Tallinnan uusi taidemuseo Kumu tuotti positiivisen yllätyksen kun saavuin museoon takakautta rakennuksen kakkos-sisäänkäynnin kautta. Ylhäältä mäen päältä avautuu hieno näkymä Kumuun portaiden ja patsaiden täydentäessä visiota. Mielestäni itäpuolen näkymä on varsin vaikuttava. Rakennus näkyy koko komeudessaan ja kaikki tuntuu olevan kohdallaan.
Sisällä rakennuksen halkoo "valorotko" samaan tapaan kuin Kiasmassa. Huomion arvoista ehkä onkin että museon arkkitehtikilpailun voitto tuli suomeen vuonna 1994 Pekka Vapaavuorelle vain vuosi sen sen jälkeen kun Kiasman kisa oli ratkennut Steven Hollille. Samanhenkisyys ja ratkaisujen samankaltaisuus onkin varsin ilmeistä.
Kiasma ehkä toimii paremmin sisätilojen suhteen ja on myös hieman selkeämpi. Kumussa ulkona koettu tunnelma lässähti pikkuhiljaa kun näyttelytilojen pienoinen sekavuus ja ripustuksen ahtaus rupesi vaivaamaan, ainakin näin ensikertalaista näyttelyvierasta.
Parasta sisätiloissa oli ehdottomasti veistospäiden huone, joka jo yksin on kokemisen arvoinen. Kumu on jokatapauksessa vierailun arvoinen kohde Tallinnassa. Alimmassa kuvassa on pari pari komeaa puuveistosta.
Kumu on Baltian maiden suurin taidemuseo ja sen nimi on lyhennetty sanasta KUnstiMUuseum. Kumu sijaitsee Kadriorgin puistossa keskustasta itään.

Kommentit