Laitan tähän muutaman ehdotuksen, jotka kirjoitin jo viime vuonna taiteilijoiden toimeentulo vaikeuksien helpottamiseksi. Osa ajatuksista on vielä raakileita, mutta esim. maanlaajuinen artoteekkijärjestelmä olisi varmasti sellainen ajatus joka olisi mahdollista toteuttaa varsin pienellä panostuksella. Kirjastot ovat jo olemassa ja asiaa voisi hyvin alkaa rakentaa tämän jo olemassa olevan järjestelmän yhteyteen.
Jälleenmyyjä tietokanta on ehkä hieman liian radikaali ajatus ja se saattaisi herättää pientä närää "taiteen markkinoilla". Uraneuvonta ja mentorointi taas voisivat olla kehittämiskelpoisia ajatuksia. Alla kuitenkin kaikki ehdotukset:
1. Työehtosopimus
Monilla eri aloilla on raha-asiat ja muut velvoitteet määritelty selkein sopimuksin. Miksi ei myös taiteilijoiden ja myyjäosapuoltenen kesken voisi sopia yleisiä käytäntöjä, joiden mukaan toimitaan? Myyntitapa on muotoutunut pitkälle galleristien etujen mukaiseksi ja systeemi varmasti jatkuu ennallaan ellei taiteilijakunta ala vaatia siihen muutoksia. Sopimukset ovat normaalisti taiteilijan ja galleristin kahdenvälisiä, eikä niistä mielellään kerrota ulkopuolisille. Nyt tarvittaisiin kunnon keskustelua epäkohdista ja siitä miten maan näyttelytoiminnan saisi paremmin palvelemaan kuvataiteilijaa.
Tarkasteluun voisi ottaa vaikkapa galleristien käytännön, jossa ensin kokonaismyynnistä otetaan pois prosentit ja vasta sitten veloitetaan gallerian vuokra. Tämä tarkoittaa sitä että esim. 10000 euron myynnistä otetaan ensin esim. 35% ja tästä vähennetään vuokra esim. 3000 euroa, jolloin näyttelytilitystä tulee n. 3500 euroa. Olisiko reilumpaa ensin vähentää vuokraa taulumyynnillä ja vasta sitten kun vuokra on kuitattu alkaisivat prosentit juosta. Näin toimien tilitystä kertyisi n. 1000 euroa enemmän. Tosin taiteilijan kannalta paras käytäntö olisi kansainvälinen 50/50 periaate, jossa vuokraa ei peritä lainkaan. Kokonaismyynti laitetaan puoliksi ja myös näyttelyn pitämisen riski puolittuu. Nykyisessä vuokravetoisessa järjestelmässä, galleristi "turvaa selustansa" ja riski jää suurelta osin taiteilijan kannettavaksi.
2. Tietokanta jälleenmyyjistä
Kuvataiteilijoiden toimeentuloa voisi parantaa myös kunnollinen rekisteri kaikista maan gallerioista ja näyttelypaikoista. Samaan tapaan kuin taiteilijoidenkin "laatua" voi arvioida matrikkeli/cv tietojen pohjalta, niin miksi ei myäs taiteilija voisi arvioida eri näyttelypaikkoja tiettyjen faktojen pohjalta. Suomessa voi lähes kuka tahansa perustaa gallerian ja aloittaa toiminnan "taiteen asiantuntijana". Ala on melkoisen kirjava ja monenlaista yrittäjää onkin liikkeellä.
Taiteilijalle oma yksityinen näyttely on aina tärkeä asia. Näyttelyssä voidaan kiteyttää esim. tietyn työskentelyjakson paras anti tai pitää huolella, jopa vuosia valmisteltu "puheenvuoro" tärkeästä teemasta. Ei siis ole yhdentekevää onko galleristilla taide-elämän ymmärrystä ja tarvittavaa kaupallista kokemusta vai onko kyseessä satunnainen yrittäjä, jonka ansiot ovat kokonaan muilta aloilta. Taiteilijalla tulisi olla oikeus tietää kenen käsiin hän antaa uransa rakentamisen ja myös mahdolliset odotuksensa esim. "läpimurtonäyttelystä" tai hyvästä myynnistä.
3. Uraneuvonta
Taiteilijoilla tulisi myäs olla mahdollisuus saada asiantuntevaa neuvontaa uraan ja toimeentuloon liittyvistä asioista. Taidekoulutuksessa ei juurikaan panosteta siihen miten kohdata arjen mukanaan tuoma selviytymistaistelu. Nyt tarvittaisiin kuvataiteilijat ja taideasiat tunteva henkilö, jonka puoleen voisi kääntyä taiteilijauran ongelmakohdissa. Tämä "taiteilijakonsultti" olisi käytettävissä tarvitsi sitten neuvontaa apurahan haussa, kirjanpito ongelmissa, näyttelysopimuksen teossa tai missä tahansa uraan ja toimeentuloon liittyvässä asiassa. Oikea paikka tälläiselle uraneuvonnalle olisi varmaankin Suomen Taiteilijaseura. Opetusministeriöllä olisi tässä hyvä mahdollisuus auttaa pikkurahalla taiteilijakuntaa, sillä niukoilla resursseilla tähän ei ole muuten mahdollisuuksia.
4. Mentorit
Toinen edellistä sivuava ajatus on "mentorointi", mutta resurssikysymys on tämäkin. Mentorointia on jo kauan käytetty työnohjauksessa ja nykyisin siitä on tullut osa mm. naisyrittäjien toimintaa. Käytäntä tuntuu toimivan ja kokemukset ovat olleet pääasiassa hyviä. Mentorijärjestelmässä kokeneempi taiteilija jakaisi omaa tieto-taitoaan uraansa aloittelevien hyödyksi. Kyse ei ole taiteellisen työskentelyn ohjauksesta, eikä terapiasta, vaan taiteilijan ammatin karikoiden torjunnasta. Siitä että nuorella on joku, kenen puoleen hän voi kääntyä, aina kun tarvitseen ulkopuolista näkemystä asioihinsa. Suomen laajasta taiteilijakunnasta varmasti löytyisi joukko jo pitempää uraa tehneitä konkareita, joiden kokemuksista, onnistumisista ja erheistä voisi jälkipolvikin hyötyä.
5. Työhuonegalleriat
Lisäksi kaivataan uudenlaisia työhuoneratkaisuja. Tarvitaan katutasoon ihmisten pariin sijoittuvia työhuoneita, joiden yhteydessä olisi myös pieni myyntitila. Yleislääkkeeksi kaikille taiteilijoille tästä ei ole, mutta varmasti osaa taiteilijakuntaa kiinnoistaisi tämänkaltainen työskentely ja ihmisten suora kohtaaminen. Ja miksi ei myös "taidekuluttajaa" miellyttäisi ajatus ostaa teos helposti suoraan "alkutuottajalta" ja ilman välikäsiä. Työhuonemyynti takaisi varmasti joillekin leveämmän leivän, kuin gallerioiden satunnaiset tilitykset tai epävarma apurahajärjestelmä.
6. Kampanjat taiteen kiinnostavuuden lisäämiseksi
Vain murto-osa suomalaisista on ostanut "oikean" taiteilijan tekemän taideteoksen. Taide mielletään kalliiksi ja elitistiseksi puuhailuksi. Kynnys ostaa taideteos on varsin korkea. Tulisiko järjestää säännöllisiä "tiedotuskampanjoita", joilla yleistä kiinnostusta taiteeseen pyrittäisiin kasvattamaan? Voi vain kuvitella, mikä vaikutus taiteilijoiden toimeentuloon olisi sillä, että taidetta ostavien suomalaisten osuus nousisi "murto-osasta" esim. 10-20%:iin. Olisiko perusteltua käyttää osa kulttuuriin suunnatuista varoista tähän toimintaan?
7. Maankattava taidelainaamojärjestelmä
Taidelainaamoja on ollut suomessa jo jonkin aikaa ja kokemukset niistä ovat olleet rohkaisevia. Taide tavoittaa lainaamojen kautta myös niitä ihmisiä, jotka eivät perinteisissä gallerianäyttelyissä käy. Teoksen saa kotiinsa pienellä kuukausivuokralla ja maksella sen omakseen erä kerrallaan. Taidelainaamotoiminta selvästi laajentaa taiteenostajien kirjoa ja taiteilijoiden kannalta olisi varmasti hyödyllistä, jos tätä toimintaa voisi kehittää edelleen. Onko jo tutkittu loppuunasti mahdollisuudet saada taidelainaamot osaksi esim. maankattavaa kirjastojärjestelmää?
8. Apuraharemontti
Tarvitaan myös kunnollista keskustelua apurahoista. Nykyinen järjestelmä aiheuttaa taiteilijakunnan jakautumista kahteen kastiin. On pieni joukko niitä, jotka voivat tuettuna rakentaa uraansa ja on alati kasvava joukko niitä joille taiteen tekeminen käy yhä raskaammaksi taakaksi kantaa. Palveleeko nykyinen systeemi aidosti ja demokraattisesti taiteilijakuntaa, vai tulisiko tähän aktiivisesti etsiä muutosta. Voisiko ratkaisu löytyä siitä, että taiteilijakunta alkaisi vaatia tasapuolisista kansalais- tai taiteilijapalkkaa epävarmojen apurahojen sijaan?
Jälleenmyyjä tietokanta on ehkä hieman liian radikaali ajatus ja se saattaisi herättää pientä närää "taiteen markkinoilla". Uraneuvonta ja mentorointi taas voisivat olla kehittämiskelpoisia ajatuksia. Alla kuitenkin kaikki ehdotukset:
1. Työehtosopimus
Monilla eri aloilla on raha-asiat ja muut velvoitteet määritelty selkein sopimuksin. Miksi ei myös taiteilijoiden ja myyjäosapuoltenen kesken voisi sopia yleisiä käytäntöjä, joiden mukaan toimitaan? Myyntitapa on muotoutunut pitkälle galleristien etujen mukaiseksi ja systeemi varmasti jatkuu ennallaan ellei taiteilijakunta ala vaatia siihen muutoksia. Sopimukset ovat normaalisti taiteilijan ja galleristin kahdenvälisiä, eikä niistä mielellään kerrota ulkopuolisille. Nyt tarvittaisiin kunnon keskustelua epäkohdista ja siitä miten maan näyttelytoiminnan saisi paremmin palvelemaan kuvataiteilijaa.
Tarkasteluun voisi ottaa vaikkapa galleristien käytännön, jossa ensin kokonaismyynnistä otetaan pois prosentit ja vasta sitten veloitetaan gallerian vuokra. Tämä tarkoittaa sitä että esim. 10000 euron myynnistä otetaan ensin esim. 35% ja tästä vähennetään vuokra esim. 3000 euroa, jolloin näyttelytilitystä tulee n. 3500 euroa. Olisiko reilumpaa ensin vähentää vuokraa taulumyynnillä ja vasta sitten kun vuokra on kuitattu alkaisivat prosentit juosta. Näin toimien tilitystä kertyisi n. 1000 euroa enemmän. Tosin taiteilijan kannalta paras käytäntö olisi kansainvälinen 50/50 periaate, jossa vuokraa ei peritä lainkaan. Kokonaismyynti laitetaan puoliksi ja myös näyttelyn pitämisen riski puolittuu. Nykyisessä vuokravetoisessa järjestelmässä, galleristi "turvaa selustansa" ja riski jää suurelta osin taiteilijan kannettavaksi.
2. Tietokanta jälleenmyyjistä
Kuvataiteilijoiden toimeentuloa voisi parantaa myös kunnollinen rekisteri kaikista maan gallerioista ja näyttelypaikoista. Samaan tapaan kuin taiteilijoidenkin "laatua" voi arvioida matrikkeli/cv tietojen pohjalta, niin miksi ei myäs taiteilija voisi arvioida eri näyttelypaikkoja tiettyjen faktojen pohjalta. Suomessa voi lähes kuka tahansa perustaa gallerian ja aloittaa toiminnan "taiteen asiantuntijana". Ala on melkoisen kirjava ja monenlaista yrittäjää onkin liikkeellä.
Taiteilijalle oma yksityinen näyttely on aina tärkeä asia. Näyttelyssä voidaan kiteyttää esim. tietyn työskentelyjakson paras anti tai pitää huolella, jopa vuosia valmisteltu "puheenvuoro" tärkeästä teemasta. Ei siis ole yhdentekevää onko galleristilla taide-elämän ymmärrystä ja tarvittavaa kaupallista kokemusta vai onko kyseessä satunnainen yrittäjä, jonka ansiot ovat kokonaan muilta aloilta. Taiteilijalla tulisi olla oikeus tietää kenen käsiin hän antaa uransa rakentamisen ja myös mahdolliset odotuksensa esim. "läpimurtonäyttelystä" tai hyvästä myynnistä.
3. Uraneuvonta
Taiteilijoilla tulisi myäs olla mahdollisuus saada asiantuntevaa neuvontaa uraan ja toimeentuloon liittyvistä asioista. Taidekoulutuksessa ei juurikaan panosteta siihen miten kohdata arjen mukanaan tuoma selviytymistaistelu. Nyt tarvittaisiin kuvataiteilijat ja taideasiat tunteva henkilö, jonka puoleen voisi kääntyä taiteilijauran ongelmakohdissa. Tämä "taiteilijakonsultti" olisi käytettävissä tarvitsi sitten neuvontaa apurahan haussa, kirjanpito ongelmissa, näyttelysopimuksen teossa tai missä tahansa uraan ja toimeentuloon liittyvässä asiassa. Oikea paikka tälläiselle uraneuvonnalle olisi varmaankin Suomen Taiteilijaseura. Opetusministeriöllä olisi tässä hyvä mahdollisuus auttaa pikkurahalla taiteilijakuntaa, sillä niukoilla resursseilla tähän ei ole muuten mahdollisuuksia.
4. Mentorit
Toinen edellistä sivuava ajatus on "mentorointi", mutta resurssikysymys on tämäkin. Mentorointia on jo kauan käytetty työnohjauksessa ja nykyisin siitä on tullut osa mm. naisyrittäjien toimintaa. Käytäntä tuntuu toimivan ja kokemukset ovat olleet pääasiassa hyviä. Mentorijärjestelmässä kokeneempi taiteilija jakaisi omaa tieto-taitoaan uraansa aloittelevien hyödyksi. Kyse ei ole taiteellisen työskentelyn ohjauksesta, eikä terapiasta, vaan taiteilijan ammatin karikoiden torjunnasta. Siitä että nuorella on joku, kenen puoleen hän voi kääntyä, aina kun tarvitseen ulkopuolista näkemystä asioihinsa. Suomen laajasta taiteilijakunnasta varmasti löytyisi joukko jo pitempää uraa tehneitä konkareita, joiden kokemuksista, onnistumisista ja erheistä voisi jälkipolvikin hyötyä.
5. Työhuonegalleriat
Lisäksi kaivataan uudenlaisia työhuoneratkaisuja. Tarvitaan katutasoon ihmisten pariin sijoittuvia työhuoneita, joiden yhteydessä olisi myös pieni myyntitila. Yleislääkkeeksi kaikille taiteilijoille tästä ei ole, mutta varmasti osaa taiteilijakuntaa kiinnoistaisi tämänkaltainen työskentely ja ihmisten suora kohtaaminen. Ja miksi ei myös "taidekuluttajaa" miellyttäisi ajatus ostaa teos helposti suoraan "alkutuottajalta" ja ilman välikäsiä. Työhuonemyynti takaisi varmasti joillekin leveämmän leivän, kuin gallerioiden satunnaiset tilitykset tai epävarma apurahajärjestelmä.
6. Kampanjat taiteen kiinnostavuuden lisäämiseksi
Vain murto-osa suomalaisista on ostanut "oikean" taiteilijan tekemän taideteoksen. Taide mielletään kalliiksi ja elitistiseksi puuhailuksi. Kynnys ostaa taideteos on varsin korkea. Tulisiko järjestää säännöllisiä "tiedotuskampanjoita", joilla yleistä kiinnostusta taiteeseen pyrittäisiin kasvattamaan? Voi vain kuvitella, mikä vaikutus taiteilijoiden toimeentuloon olisi sillä, että taidetta ostavien suomalaisten osuus nousisi "murto-osasta" esim. 10-20%:iin. Olisiko perusteltua käyttää osa kulttuuriin suunnatuista varoista tähän toimintaan?
7. Maankattava taidelainaamojärjestelmä
Taidelainaamoja on ollut suomessa jo jonkin aikaa ja kokemukset niistä ovat olleet rohkaisevia. Taide tavoittaa lainaamojen kautta myös niitä ihmisiä, jotka eivät perinteisissä gallerianäyttelyissä käy. Teoksen saa kotiinsa pienellä kuukausivuokralla ja maksella sen omakseen erä kerrallaan. Taidelainaamotoiminta selvästi laajentaa taiteenostajien kirjoa ja taiteilijoiden kannalta olisi varmasti hyödyllistä, jos tätä toimintaa voisi kehittää edelleen. Onko jo tutkittu loppuunasti mahdollisuudet saada taidelainaamot osaksi esim. maankattavaa kirjastojärjestelmää?
8. Apuraharemontti
Tarvitaan myös kunnollista keskustelua apurahoista. Nykyinen järjestelmä aiheuttaa taiteilijakunnan jakautumista kahteen kastiin. On pieni joukko niitä, jotka voivat tuettuna rakentaa uraansa ja on alati kasvava joukko niitä joille taiteen tekeminen käy yhä raskaammaksi taakaksi kantaa. Palveleeko nykyinen systeemi aidosti ja demokraattisesti taiteilijakuntaa, vai tulisiko tähän aktiivisesti etsiä muutosta. Voisiko ratkaisu löytyä siitä, että taiteilijakunta alkaisi vaatia tasapuolisista kansalais- tai taiteilijapalkkaa epävarmojen apurahojen sijaan?
Kommentit