8.2.2021
Vanhat Tarvonsillat
70-luvun lopulla marraskuussa Tarvon saarella oli sankka pakkasen aiheuttamama sumu. Olin sattumalta paikalla tuossa erikoisessa maisemassa, joka oli muuttunut satumaisen epätodelliseksi. Ensimmäinen kuva on otettu Tarvon saarelta Espoon suuntaan ja taustalla kulkee Läntinen Tarvonsilta. Kuvan naiset katselevat kohti etelää vanhan kalamajan suuntaan.Maisema oli todellakin erikoinen. Tässä se mitä naiset katsovat. Kuvassa näkyy vanha kalamaja ja sen edessä verkkojen kuivauspuomit. Ilmeisesti maja oli tuolloin vielä käytössä. Tarvon saari on ollut lähinnä kalastajien käytössä, ennen sen osittaista hautautumista Tarvontien (Valtatie 1) alle. Paikka liitetään myös kieltolain aikaseen pirtun salakuljetukseen. Espoon ja Helsingin raja kulkee saaren poikki. Tässä Helsingin puolella oleva Itäinen Tarvonsilta, joka yhdistää saaren Munkkiniemeen, jota kuvassa ei oikein näy sankan sumun takia. Isäni Simo Hannula innostui kuvasta ja käytti sitä etsauksensa lähtökohtana lisäillen teokseensa kesätunnelmaa, ja puun ja liikennemerkin läntisen sillan suulta. Isän teoksessa silta on kääntynyt peilikuvaksi. Näin grafiikassa käy kun painolaatalta vedoksia otetaan. Se mitä laatalle piirretään kääntyy painettaessa päinvastoin. Paikka on ollut itselleni tärkeä ja olen ottanut silloista kuvia myös tuon erikoisen päivän jälkeen. Tai kenties juuri tuon päivän takia kun olen yrittänyt etsi vastaavaa hetkeä, jota ei ole kuitenkaan tullut. Tässä Läntinen Tarvonsilta vuonna 1981 niin ikään marraskuussa. Tässä silta on täysin suora, eikä mitään jään aiheuttamia tuhoja vielä näy. Taustalla Tarvon saari.Muutamia vuosia myöhemmin 1986 jäät olivat jo vetäneet sillan venkuralle. Silta tuhoutui jäiden takia pari vuotta myöhemmin ja tilalle tehtiin ponttonisilta 1989. Tässä vielä itäpuolen silta vuoden 1981 marraskuulta. Sähköpylväät on uusittu ja siirretty toiselle puolelle siltaa kuin ne olivat olleet pari-kolme vuotta aiemmin. Taustalla on Munkkiniemi.Tein sillasta polymeerigravyyri vedoksen vuonna 1996. Palaan aika ajoin paikkaan yhä. Mutta luultavaa on ettei tuo 70-luvun marraskuinen päivä enää koskaan palaa. Mutta muisto säilyy.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Taidegrafiikan sanakirja
TAIDEGRAFIIKKAAN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MENETELMIÄ Taidegrafiikka on kuvataiteen laji, jossa taiteen tekoon sekoittuu erilaisten painotekni...
-
Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien ristey...
-
Longer version of this article is at my homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compa...
-
Laitan tähän piirtämisjumpan rungon, jota voi vapaasti soveltaa kuvataiteen opetuksessa ja muissa yhteyksissä. Perusajatus tässä on järjestä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti