Tuon tuostakin törmää kaupallisen ja ei-kaupallisen taiteen määritelmiin. Niin kuin tänään Hesarissa, jossa asiaa sivuttiin artikkelissa, jossa pohdittiin taidekentän vasemmistolaisuutta. Artikkelissa todettiin että on todella vaikeaa löytää oikeistolaiseksi tunnustautuvaa taiteilijaa ja että oikeastaan vasemmistolaisuus on edellytys uran rakentamiselle suomalaisessa taidemaailmassa. 70-lukulainen poliittinen ajattelu on juurtunut syvälle asenteisiin. Jos olet taiteilijana väärän värinen, niin se asia kannattaa pitää omana tietona jottei "leimaannu" ja matkanteko käy turhan hankalaksi.
Taiteen myyminen on siis edelleen pahasta, kapitalistista hapatusta. Kaupallisuus on oikeistolaisuutta ja aito taide asuu vasemmalla. Mutta mikä oikein on kaupallista, mitä on kaupallisuus?
Jos myyn ja teen tilaustyön jonnekin, niin se on varmasti kaupallista... ehkä siis oikeistolaista? Mutta entä jos samaan paikkaan menee teos muusta "muuten vain-tehdystä" ns. omasta tuotannostani, "itsetutkiskelun hedelmä", jota ei ole tehty ketään tai mitään tarkoitusta ajatellen... olisiko kyse nyt vasemmistolaisesta teoksesta? Muuttuuko teos kaupan myötä kaupalliseksi? Siirtyykö se tai siirrynkö minä taidepoliittisella kartalla vasemmalta oikealle? Entä säilyykö teoksen ei-kaupallinen ts. aidon taiteen luonne, jos välissä on kauppias torjumassa rahan saastuttavaa vaikutusta?
Onko kaupallisen ja ei-kaupallisen taiteen ero siinä että kaupallinen myydään heti tai on jopa tehty myyntiä ajatellen. Ja että ei-kaupallinen, poliittisesti korrekti teos taas myydään myöhemmin ja mielellään jonkun toisen kuin taiteilijan toimesta? Tai sitten se myydään museoon, joka takaa teoksen ei-kaupallisen aitouden, vaikka hinta olisi kuinka kapitalistisen korkea tahansa.
Ei-kaupallisen teoksen "myynti" eli sen tuoma taloudellinen hyöty voi tulla myös jälkijunassa peitellysti, esim. apurahojen muodossa. Näin ajateltuna apurahat ovat eräänlaista rahanpesua, jossa likainen "oikeistolainen" raha pestään puhtaaksi "vasemmistolaiseen" kukkaroon sopivaksi ja kutsutaan sitä aatteelle sopivasti "taiteilijapalkaksi". Näin kaikkein kommunistisinkin taiteilija voi hyvällä omallatunnolla kannattaa esim. taiteeseen yleisesti nivoutuvaa elitismiä, mikä taas on oikeistolaisuuteen ja yläluokkaan liittyvä asia. Absurdia.
Hieman ilkeämielinen kärjistys, mutta asiat värjäytyvät aina sen mukaan miltä kantilta niitä tarkastelee. Ja minä yritän katsella asioita mahdollisimman värittömien silmälasien takaa. Olen aina äänestänyt ihmistä veisaamatta viis puoluerajoista tai muista ideologioista. Tärkeämpää on oikeudenmukaisuus ja se ei varmasti toteudu jos vallankahvassa on vain yhden värinen ideologia.
Tämä on oikeastaan aika pelottavaa, sillä jos en kannata valtaväriä ja kumarra vallitsevan taiteilijapolitiikan koneistoa, niin löydän itseni jokatapauksessa vastavirtaan kulkijoiden joukosta. Jos et ole puolella, niin olet vastaan. Sekö on taiteilijapoliittisen pelin henki?
Taiteen myyminen on siis edelleen pahasta, kapitalistista hapatusta. Kaupallisuus on oikeistolaisuutta ja aito taide asuu vasemmalla. Mutta mikä oikein on kaupallista, mitä on kaupallisuus?
Jos myyn ja teen tilaustyön jonnekin, niin se on varmasti kaupallista... ehkä siis oikeistolaista? Mutta entä jos samaan paikkaan menee teos muusta "muuten vain-tehdystä" ns. omasta tuotannostani, "itsetutkiskelun hedelmä", jota ei ole tehty ketään tai mitään tarkoitusta ajatellen... olisiko kyse nyt vasemmistolaisesta teoksesta? Muuttuuko teos kaupan myötä kaupalliseksi? Siirtyykö se tai siirrynkö minä taidepoliittisella kartalla vasemmalta oikealle? Entä säilyykö teoksen ei-kaupallinen ts. aidon taiteen luonne, jos välissä on kauppias torjumassa rahan saastuttavaa vaikutusta?
Onko kaupallisen ja ei-kaupallisen taiteen ero siinä että kaupallinen myydään heti tai on jopa tehty myyntiä ajatellen. Ja että ei-kaupallinen, poliittisesti korrekti teos taas myydään myöhemmin ja mielellään jonkun toisen kuin taiteilijan toimesta? Tai sitten se myydään museoon, joka takaa teoksen ei-kaupallisen aitouden, vaikka hinta olisi kuinka kapitalistisen korkea tahansa.
Ei-kaupallisen teoksen "myynti" eli sen tuoma taloudellinen hyöty voi tulla myös jälkijunassa peitellysti, esim. apurahojen muodossa. Näin ajateltuna apurahat ovat eräänlaista rahanpesua, jossa likainen "oikeistolainen" raha pestään puhtaaksi "vasemmistolaiseen" kukkaroon sopivaksi ja kutsutaan sitä aatteelle sopivasti "taiteilijapalkaksi". Näin kaikkein kommunistisinkin taiteilija voi hyvällä omallatunnolla kannattaa esim. taiteeseen yleisesti nivoutuvaa elitismiä, mikä taas on oikeistolaisuuteen ja yläluokkaan liittyvä asia. Absurdia.
Hieman ilkeämielinen kärjistys, mutta asiat värjäytyvät aina sen mukaan miltä kantilta niitä tarkastelee. Ja minä yritän katsella asioita mahdollisimman värittömien silmälasien takaa. Olen aina äänestänyt ihmistä veisaamatta viis puoluerajoista tai muista ideologioista. Tärkeämpää on oikeudenmukaisuus ja se ei varmasti toteudu jos vallankahvassa on vain yhden värinen ideologia.
Tämä on oikeastaan aika pelottavaa, sillä jos en kannata valtaväriä ja kumarra vallitsevan taiteilijapolitiikan koneistoa, niin löydän itseni jokatapauksessa vastavirtaan kulkijoiden joukosta. Jos et ole puolella, niin olet vastaan. Sekö on taiteilijapoliittisen pelin henki?
Kommentit