Keväällä taiteilijoiden asioista puhuttiin aika laajasti ja myös eriväristä poliittista myötätuntoa osoitettiin taiteilijakunnalle. Mutta vaalien jälkeen näyttävät nämä taiteilijoiden elatuksen murheet taas unohtuvat ja siirtyvän jonnekin taka-alalle tärkeimpien asioiden tieltä. Ja myös taiteilijakunta näyttää olevan hissukseen ja hieman odottavalla kannalla.
Asioihin ei kuitenkaan tule muutosta odottamalla ääneti ateljeessa. Siksi lähetin muutama viikko sitten Hesarin mielipiteeseen pienen kirjoituksen, mutta harmikseni Hs ei sitä kuitenkaan julkaissut, joten laitan sen nyt tähän. Keskustelu olisi hyvä käynnistää uudelleen ja puhua asiat ja epäkohdat auki ja etsi uusia näkökulmia ja erilaisia toimintamalleja. Ohessa myös kuva "paraatin jälkeen" etsauksesta (1994), joka mielestäni sopii hyvin tämän aiheen kuvitukseksi. Tässä mielipidekirjoitus:
Uudessa budjettiesityksessä unohdetaan jälleenkerran suomalaisen taiteilijakunnan ahdinko. Luvassa on pientä "indeksikorotusta", eli taiteilijoiden tilanne ei tule muuttumaan yhtään valoisemmaksi, ainakaan lähitulevaisuudessa.
Päivän mantra näyttää myös olevan kulttuurivienti. Hyvä ja kannatettava ajatus sinänsä. Mutta etenevätkö kultuurin asiat nyt järkevästi, "tyvestä puuhun"-periaatteella vai onko kabineteissa sovittu että nyt yritetään jonkinlaista suoraa "latvaloikkaa"? Eikö yleensä kaikenlaisessa viennissä ole niin että "tuotannon" tulisi olla ensin kunnossa ja että myös "kotimarkkinoiden" tulisi toimia edes siedettävästi?
Kuvataiteessa tilanne on nyt se että ns. "tuotanto" takkuilee pahanlaatuisesti, kun suuri osa taiteilijakuntaa keskittää päähuomionsa toimeentulo-ongelmien ratkomiseen ja haaskaa energiat hanttihommiin, eikä niinkään taiteelliseen työskentelyyn. Ja mitä "kotimarkkinoihin" tulee, niin niitä ei oikeastaan ole. Pieni joukko gallerioita ja muita aktiiveja sinnittelee kiitettävästi taiteen myynnin parissa, mutta laajemmin taide ei käy kaupaksi, eikä kiinnosta.
Yksi konkreettinen keino, joka voisi osaltaan parantaa taiteilijoiden tilannetta ja hieman myös "laajentaa markkinoita", on ns. taidelainaamo toiminnan kehittäminen valtakunnalliseksi järjestelmäksi. Paikallisten taiteilijaseurojen pyörittämiä artoteekkejä on jo nyt toiminnassa muutamilla paikkakunnilla suurempien kirjastojen yhteydessä. Ja kokemuksen näistä ovat olleet rohkaisevia.
Taidelainaamojen kautta taide leviää laajemmalle ja saavuttaa myös sellaisia ihmisiä jotka eivät muuten koskaan käy gallerioissa tai museoissa. Taidelainaamosta voi kuka tahansa saada teoksen mukaansa pientä kuukausivuokraa vastaan. Ja koska vuokra toimii myös osamaksuna, niin useimmiten lainatut teokset myös lunastetaan omiksi.
Kulttuuripäättäjien kannattaisi etsiä keinot ja käytännöt taidelainaamotoiminnan laajentamiseksi koko maan kattavaksi järjestelmäksi, sillä tämä auttaisi taiteilijakuntaa enemmän kuin pelkät tyhjät lupaukset ja indeksikorotukset. Tilanne kotimaassa olisi ensin rakennettava kuntoon, jotta viennillä olisi edellytykset vielä silloinkin kun tämä ns. kulttuurinvientihanke tulee tiensä päähän.
Asioihin ei kuitenkaan tule muutosta odottamalla ääneti ateljeessa. Siksi lähetin muutama viikko sitten Hesarin mielipiteeseen pienen kirjoituksen, mutta harmikseni Hs ei sitä kuitenkaan julkaissut, joten laitan sen nyt tähän. Keskustelu olisi hyvä käynnistää uudelleen ja puhua asiat ja epäkohdat auki ja etsi uusia näkökulmia ja erilaisia toimintamalleja. Ohessa myös kuva "paraatin jälkeen" etsauksesta (1994), joka mielestäni sopii hyvin tämän aiheen kuvitukseksi. Tässä mielipidekirjoitus:
Uudessa budjettiesityksessä unohdetaan jälleenkerran suomalaisen taiteilijakunnan ahdinko. Luvassa on pientä "indeksikorotusta", eli taiteilijoiden tilanne ei tule muuttumaan yhtään valoisemmaksi, ainakaan lähitulevaisuudessa.
Päivän mantra näyttää myös olevan kulttuurivienti. Hyvä ja kannatettava ajatus sinänsä. Mutta etenevätkö kultuurin asiat nyt järkevästi, "tyvestä puuhun"-periaatteella vai onko kabineteissa sovittu että nyt yritetään jonkinlaista suoraa "latvaloikkaa"? Eikö yleensä kaikenlaisessa viennissä ole niin että "tuotannon" tulisi olla ensin kunnossa ja että myös "kotimarkkinoiden" tulisi toimia edes siedettävästi?
Kuvataiteessa tilanne on nyt se että ns. "tuotanto" takkuilee pahanlaatuisesti, kun suuri osa taiteilijakuntaa keskittää päähuomionsa toimeentulo-ongelmien ratkomiseen ja haaskaa energiat hanttihommiin, eikä niinkään taiteelliseen työskentelyyn. Ja mitä "kotimarkkinoihin" tulee, niin niitä ei oikeastaan ole. Pieni joukko gallerioita ja muita aktiiveja sinnittelee kiitettävästi taiteen myynnin parissa, mutta laajemmin taide ei käy kaupaksi, eikä kiinnosta.
Yksi konkreettinen keino, joka voisi osaltaan parantaa taiteilijoiden tilannetta ja hieman myös "laajentaa markkinoita", on ns. taidelainaamo toiminnan kehittäminen valtakunnalliseksi järjestelmäksi. Paikallisten taiteilijaseurojen pyörittämiä artoteekkejä on jo nyt toiminnassa muutamilla paikkakunnilla suurempien kirjastojen yhteydessä. Ja kokemuksen näistä ovat olleet rohkaisevia.
Taidelainaamojen kautta taide leviää laajemmalle ja saavuttaa myös sellaisia ihmisiä jotka eivät muuten koskaan käy gallerioissa tai museoissa. Taidelainaamosta voi kuka tahansa saada teoksen mukaansa pientä kuukausivuokraa vastaan. Ja koska vuokra toimii myös osamaksuna, niin useimmiten lainatut teokset myös lunastetaan omiksi.
Kulttuuripäättäjien kannattaisi etsiä keinot ja käytännöt taidelainaamotoiminnan laajentamiseksi koko maan kattavaksi järjestelmäksi, sillä tämä auttaisi taiteilijakuntaa enemmän kuin pelkät tyhjät lupaukset ja indeksikorotukset. Tilanne kotimaassa olisi ensin rakennettava kuntoon, jotta viennillä olisi edellytykset vielä silloinkin kun tämä ns. kulttuurinvientihanke tulee tiensä päähän.
Kommentit