Ateljeen pöydällä grafiikan työ odottaa taulunostajaa, jonka pitäisi noutaa teos lähiaikoina. Taulunostaja on termi, jota taiteilijoiden parissa käytetään varsin yleisesti. Se on sopivan neutraali ilmaisu, jolla pidetään kaupallisuus ja rahan taidetta saastuttavat vaikutukset piilossa. Ostajasta puhuminen tekee taiteilijasta ikäänkuin kaupallisuuden viattoman uhrin, joka joutuu, itsestään riippumattomista syistä, ostotoimenpiteiden kohteeksi. Tosi taidetta ei myydä, ainakaan aidon taiteilijan itsensä toimesta. Tosi taidetta yksinkertaisesti ostetaan.
Asiakkaasta puhuminen on taiteilijalle haitallista, sillä asiakkuus tuo mukanaan kaupallisuuden koko repertuaarin: myynnin, markkinoinnin ja mainostamisen. Ja nehän vasta ovatkin taiteilijan imagolle haitallisia. Siksi taiteilijalla ei ole asiakkaita, vaan hänen "taiteellaan on ystäviä". Ja sitten kun ystävyydet syvenevät, syntyy taulunostajia.
Mainontaa taiteilija ei myöskään tee. Hän on vain "esillä" tai "järjestää näyttelyn", asiaan liittyvien "hoidettavien asioiden" kera.
Eikä tilaustöitä kukaan etsi. Ne vaan kummasti ilmaantuvat. Taiteilijalta yksinkertaisesti tilataan. En ole koskaan kuullut jonkun kolleegan kertovan kuinka hän tarjosi teosta tehtäväksi ja joutui tekemään paljon myyntityötä taidekaupan eteen. Tämä seikka ohitetaan varsin järjestelmällisesti, vaikka juuri myyntityö, alustavat keskustelut, yms. asian ympärillä tapahtuva yrittäminen, saattavat viedä enemmän aikaa kuin itse teoksen tekeminen. Kukaan ei halua olla kaupallinen taiteilija, koska se tarkoittaa samaa kuin huono taiteilja. Taiteilija on "vapaa taiteilija" eikä mikään järjestelmään kahlittu "yrittäjä".
Ja niinpä taidekentällä on käynnissä laajamittainen roolipeli, johon taiteen ystävät, näyttelyn järjestäjät, keräilijät, tilaajat, mesenaatit ja vapaat taiteilijat osallistuvat sovittujen pelisääntöjen mukaan. Ja tässä pelissä oikeilla nimillä puhuminen on rangaistavaa.
Tänään joudun vapaana taiteilijana sietämään "ostajaa" ja tammikuussa saan taas uhrautua kun tilaustyö "tulee" puun takaa kuin mikäkin yllätys.
5 kommenttia:
Isäni laulaa kuorossa ja heillä on kirkkokonsertteja jotka periaatteessa ovat ilmaisia, mutta kuitenkin periaatteessa pitää ostaa ohjelma.
Hyvä kirjoitus.
pitäisi sanoa useammin: hyvä kirjoitus. kun se on totta.
Kaupallisuus sisältää tiettyjä arvoja, jo sen kieli kertoo sen..ja itse käyttämällä sitä termistöä vahvistaa tiettyjä valtarakenteita, jotka tulevat kielen kautta ja sitä kautta käytäntöön..kirjoituksesta välittyi sellainen olo, että kirjoittaja pitää mahdollisesti taidemaailmaa tekopyhänä. (en tiedä mutta se vaikutti sille..)
En itse usko, että se on sitä ainakaan siinä määrin kuin kaupallinen maailma on sitä itse itsessään ja ihan todistettavasti..mutta kannattaa muistaa se, että "todellisessa" bisnesmaailmassa vaikkapa sen sanomista, että joku yritys käyttää lapsityövoimaa EI sallita missään muodossa (ts. kukaan firma ei julkisesti mainosta sitä hienona kannattavuuden tekijänä)Ei todellakaan ole mikään "pelastus" taiteilijalle "myöntää" olevansa kaupallinen. Helpotus ehkä..jos kerran kokee olevansa ns."syntinen"..Sillisalaatti (valtarakenteet ja valtasuhteet)on suunnilleen samat kaikkialla.
Taidemaailmassa se(ne) eivät vain ole niin laajamittaiset, että sitä oikeasti kannattaisi kritisoida väittämällä taidemaailmaa tekopyhäksi.
Siitä kertoo jo se, että taidemaailmaan mahtuu aina niitä jotka saavat ihan VAPAASTI kritisoida taiteen käytänteitä ihan miltä kulmalta katsottuna tahansa jos vain osaavat sen perustella kunnolla, joten ehkäpä taiteilijoiden siitä taiteeseen kirjoitetusta "säännöstä" kannattaisi olla kiitollisia...ja ymmärtää myöskin se, että jotta voisi ilmaista tämänkin luetun kirjoituksen sisällön verran..niin sille on jo olemassa tietty "lupa" taidemaailman sisällä..Koska olemme itse tämän maailman ja yhteiskunna osia taiteilijoina niin laajemmin ajateltuna voisi ajatella niin, että kun kritisoi tätä asiaa taiteessa niin kritisoi sitä samalla koko yhteiskunnassa eli oikeastaan luin tämän kirjoituksen kritiikkinä kaupallisen maailman tekopyhyydelle, jota siis sietääkin kritisoida.
Olematon ja meri
omien lasteni koulussa on harrastettu varainkeruuta vähän vastaavin "pakkotoimin". Se myös on eräänlainen roolipeli, jossa vanhemmat hoitavat maksupuolen. Kiitän kehuista.
anonyymi
Olet oikeassa siinä että pidän taidemaailmaa ja meidän ihmisten tuohuja mitä suurimmassa määrin tekopyhänä näytelmänä, jossa oma-napa/oma-totuus on keskiöissä... täällä ei ole ketään joka ei ole "myymässä" jotain, mitä se sitten lieneekin.
Ja nuo mainitsemasi "synnit", ne saa kyllä anteeksi, jos ei ole liian "harhaoppinen", vaan hairahtuu "taiteelliseen huoraamisen" vähän niinkuin pakon edessä, apurahoja odotellessa. Pitäähän huorankin leipää saada.
Kiitokseni hyvästä palautteesta.
Lähetä kommentti