Tässä tämän aamuinen Helsingin Sanomien mielipidekirjoitus, jonka he ilokseni julkaisivat.
Taiteessa keskusteltava ympäristönsuojelusta
Hs:n kirjoitus ympäristömerkinnöistä (20.8) osoitti kuinka vähän luonnonsuojeluasioita mietitään yhteiskunnan eri sektoreilla.
Eikä ympäristön tilaa pahemmin mietitä myöskään taiteen kentällä. Ympäristö-ongelmia pidetään esillä lähinnä yksittäisten taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien toimesta, kuten nyt juhlaviikoilla esiintyvän kierrätysmateriaalia hyödyntävän nukketeatterin ryhmän (HS 19.8.) toimesta. Laajempi keskustelu asiasta on täysin käymättä.
Ympäristöasiat ja ekologinen ajattelu ovat taiteessa yhtä lailla lapsenkengissä kuin muuallakin yhteiskunnassa.
Kesänäyttelyitä ja kulttuuritapahtumia kierrellään ympäri suomen lähinnä omalla autolla. Teoksia pakataan muoviin, ja muovia käytetään julkisten teosten materiaalina. Styroxista saa kevyet lavasteet, ja yhteen videoteokseen saattaa kulua seinän täydeltä monitoreja.
Eikä kukaan ajattele sitä miten paljon teollis-kemiallista prosesseja tarvitaan suurissa valokuvissa, joita museoissa nykyisin niin mielellään esitellään.
Tiedän hyvin että ei ole kovin muodikasta puhua lähitaiteen, perinteisen taiteilijan käsillä tekemisen, kotimaisten materiaalien käytön, ongelmajätteettömän taiteen teon tai vaikkapa taidelainaamojen puolesta, kun parhaillaan kulttuuria yritetään lentorahdata kovalla rahalla maailmalle.
Vienti-intoilusta huolimatta olisi hyvä muistaa että taiteen kannalta kaikki hyvät ideat eivät välttämättä ole hyviä ideoita ympäristölle, jopa päinvastoin.
Tarvitsemme nyt taiteessa ja kulttuurialalla laaljemmin, perusteellista ympäristökeskustelua ja taidealoittain jonkinlaisten ympäristö-ohjeiden muokkaamista.
Kyse on kai pitkälle tiedon puutteesta ja siitä olemmeko me taiteilijoina ja taidekentän toimijoina halukkaita tekemään pieniä "taiteellisia kompromisseja" luonnon vuoksi. Taidekentän väellä olisi tässä hieno mahdollisuus toimia esimerkkinä ja suunnannäyttäjänä koko suomelle.
Pekka Hannula
Taidegraafikko, Espoo
Taiteessa keskusteltava ympäristönsuojelusta
Hs:n kirjoitus ympäristömerkinnöistä (20.8) osoitti kuinka vähän luonnonsuojeluasioita mietitään yhteiskunnan eri sektoreilla.
Eikä ympäristön tilaa pahemmin mietitä myöskään taiteen kentällä. Ympäristö-ongelmia pidetään esillä lähinnä yksittäisten taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien toimesta, kuten nyt juhlaviikoilla esiintyvän kierrätysmateriaalia hyödyntävän nukketeatterin ryhmän (HS 19.8.) toimesta. Laajempi keskustelu asiasta on täysin käymättä.
Ympäristöasiat ja ekologinen ajattelu ovat taiteessa yhtä lailla lapsenkengissä kuin muuallakin yhteiskunnassa.
Kesänäyttelyitä ja kulttuuritapahtumia kierrellään ympäri suomen lähinnä omalla autolla. Teoksia pakataan muoviin, ja muovia käytetään julkisten teosten materiaalina. Styroxista saa kevyet lavasteet, ja yhteen videoteokseen saattaa kulua seinän täydeltä monitoreja.
Eikä kukaan ajattele sitä miten paljon teollis-kemiallista prosesseja tarvitaan suurissa valokuvissa, joita museoissa nykyisin niin mielellään esitellään.
Tiedän hyvin että ei ole kovin muodikasta puhua lähitaiteen, perinteisen taiteilijan käsillä tekemisen, kotimaisten materiaalien käytön, ongelmajätteettömän taiteen teon tai vaikkapa taidelainaamojen puolesta, kun parhaillaan kulttuuria yritetään lentorahdata kovalla rahalla maailmalle.
Vienti-intoilusta huolimatta olisi hyvä muistaa että taiteen kannalta kaikki hyvät ideat eivät välttämättä ole hyviä ideoita ympäristölle, jopa päinvastoin.
Tarvitsemme nyt taiteessa ja kulttuurialalla laaljemmin, perusteellista ympäristökeskustelua ja taidealoittain jonkinlaisten ympäristö-ohjeiden muokkaamista.
Kyse on kai pitkälle tiedon puutteesta ja siitä olemmeko me taiteilijoina ja taidekentän toimijoina halukkaita tekemään pieniä "taiteellisia kompromisseja" luonnon vuoksi. Taidekentän väellä olisi tässä hieno mahdollisuus toimia esimerkkinä ja suunnannäyttäjänä koko suomelle.
Pekka Hannula
Taidegraafikko, Espoo
Kommentit