Taidegrafiikkaa, tarkemmin metalligrafiikkaa, tehdessä ei etukäteen aina tiedä millainen teos syövytysaltaasta nousee. Happo tuntuu nakertavan kuparia joka kerta hieman eri tavalla ja se miten piirretyt viivat syöpyvät laatalle, on enemmän tai vähemmän yllätyksellistä.
Happo on se metalligrafiikan itsenäinen oikukas muuttuja, jota on alituiseen kytättävä. Se ei saa tulla liian likaiseksi tai sakkaiseksi. Lämpötilan on oltava oikea, siinä 22 asteen kieppeillä, sillä alle 20 asteisen rautakloridin syövytysteho alkaa radikaalisti heiketä ja liian lämmin happo muodostuu taas vaikeasti hallitavaksi, tosi oikukkaaksi.
Lisäksi hapon vahvuus, joka mitataan ns. Baumen mittarilla, on pidettävä oikeanlaisena. Ja joskus tuntuu että eri kupareidenkin välillä on eroja, siinä miten tasaisesti piirrosjälki lähtee syöpymään. Hapon kanssa työskentelyssä on siis aina mukana pieni epävarmuustekijä.
Tämän epävarmuuden kanssa eläessä, muistan usein vanhaa kiinalaista tarinaa, jossa pieni perhe eleli muinoin hoitaen pientä tilaansa. Kävi niin että perheen hevonen karkasi.
Ja kohta naapuri rientää valittelemaan tapahtunutta: "Voi, voi, kävipä teille teille huonosti, kun hevonen karkasi. Nyt joudutte ihmisvoimin kyntämään peltonne." Tähän isäntä vastaa: "Ei vielä tiedä kävikö tässä hyvin vai huonosti."
Menee viikko ja toinenkin ja yllättäen hevonen palaa mukanaan toinen hevonen. Ja heti on naapuri innoissaan: "Kävipä teille hyvin, karannut hevosenne on muuttunut kahdeksi. Teidän elämänne helpottuu suuresti." Mutta isäntä sanoo: "Ei vielä tiedä kävikö tässä hyvin vai huonosti."
Perhe päättää tehdä toisesta hevosesta ratsun ja alkavat kouluttaa sitä ratsastamista varten. Mutta hevonenpa heittää perheen pojan selästään, niin että tältä katkeaa jalka. Ja taas on naapuri paikalla: "Voi voi, isäntä parka, huonosti kävi. Joudut nyt raatamaan kahden edestä ja vielä potilaskin kotona." Jälleen isäntä vastaa: "Ei vielä tiedä kävikö tässä hyvin vai huonosti."
Käy niin että maahan tulee sota ja keisari vaatii jokaiselta perheeltä poikaa tai hevosta armeijaan lähetettäväksi. Ja koska pojalla on jalka poikki, niin armeijan värvärit tyytyvät hevoseen. Naapurilla on tietysti näkemyksensä tästäkin: "Voi voi kylläpä teille kävi hyvin kun poikanne henki varjeltui." Johon isäntä tokaisee: "Ei vielä tiedä kävikö hyvin vai huonosti."
Kertomusta voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta se ei ole tarpeen sillä tarinan idea on juuri tässä. Asenteessa, siinä että mitä tahansa tapahtuukin, niin etukäteen ei voi tietää käykö hyvin vai huonosti.
Ja tätä tarinaa olen koettanut pitää "ohjenuoranani" taidegrafiikkaa tehdessäni. Vaikka syövystysaltaasta nousee mitä tahansa, niin matka on kesken ja teoksen saattelu perille kulkee monien myötä- ja vastamäkien kautta. Ei pyyhettä siis kehään kesken matkaa, ei ainakaan metalligrafiikassa.
Happo on se metalligrafiikan itsenäinen oikukas muuttuja, jota on alituiseen kytättävä. Se ei saa tulla liian likaiseksi tai sakkaiseksi. Lämpötilan on oltava oikea, siinä 22 asteen kieppeillä, sillä alle 20 asteisen rautakloridin syövytysteho alkaa radikaalisti heiketä ja liian lämmin happo muodostuu taas vaikeasti hallitavaksi, tosi oikukkaaksi.
Lisäksi hapon vahvuus, joka mitataan ns. Baumen mittarilla, on pidettävä oikeanlaisena. Ja joskus tuntuu että eri kupareidenkin välillä on eroja, siinä miten tasaisesti piirrosjälki lähtee syöpymään. Hapon kanssa työskentelyssä on siis aina mukana pieni epävarmuustekijä.
Tämän epävarmuuden kanssa eläessä, muistan usein vanhaa kiinalaista tarinaa, jossa pieni perhe eleli muinoin hoitaen pientä tilaansa. Kävi niin että perheen hevonen karkasi.
Ja kohta naapuri rientää valittelemaan tapahtunutta: "Voi, voi, kävipä teille teille huonosti, kun hevonen karkasi. Nyt joudutte ihmisvoimin kyntämään peltonne." Tähän isäntä vastaa: "Ei vielä tiedä kävikö tässä hyvin vai huonosti."
Menee viikko ja toinenkin ja yllättäen hevonen palaa mukanaan toinen hevonen. Ja heti on naapuri innoissaan: "Kävipä teille hyvin, karannut hevosenne on muuttunut kahdeksi. Teidän elämänne helpottuu suuresti." Mutta isäntä sanoo: "Ei vielä tiedä kävikö tässä hyvin vai huonosti."
Perhe päättää tehdä toisesta hevosesta ratsun ja alkavat kouluttaa sitä ratsastamista varten. Mutta hevonenpa heittää perheen pojan selästään, niin että tältä katkeaa jalka. Ja taas on naapuri paikalla: "Voi voi, isäntä parka, huonosti kävi. Joudut nyt raatamaan kahden edestä ja vielä potilaskin kotona." Jälleen isäntä vastaa: "Ei vielä tiedä kävikö tässä hyvin vai huonosti."
Käy niin että maahan tulee sota ja keisari vaatii jokaiselta perheeltä poikaa tai hevosta armeijaan lähetettäväksi. Ja koska pojalla on jalka poikki, niin armeijan värvärit tyytyvät hevoseen. Naapurilla on tietysti näkemyksensä tästäkin: "Voi voi kylläpä teille kävi hyvin kun poikanne henki varjeltui." Johon isäntä tokaisee: "Ei vielä tiedä kävikö hyvin vai huonosti."
Kertomusta voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta se ei ole tarpeen sillä tarinan idea on juuri tässä. Asenteessa, siinä että mitä tahansa tapahtuukin, niin etukäteen ei voi tietää käykö hyvin vai huonosti.
Ja tätä tarinaa olen koettanut pitää "ohjenuoranani" taidegrafiikkaa tehdessäni. Vaikka syövystysaltaasta nousee mitä tahansa, niin matka on kesken ja teoksen saattelu perille kulkee monien myötä- ja vastamäkien kautta. Ei pyyhettä siis kehään kesken matkaa, ei ainakaan metalligrafiikassa.
Kommentit
Jokin aika sitten näin yhden kiinnostavan pienen grafiikanlehden Mikola-galleriassa ja kun oli avajaiset niin kysyin tekijältä että miten olet tehnyt ja mikä tuo on.
Graafikko hymyili että vahinko, mutta että hän auttoi sitä vahinkoa. Kuvaan ilmestyi hänen äitinsä haamu.
ja sattuma (tai "vahinko") auttaa paremmin, sitä joka on riittävän taipuisa muuttamaan aiempia ajatuksiaan.