Minulta kysytään säännöllisesti luovuudesta, tiedustellaan jotain ihmeellistä yleiskaavaa, jota seuraamalla voisi päästä luovuuden alkulähteille. Ja sitten petytään kun kerron etten tiedä muusta luovuudesta paljon mitään, paitsi siitä mikä liittyy taidegrafiikan tekoon ja kollaaseihin, ja näissäkin ymmärrykseni on vajavaista. Luovuus elämän eri alueilla on nimittäin aina omansalaista. Kuvataiteilijan luovuus on erilaista kun muusikon tai tutkijan, ja myös toisen taiteilijan luovuus poikkeaa hieman kolleegoiden luovuudesta.
Ja joka alalla löytyy mielikuvitusta, ei luovuus ole vain ns. luovien alojen ihmisten etuoikeus. Tylsinä pidetyt insinööritkin ovat yllättävän luovia, ainakin jos keksintöjä ja patentteja pidetään mittarina.
Myös taiteen eri tekniikoissa luovuus painottuu ("toimii") eri tavoin. Luovuus grafiikan teossa on erilaista kuin kollaasityöskentelyssä.
Metalligrafiikassa luovin vaihe on se jossa idea syntyy. Tapahtumien kulku rullaa suunnilleen näin: Ensin herää kiinnostus johonkin aiheeseen, vaikkapa seksuaalisuuteen. Prosessin käynnistäjänä voi olla jokin tulossa oleva teemaan liittyvä näyttely, johon on halu osallistua.
Alussa asiaa vain pohdiskelee, tekee luonnoksia, käy läpi vanhoja ideoita, piirtelee lisää ja pohtii. Asiaa vatkataan monelta kantilta ja ideaa etsitään niinkuin lihaa moneenkertaan kalutusta luusta. Usein käy kuitenkin niin että mitään kunnollista ideaa ei löydy, ei ateljeessa puuhatetessa (jossa pää lähinnä täyttyy kaikenlaisesta asiaan liittyvästä), vaan oivallus pulpahtaakin mieleen aivan jossain muualla, kun aivot rullaavat joutokäynnillä ja asiaan saa "etäisyyttä". Koiralenkillä, päiväunilla, lumitöitä tehdessä, autoa ajaessa tai aamuöisessä ohuessa unessa.
Ideointivaiheessa on siis hyvä harrastaa jotain monotoonista rutiinia tai liikuntaa, jota voi tehdä aivan kaikessa rauhassa "päätään tyhjentäen". Näissä tilanteissa ideat tulevat. Kun ideoille on tarvetta ja oma ajattelu ei ole liikaa tiellä, niin silloin alitajunta alkaa nostaa esiin oivalluksia. Tästä on vastaus, jos kysytään mistä ideat tulevat.
Kun idea on sitten muokattu sopivaan visuaaliseen muotoon, niin sitten ei ole jäljellä muuta kuin raakaa työtä, eli kuvan valmistaminen taidegrafiikan teokseksi. Laatan piirtäminen ei ole niin kovin luovaa, vaikka piirtimellä voikin "leikkiä" tiettyyn rajaan asti. Kyse enemmänkin käsityötaidosta ja erilaisista painolaatan työstämiseen liittyvistä rutiineista. Idea voi tulla hetkessä, mutta laatan nakertamisessa saattaa mennä viikkoja.
Kollaasien kanssa on tilanne toinen. Tarkkaa ennakkosuunnitelmaa ei yleensä ole ja ideakin on usein vain ajatuksena päässä. Oikeastaan lähtökohtana on aavistus (tai vainu) siitä mihin ollaan menossa tai siitä mitä tavoitellaan. Edessä tyhjä kangas ja tuntematon tie.
Prosessia voisi kuvata "luovaksi keskusteluksi" jossa ensin teen aloitteen, liimaan jotain valkoiselle pohjalle. Ja maalauspohja vastaa minulle ja esittää lisävaatimuksen, johon vastaan liimaamalla uutta palaa keskeneräisen teoksen toiveen mukaisesti.
Näin matka etenee luovien tekojen (palan liimaus, siveltimen veto) ja teoksen esittämien vaatimusten vuoropuheluna, kunnes tullaan kohtaan, jossa meillä kummallakaan ei ole enää mitään "sanottavaa". Ollaan siis tultu matkan päähän ja teos on valmis.
Toki tämä vuoropuhelu on läsnä myös grafiikan teossa, joskin hieman peitellymmin, kun prosessi on hidas ja sisältää niin paljon eri työvaiheita jotka katkovat "keskustelua". Samoin myös oivallus kuuluu kollaaseihin, mutta luovuuden painotukset menevät näissä tekniikoissa suunnilleen näin.
Lisää luovuuden olemuksesta ja luovasta työskentelystä löytyy teemoista luovuus / luova työ. Oheinen etsaus on nimeltään The Spring tämän kevään tuotannosta.
6 kommenttia:
Hieno kuva. Mielenkiintoinen kirjoitus luovuudesta, hyvin kuvaat prosessia, sain monta uutta ajatusta. Keskustelua, niinhän se usein on.
Mukavaa että kirjoitus herätti ajatuksia. Laitan jatkossakin samasta teemasta uusia näkökulmia.
Voisin teoksen tekemisen olevan hankalaakin itsensä kanssa inttämistä, jos idea on selvä ja sitten sitä ottaa ja juuttuukin johonkin aivan toisaalle.
Ideoitahan voi tulla joskus vaikka ryöpsähtämällä, ja silloin taiteilijaparka on helisemässä kun yrittää pysyä päänsä perässä.
Luulen että useimmilla on edelleen käytössä sketsikirja, johon ehtii raapustaa muutaman viivan ja ehkä muutamia sanoja, että sitten juttu on tallessa siellä.
Jos menee liikaa inttämiseksi, niin silloin on pidettävä keskustelussa taukoa kunnes taas tietää mitä sanoa...
Vihko tai oma luonnoskirja ideoille on hyvä ja ilmeisen yleinen käytäntö edelleen.
Hyvähän se vain on jos on liikaa ideoita, ompahan vara mistä valita. Mikään ei ole niin vaarallista kuin hyvä idea, jos se on ainoa.
Ja rauhoittuminen työn ääreen on myös oma taitonsa. Varmaan eniten sutta ja sekundaa syntyy kun hosutaan liiassa innossa.
Haluan ihan vain kiittää loistavan blogin pitäjää vaivannäöstä. Itse opiskelen kuvataidetta ensimmäistä vuotta, ja vaikka odotukset tulevan "ammatin" suhteen olivat realistiset opettajienkin mielestä, totuus iski kun kesätöitä ei saa, kun mitään "oikeaa ammattitaitoa" miltään "oikeasti hyödylliseltä" alalta ei löydy. Nyt vielä meneillään omaehtoisen työskentelyn jakso, ja yhtäkkiä olen ajautunut täydelliseen ideaköyhyyteen. Vanhojakaan luonnoksia en osaa hyödyntää, enkä nauttia tekemisestä, kun olen alkanut ensimmäistä kertaa elämässäni ottaa paineita siitä, että pitäisi tuottaa ja luoda ja saada aikaan vielä mielellään jotain julkisesti esittelykelpoista. Olen lueskellut läpi vanhempia kirjoituksiasi, ja omatkin ajatukset alkavat jäsentyä selkeämmin kun pääsee lukemaan samojen ongelmien parissa painineen suurempaan kokemukseen pohjautuvia ajatuksia taiteen tekemisestä.
Pitäisi kai yrittää irrottaa itsensä tulosvastuullisuudesta ja lähteä kävelylle. Mitä tässä toistaiseksi on opittu, eniten katsoja nauttii maalauksista, joita itse on suurimmalla innolla ja rakkaudella työstänyt.
Hei Hukassa,
ja kiitos kommentistasi. Vastauksestani tuli niin pitkä että laitoin siitä kokonaan uuden tekstin otsikolla Taide on tie
Lähetä kommentti