieluani”, mutta ”ihan kiinnostavaa oli vierailla ateljeessasi”.
Tällaisia kun kohtaa, niin onneksi on ateljee, johon voi sulkeutua piirtelemään. Sehän tässä lopulta tärkeintä on.
Kommentit